Taidevarkauksiin erikoistunut Ripley (Morgan Freeman) on velkaa venäläiselle mafiosolle ja siksi hän aikookin suorittaa sopivan rahakkaan keikan, johon tarvitsee apulaisen ja hän tulee olemaan nuorempaa sekä impulsiivisempaa varassukupolvea edustava Gabriel (Antonio Banderas). Ihan välihuomautuksena ihmettelen, että miksi elokuvan takakannessa kerrotaan Banderasin hahmon nimeksi Jack Monahan? Se mainitaan jopa neljästi joka osoittaa kansitekstin kirjoittajan olleen vakuuttunut hahmon nimestä, mutta ei tässä elokuvassa ole ketään sen nimistä. No kuitenkin, tarkoituksena on varastaa kuuluisa koristemuna. Tottakai Ripleyn kiinnisaamisesta uransa päätehtävän muodostanut komisario Weber (Robert Forster) tajuaa heti mitä on tekeillä, mutta kissa ja hiiri-leikkiin liittyy vielä FBI joka haluaa pelata Ripleyn ja Gabrielin ohella myös Weberin pois pelistä saadakseen kiinni venäläismafiosoja. Luonnollisesti myös pankkiholvi jossa koristemunaa säilytetään on maailman varmin ja sinne on siten siis mahdotonta murtautua, mutta vielä vaikeampaa on päästä sieltä ulos. Toki mukana on ongelmia aiheuttava romanttinen viritelmäkin kun Gabriel ihastuu nättiin Alexiin (Radha Mitchell) joka tietenkin on Ripleyn tappaman venäläisgangsterin tytär ja samalla kummilapsi, jolloin luonnollisesti Alex inhoaa Ripleyta joka puolestaan kertoo Gabrielille, että tassut irti tai ne irtoaa lopullisesti. Ja joo joo, tottakai siellä on vielä ne tutut yllätykset motiiveista, henkilöllisyyksistä kuten myös se muka suuren suuri yllätyskäänne, että kyllä kaikki tarvittava on mukana.
Ei hullumpi, ei hassumpi, ei ihmeellisempi. The Code on sellainen isojen ja pätevien nimien perushyvä rikoselokuva samaan tapaan kuin vaikkapa Edward Nortonin, Marlon Brandon ja Robert De Niron tähdittämä vuoden 2001 Valtikka on. On siis ihan pätevää juonenkuljetusta sopivan kelvollisen turvallisilla yllätyksillä. On hyvää näyttelemistä kauttaaltaan, jännitys on kepeän viihdyttävää huumoria unohtamatta ja musiikkikin on tasaisen tasokasta ettei itse elokuvan aikana joudu kärvistelemään missään kiukunpuuskassa, mutta vastaavasti kyseessä on mainitun Valtikan tapaan sen verran turvallinen yhdistä pisteet-elokuva ettei todellisia ahaa!-elämyksiä ole luvassa. Toisin sanoen The Code viihdyttää ja siitä saattaa kaverille sanoakin että "joo, se oli ihan hyvä", mutta jolla ei kuitenkaan ole mitään todellista painoarvoa katsomisen jälkeistä tulevaisuutta ajatellen. The Codea ei siis muistele kuin ehkä muistutuksen jälkeisenä toteamuksena "ai niin joo, enpäs muistanutkaan", joskin silti kestonsa ajan se on varsin mukavaa katseltavaa.
Hivenen huvittavaa on se, että aluksi aikomuksenani oli katsoa George Clooneyn vuoden 1997 yritys elokuvatähdeksi eli Rauhantekijä, mutta jätin sen sivuun koska halusin nähdä jotain jota en ollut aiemmin nähnyt ja jonka en ainakaan varmana tietäisi olevan Hollywoodin keskitason ok-kamaa. Sitten huomaan että tämä The Code on myös Rauhantekijän ohjanneen Mimi Lederin käsialaa ja kyseessä nimenomaan on samanlaista Hollywoodin keskitason ok-kamaa, ja kun vilkaisen Lederin filmografiaa niin näkemieni teosten perusteella joudun toteamaan ettei hänestä ilmeisesti ole parempaan kuin siihen keskitason ok-kamaan, koska ainakin sitä kaikki näkemäni on tähän asti ollut.
Hivenen huvittavaa on se, että aluksi aikomuksenani oli katsoa George Clooneyn vuoden 1997 yritys elokuvatähdeksi eli Rauhantekijä, mutta jätin sen sivuun koska halusin nähdä jotain jota en ollut aiemmin nähnyt ja jonka en ainakaan varmana tietäisi olevan Hollywoodin keskitason ok-kamaa. Sitten huomaan että tämä The Code on myös Rauhantekijän ohjanneen Mimi Lederin käsialaa ja kyseessä nimenomaan on samanlaista Hollywoodin keskitason ok-kamaa, ja kun vilkaisen Lederin filmografiaa niin näkemieni teosten perusteella joudun toteamaan ettei hänestä ilmeisesti ole parempaan kuin siihen keskitason ok-kamaan, koska ainakin sitä kaikki näkemäni on tähän asti ollut.
Tähdet: ***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti