perjantai 23. marraskuuta 2018

Maximum Conviction (2012)

Ex-black ops-mies Cross (Steven Seagal... ja tottakai ex-black ops. koska kyseessä on Seagal ja hän ei voi olla vain perusäijä vaan aina... AINA pitää olla jokin supersotilas, tms.) on kaverinsa Manningin (Steve Austin) kanssa jonkinlaisia turvallisuuskonsultteja ja nyt heidän vastuullaan on erään salaisen vankilan sulkeminen, jonne he ovat tästä syystä tyhjennyksen ohella sijoittaneet kaksi naisvankia lisää. Vankilassa olevat asukkaat ovat kellon ympäri-nonstopkiukkuisia ja luulisi että kaiken sen 24h-raivoamisen jälkeen uni tulisi helpomminkin kuin vain Crossin hakattua heidät tainnoksiin, mutta niin vain pitää toimia. Niin ja jotain duon ammattitaidosta kertoo se, että kaikki tulevat ongelmat olisi varmaan saatu estettyä ennen alkamistaan jos henkilöllisyyksiä tarkastava Manning olisi heittänyt pihalle sen pahikseksi osoittautuvan tyypin jonka nimikyltissä oli eri nimi kuin työmääräyksessä ja Manning itse huomauttaakin siitä, mutta tyytyy vastaukseen että se toinen tyyppi on kipeä. No mutta kuitenkin, vankilaan on siis sulkemisaikoihin tuotu kaksi uutta vankia... kaksi uutta NAISvankia MIESvankilaan ja he ovat Samantha (Steph Song) ja Charlotte (Aliyah O'Brien) joista ensimmäinen väittää olevansa CIA:n kanssa yhteistyössä ja nyt entinen työntantaja tahtoo hänet tietojensa takia hengiltä. Totta hitossa se on juuri niin ja siksipä vankilaan iskee sisäpiirin avustuksella ilkeän Blaken (Michael Paré) johtama tappajajoukko hiljentämään Samanthaa, mutta ei huolta, siellä kun ovat myös Cross sekä Manning pitämässä huolen jotta vain pahikset (niin sekä CIA-tyypit kuin vankilan omatkin saastat) kuolevat, eikä varsinkaan Crossiin koske kukaan... ei siis kukaan koska hän on Steven Seagal. Elokuvan huipennus eli lopputaisto pääpahiksen ja sankarin välillä on siten tavanomaiseen seagaltyyliin aikamoinen antikliimaksi kun pahis voisi yhtä hyvin olla kädet sidottuna ja jalat amputoituna Seagalin hakatessa häntä, sillä mitään edes unissa nähtävää mahdollisuutta ei anneta. Hauskaa onkin kuinka elokuvan lisämateriaaleissa Paré itsekin toteaa, että Seagal on aina se tyyppi jota kukaan ei pääse lyömään vaan sen kuuluu olla jokainen kerta toisinpäin ja siinäpä se sitten onkin: Seagal 101.

Michael Paré on tässä elokuvassa niin muovisen näköinen, että jos hän ei ole digitaalinen tehoste niin on tainnut botoxia kulua useampikin tuubillinen.

Perinteistä yllätyksetöntä B-toimintaa joka saa hieman hyvänmiehenlisää siitä, että isommat olivat hieman koulukiusanneet Maximum Convictionin tuotantoa ajamalle heidät pihalta pois kun Man of Steelia oli haluttu toteuttaa samassa kuvauspaikassa. Seagal on tietenkin jälleen kerran omnipotentti jumalhahmo josta kaikki puhuvat peläten ja johon kukaan ei pääse koskemaan sormellakaan, joskin tietenkin tässä vaiheessa uraansa hän varmasti kyllä pystyy nuijimaan pihvit mureaksi mutta elokuvallisena toimintatähtenä muistuttaa enemmänkin sitä lisäaineistettua nautaa josta se pippuroitava liha tulee. Onneksi strobovaloilla ja hysterialeikkauksella saadaan hänet edelleenkin näyttämään mieheltä jolla on jonkinlaista energiaa, mutta kyllä hengästynyt puuskutus höyrystää kuvaa nollanäkyvyyteen saakka. Lienee siis jälleen kerran Seagalin egon ansiota se, että lähes jokainen kerta kun elokuvassa joku puhuu hänen roolihahmostaan niin siihen liitetään mukaan titteli nero kungfumestari tai jotain muuta vastaavaa osoittaakseen, että Seagal on edelleen vähintään omasta mielestään universumin valtias. All hail king Seagal.
Ei se mitään, toimintaelokuvana tämä on kuitenkin Seagalin 2010-luvun paremmalta puolen ja osittain siitä lienee kiittäminen ratkaisua jakaa edes jonkin verran mäiskettä Austinin kannettavaksi jolloin liikoja leppotaukoja ei jätetä eikä kaikkea sentään koeteta piilottaa halpahintaisten leikkausratkaisujen taakse. Pari ketterämpää jalkatyöskentelykohtausta annetaan vieläpä muille, nuoremmille sivuosanäyttelijöille suoritettavaksi, mutta ei näitä kannattaisi tehdä edes puolitoistatuntia pitkiksi kun 70 minuuttiakin on selvästikin vaikea täyttää. Siltikin sopivasti räiskintää, tarpeeksi kädenliikkeitä ja vaikka etenkin alussa kuvaus on kuin juopuneella niin suurin osa elokuvasta ei sentään näytä pelkältä perjantaibileissä tehdyltä kotivideolta. Viihdyttää siis ihan kelvollisesti.

Tähdet: **

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

...and that's the bottom line cause ...noir said so.

...noir kirjoitti...

Kunnes seuraava Seagal-leffa tulee vuoroon.