Hard Cash (2002)

Ennen kuin kerron yhtään enempää elokuvan juonesta, niin heti alussa on kohtaus missä rikollisporukan raskaana olemista teeskelevän naisen vatsakumpu paljastuukin piiloutuneeksi kanssarikolliseksi, joka täten on vaatteiden alla roikkunut kääpiö (Verne Troyer). Hei, sen jälkeen kyseinen kääpiö menee piiloon vessanpönttöön. Antakaa tämän upota tajuntaanne ja koettakaa sen jälkeen ottaa elokuvan loppuosa vakavissanne. Tässä vaiheessa aikaa on kulunut juuri ja juuri puolitoista minuuttia.

Tämä edellinen osuus liittyy mestarivaras Taylorin (Christian Slater) ryöstösuunnitelmaan, joka muuten menee heti käsille ja hän päätyy vankilaan, että ehkäpä se mestarivaras on vain kunniatitteli.

Vapauduttuaan Taylor pyrkii seesteisempään, kunnialliseen elämään, onhan sitä huolehdittava tyttöystävä Paigesta (Sara Downing) ja tyttärestä Meganista (Holliston Coleman) jotka jäivät hetkeksi vaille isän ja miehen mallia. Työpaikka ambulanssikuskinakin oli jo odottamassa, joten tarjolla on ihan hyvä uuden elämän alku. Tottakai kaikki tietävät, että tällaisessa tarinassa on selvää se kuinka ex-rikollinen ei ihan noin vain siirry laillisille poluille. Siispä Taylor sattuu chillailemaan vedenlyöntitoimistolla juuri kun se keikataan ja yhden rikollisen loukkaannuttua hän hoitotyöntekijänä päätyy auttamaan tuota henkilöä ja kohta ajetaankin ambulanssilla toisaalle osoittamaan, että tämä kaikki olikin Taylorin junailema ryöstö. Se mikä ei tullut otetuksi suunnitelmassa huomioon on se, että he ryöstivät FBI:n valvoman paikan ja rahat ovat siten merkittyjä. Nyt on siis mietittävä miten tästä eteenpäin kun rahanpesuongelman ohella on välteltävä eksentristä ja tietenkin korruptoitunutta FBI:n Cornellia (Val Kilmer), selviteltävä juoneen oleellisesti mukaan kuuluvia ryhmän keskinäisiä epäluuloja ja tottakai mukaan astuvat kaikenlaiset petokset, venäläisgangsterit ja appelsiineja myyvä meksikolaissiirtolainen. Ay, dios mío.

Kuten elokuvan aloitus osoittaa on tässä tietoista huumoria mukana, mutta aivan niin koominen se ei kuitenkaan ole kuin alkuminuuttien perusteella voisi luulla vaan kyllä yritystä on ollut tehdä rikoselokuvaa jossa huumori on tekemässä henkilöistä samaistettavia, ei naurunalaisia. Hahmot ovat tietenkin enemmän taikka vähemmän ns. erikoisia ja olen esimerkiksi varma, että Val Kilmer on esittänyt jo liiankin usein FBI-agenttia joka vaikuttaa olevan hieman tärähtänyt, uppoutuen oopperan suloihin kuin tavarankantajat juoksuhiekkaan Johnny Weissmullerin Tarzaneissa.

Elokuva kallistuu loppua kohden vakavampaan suuntaan, mikä on mielestäni hyvästä sille koska ajoittain tuntui siltä kuin oltaisiin turhan väkisin yritetty olla hauskempia ja erikoisempia kuin on ollut ensinnäkään tarvetta ja toisekseen jollaiseen olisi ylipäätään kykyäkään. Tähän sitten yhdistetään väkivaltaista toimintaa ja letkeitä musiikkikappaleita, joten hetkittäin tulee myös mieleen halun olla tarantinoesque, mutta esimerkiksi oikeaoppinen bullshittausdialogi uupuu. Esikuvat eivät ole huonoja ja mukana on esiintyjiä joilla on joko jo kokemusta sopivista elokuvista taikka jotka voisivat sellaisiin istua, jolloin esimerkiksi kohtaukset joissa Slater ja Kilmer keskustelevat antavat viitteitä siitä mitä olisi saattanut olla. Yritystä ja ideoita tuntuu siis olleen, mutta keskittymiskyky hyödyntää niitä on jäänyt hieman puolitiehen ja siten esimerkiksi kaikenmaailman luulitko tosiaan, että luotan sinuun-käänteet muuntuvat rasittaviksi umpikujiksi. Olen kuitenkin kakampiakin lajityypin esiintymiä nähnyt, että kyllä tämän paremman puutteessa katsoo, mutta kyllä sitä kuitenkin toivoo että jos halutaan toisintaa taikka lainata vaikka pelkän hengen suhteessa jotain mistä on digannut, niin ei otettaisi vain jotain punch linea, tms. joka on ollut hauska ja kuviteltu koko elokuvan koostuvan vain siitä.

Tähdet: **

Hard Cash

Hard Time: The Premonition (1999)

Hard Time on näemmä kolmen mitä ilmeisemmin itsenäisen televisioelokuvan sarja, joista ensimmäisen kansikuva kyllä näyttää tutulta, joskaan en uskalla väittää nähneeni sitä. Mutta tosiaan kun nämä kaikki kolme ovat ymmärtääkseni aivan omia yksittäisiä tarinoitaan joissa vain on luonnollisestikin samoja hahmoja ja oletettavasti viitteitä aiempaan, ei siltikään taida olla mitenkään vaadittua katsoa kahta muuta pysyäkseen tolkuissaan tämän keskimmäisen kohdalla. Joskin ottaen huomioon, että tuota edellisen postauksen hardleffaa eli Hard Groundia (ei sukua) tähdittivät tosi kyllästyneen oloiset Reynolds ja Bruce Dern, jotka ovat myös tässä mukana, alan jo etukäteen uskomaan jotta tolkuissaan ei kannattaisi ollakaan.

