Haywire (2011)

Black Ops-supersotilas Mallory (Gina Carano) tuli erään keikan yhteydessä ylempiensä pettämäksi ja on nyt jahdin kohteena. Siinä se oli, koko juoni.

Vaikka Steven Soderbergh onkin tehnyt jännityselokuvia joissa on ollut kelvollisesti vauhtia, niin varsinaiseksi toimintaelokuvien ohjaajaksi en miellä häntä edes unissani, jonka vuoksi tämä Haywire tuntuu vielä tänäänkin aika erikoiselta tapaukselta. Joskin enimmäkseen nimenomaan lajityypin vuoksi koska elokuvana Haywire on uskomattoman suoraviivainen toimintaelokuva jossa hypätään suoraan keskelle toimintaa ja aikalailla pysyttäydytään siinä kunnes lopputekstit alkavat. Tapahtumien motiivi vedetään läpi kuin pakollisena sivuhuomautuksena ja sitten se on vain hammer time! Eniten ns. Soderberghia lienee David Holmesin musiikki ja kenties varsin nimekäs sekä laaja näyttelijäkaarti, mutta muutoin hän on taatusti halunnutkin näyttää olevansa kykenevä myös tavallisen toimintaelokuvan puikkoihin. Hieman kuin kyseessä olisi työnäyte siitä, että jos kerran draamasta tutut Marc Forster ja Sam Mendes saivat 007-leffat tehtäväkseen niin minäkin haluan. Joskin visuaalisesti Haywire muistuttaa enemmän Bourne-leffoja ollessaan väreiltään kylmempi ja miljööltään tiiliseinäisempi. Itse asiassa kun kerran mukana on suora nimiviittaus (John Kane) Bourneen, niin kenties kyseinen sarja toimi innoittajana Soderberghille.

Niin ja kun aiemmin kerroin kyseessä olevan suoraviivainen toimintaelokuva jossa juoni on sivuseikka ja vauhti tärkeintä, ei kyseessä kuitenkaan ole mitään hengästymistä aiheuttava pikajuoksu vaan aika varmasti on juuri ohjaajan ansiota, että kulku on inhimillisessä nopeudessa ja saattaa siksi tuntua moderniin toimintaelokuvaan tottuneelle jopa hitaalta. Ts. vauhti noudattelee enemmänkin jotain Van Dammen Bloodsportia kuin esimerkiksi Transportereiden aloittamaa aikakautta. Mikä on jo siltäkin osin hyvä vertailukohta koska Haywiressa ei toteuteta tuota modernia tapaa esittää toimintakohtaukset, jolloin valot eivät välky eikä leikkaus aiheuta epilepsiaa, vaan kun kamppailu alkaa niin sen nopeus on lähempänä reaaliaikaa ja kamera pysyttelee kauempana näyttämässä mitä tapahtuu. Olen hyvin tyytyväinen kun näin tehtiin, sillä se jos mikä on toimintaelokuvassa nykyään poikkeuksellista.

Carano on jostain syystä dubattu ja vaikka Laura San Giacomo tekeekin hyvää työtä, äänen siten sopiessa kuvassa esiintyvän näyttelijän suuhun, niin en oikein ymmärrä miksi näin tehtiin enkä ainakaan äkkiseltään löytänyt mitään varsinaista kunnon perustelua ratkaisulle. Löytyi sille sellainen selitys, että Soderbergh halusi erottaa kokonaan Caranon ja esittämänsä hahmon, jonka vuoksi äänikin piti vaihtaa. Ei millään pahalla Steven, mutta se kuulostaa sontapuheelta jo siksikin, että jos todella olisit halunnut tuota niin et varmaankaan olisi palkannut toimintarooliin toimintaurheilusta tuttua henkilöä ja vähintään olisit iskenyt tekonenän naamalle. Etenkin kun Caranon toimintakohtauksissa on selvästi korostettu hänelle tuttuja liikkeitä kuin vaikkapa pistämällä spagaattipotkuja tai vaijerifuta peliin. Taisi Steven vain olla epävarma Caranon näyttelijänlahjoista ja koetti varmuuden vuoksi paikata sitä toisen esiintyjän avustuksella. Hassua vieläpä on se ettei Caranon oma ääni nyt niin hirveästi San Giacomon vastaavasta eroa, sillä molemmissa on samanlainen pehmeä sävy.
No kuitenkin, näyttelijänä Carano ei kenties ole yhtä vakuuttava kuin suurin osa Haywire-kollegoistaan, mutta eipä hän ainakaan tässä yhteydessä pahasti jalkoihinkaan jää ja näyttelijöitä ajatellen kenties enemmänkin ihmettelee sitä, että tarvittiinko tässä ylipäätään näin isoa, nimekästä ja lahjakasta esiintyjäkaartia? Hyvähän se vain on jos varsin tavanomaisen toimintaelokuvan tasoa nostetaan sellaiselle kenties normaalia pätevämmillä näyttelijöillä, mutta 90 minuutin rutiinitoimintaelokuvassa tila käy aika ahtaaksi kun porukkaa hukataan enemmän tai vähemmän cameorooleihin.

Vaikka pidänkin Haywiren tavasta esittää toiminta normaaliajassa ja tosiaankin näyttää millainen koreografia niissä on, on tämä kuitenkin sen verran tavanomainen toimintaleffa ettei siinä oikeastaan ole muuta erikoista kuin niiden toimintakohtausten vanhakantaisempi (sanommeko klassisempi?) kuvaus ja itse elokuvan tekijät. Jos kyseessä tosiaankin olisi se puolileikillä sanomani Soderberghin käyntikortti toimintagenreen niin ei hän varmaan tämän perusteella saisi töitä kuin liukuhihnaohjaajana ja on hän kuitenkin aivan liian pätevä sellaiseen. Moderniksi toiminnaksi Haywire on liian hidas ja vähäeleinen, joten tuskin siis on James Bond odottamassa lähitulevaisuudessa. Kyseessä kuitenkin on mukava muistutus siitä, että toimintaelokuva voi olla toiminnallinen ilman leikkaus per puolisekuntia-tyyliä.
Hieman tuli fiilis, että tähtikaartistaan huolimatta kyseessä olisi televisiosarjan pilottijakso ja vastaisuudessa koodinimi Haywire pelastaisi maanviljelijöitä mopojengeiltä tai auttaisi yksihuoltajaäidin poikaa jotta tämä ei hukkaisi maagista leffalippuaan.

Tähdet: ***

Haywire