Logan McQueen (Burt Reynolds) on kovaotteinen kyttä joka noudattaa vain omia sääntöjään jopa siihen saakka, että on päätynyt vankilaan murhasta jota ei ole tehnyt, mutta ottanut syyn niskoilleen koska suojelee pahoille teille ajautunutta pariaan (Charles Durning) joka ei hänkään ilmeisesti ole syyllinen murhaan, eikä McQueen kuitenkaan ole omasta tahdostaan ottanut syyllisyyttä kantaakseen ja onkin vankilassa vain koska haluaa saada syyllisen sinne. Siis häh? Okei, olen nyt katsonut seitsemän minuuttia ja olen jo pihalla. Tämä alkuosuus koostuu osittain takautumista ja on ilmeisesti edellisestä osasta kierrätettyä kuvamateriaalia jossa tottakai myöskin esiintyi Durning ja jonka juonena näyttäisi olevan se, että McQueen joutuu murhaajaksi lavastettuna vankilaan vain paetakseen sieltä ja ottaakseen oikean syyllisen kiinni. Näin ollen sitä näkemättä (nyt siis varmistui etten ollut nähnyt sitä) vaikuttaisi siltä, että mitä siinä nyt sitten tapahtuikaan oli lopetus sellainen jossa McQueen ei tainnutkaan saada todistettua syyttömyyttään. Ainakin siitä päätellen, että pitää näyttää takautumia edellisestä elokuvasta ja osoittaa sen ohessa, että McQueen ei vain ole edelleenkin vankilassa, mutta myös odottamassa kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa. Joten tämä seuraava ainakin on meneillään olevan elokuvan juoni:

Logan McQueen on kova ex-kyttä joka viruu kuolemansellissä murhaajaksi lavastettuna ja vierustovereinaan hänellä on se tuttu elämää kokenut kirjaviisas, henkinen vanha mies eli Professori (Roscoe Lee Browne) ja toisen seinän takana sekavatukkainen sekopää sekoilemassa eli Winston (Bruce Dern). Samaan aikaan kaupunkia terrorisoi hullu pommittaja joka takakannen kuvauksen perusteella valitsee tuhotöidensä kohteiksi paikkoja joissa on mahdollisimman paljon ihmisiä jotta tragedia olisi mahdollisimman suuri ja siksipä hän räjäytteleekin yksittäisiä henkilöitä autoihinsa, varoen sivullisia uhreja. Koska McQueen on kuolemansellissä on varsin ymmärrettävää, että hänet vapautetaan pian ihan elossa olevana koska on istunut tuomionsa loppuun. Luonnollisesti kytät ovat vielä enemmän pihalla kuin minä niiden seitsemän ensimmäisen minuutin aikana, joten McQueenia pyydetään avuksi pommittajajahdissa ja kohta jompikumpaa niistä kuolemansellikollegoista tarvitaan myöskin. Se ei ole Professori koska hän ehti jo saada piikistä. Siispä Winston, sinähän näet näkyjä etsittävänä olevasta murhaajasta. Haluaisitko sekoilla poliisien apuna? Jaa mann, jos vain tyttäreni Janice (Gigi Rice) joka vihaa minua tulee messiin ja voit McQueen vaikkapa deittailla häntä. En ole jamaikalainen.

On siis se piilossa pidettävä ja siten muka yllätyksenä paljastettava naisongelmainen murhaaja. On kovaotteinen sankarikyttä joka joutuu työskentelemään saastan seassa ja on siksipä myös nuori noviisikyttä joka ei vielä ymmärrä elämän raadollisuutta. On se apuna toimiva murhaajasta näkyjä näkevä, myöskin naisia tappanut sekopää ja siten myös hänestä erkaantunut tytär jonka kyseinen sekopää haluaa tavata jotta suostuu avuksi. On paljon tuimia katseita, osoituksia siitä kuka on uros ja pimeys on valaistus, koska se on mutrunaamojen ohella paras tapa osoittaa kuinka synkkää meno on. Esimerkiksi aika vastaavanlainen tv-elokuvasarja on Tom Selleckin tähdittämä Jesse Stone.

Pidän nyt mainitusta Selleckin sarjasta enemmän kuin tästä Hard Timesta, mutta varsin samanlaisia niin tyylillisesti, tarinallisesti, näyttelijänimiltään kuin myös suht' harmittoman toteutuksensa osalta nämä molemmat ovat, että Hard Time menee hyvin taustalla ruokailun taikka jonkun muun aktiviteetin ohessa. Sen enempään ei tästä kuitenkaan ole eikä sitä mainion tahattoman koomista tarinallista sekoilua ole oikeastaan kuin sen intron verran, joka sekin kärsii oikeastaan vain huonosti rytmittävästä leikkauksesta.

Reynolds ei ole yhtä virkeä kuin B.L. Strykerina (joka aina tuntui Selleckin Magnum P.I.:n kopiolta), mutta hän ei sentään vaikuta aivan koko aikaa miettivän koska päivä on ohitse ja hahmonsa on varsin sopiva hänen esittäväkseen, jolloin ehkäpä 10-15 vuotta aikaisemmin hän olisi tehnyt Hard Timea suuremmalla vakaumuksella.

Tähdet: **

Hard Time: The Premonition