torstai 28. tammikuuta 2016

Elektra (2005)

Salaperäiseen ninjasalamurhaajaklaaniin, Käteen kuuluva Elektra (Jennifer Garner) tappaa käskystä ja maksusta porukkaa ja sitten ei enää haluakaan, koska rakkaus. Tästä syystä Käsi lähettää hassut hurjat hupiveikkonsa tappamaan Elektran. Ei onnistu.

Sarjakuvaleffat eivät sitä keksineet, mutta niiden viimevuotisten lukumäärän vuoksi niissä tuntuu korostuvan se kuinka ei uskalleta tehdä lopullisia päätöksiä laisinkaan. Siispä kun Elektra kuoli Daredevilissa, niin tottakai aivan samaisen elokuvan loppuun piti jättää vihjaisu siitä, että eipäs hän kuollutkaan. Jopa Friday the 13th-elokuvissa - joissa Jason ei sitten millään kuole, oli päässä sitten talikko taikka kirves - uskallettiin valehdella katsojalle hahmon tulleen tiensä päähän ja sitä se olikin aina kulloisenkin elokuvan lopputeksteihin saakka. Kaikki nämä supersankarileffat (tai kenties enemmänkin Marvel-tuotokset, jotka ovat keskimäärin kilpailijoitaan kesympiä) kyllä toteuttavat jokaisessa elokuvassa jonkinlainen kliimaksin jossa pahis tai disneyn oppien mukaisesti rakas kuolee, mutta viimeistään ennen laskurin päätymistä loppuunsa tuo taatusti ikuisiksi ajoiksi kuolut ja kuopattu sitten räpäyttää silmiään tai on jättänyt jonkinlaisen muun merkin, että hei, en minä olekaan kuollut. Kukaan ei kuole. Ikinä. Elämä on yhtä auvoa ja kannattaa juosta junan eteen kun ei siitä tule pipiä eikä tuli poppaa. Ei niin ettäkö minä edes odottaisin jonkun heittävän veivinsä ja silloinkin ymmärrän, että siinä vääjäämättömässä nurkan takana odottavassa rebootissa kaikki ovat palautettu tehdasasetuksiin kuitenkin, mutta jos kerran on pakko tappaa joku vaikka sitten vain muka yllätyksen tekemiseksi, olisi suotavaa jos sen päätöksen takana uskallettaisiin seistä edes niihin lopputeksteihin saakka. Se että Daredevil toteutti juuri tuollaisen selkärangattoman takinkääntötempun ei nyt ehkä sen kohdalla juuri haittaa, koska edes oikeana snuffina tehtynä Elektran kuolema ei olisi sitä elokuvaa herättänyt horroksestaan ja tällöin sortumiset kaikenlaisiin vippaskonsteihin ovat jopa ymmärrettäviä epätoivon keinoja ja koska tämä nyt vuorossa oleva Elektra-elokuva ei ilmeisesti ole olevinaankaan jatko-osa (vaikka mukana on suora maininta aiemmasta), vaan ihan oma sivuraiteella kulkeva tarinansa, ei sillä siis ole jatkuvuuden kannalta väliä kuka kuoli ja milloin. Tosin eipä se juuri lohduta, sillä sen verran samalla tavalla mitäänsanomaton elokuva tämä on kuin Daredevil, että kun tämän kohdalla ei löydä edes sellaista varsin osuvaa roolitusta kuin Michael Clarke Duncan Kingpinina, ei Elektralla ole juuri mitään sen enempää annettavaa kuin jollakin Shrekin kylkiäisiksi tehdyllä jouluspesiaalilla. Jolloin ihan oman julkaisunsa sijaan Elektra olisi ollut parhaimmillaan Daredevilin bonusmateriaaleissa ja silloinkin sen katsomisella taikka katsomattomuudella ei olisi suurempaa merkitystä ihmiskunnan historiassa. Jennifer Garner kun ei rehellisesti sanottuna ole niin valovoiminen tähti, että hän jaksaisi kannatella sooloelokuvaa.
Vaikka toki erona tähän Daredevilissa hänen hahmonsa jäikin pitkälti koristeelliseksi raakileeksi, ei hän silti tällä tällä omalla elokuvallaan osoita kykenevänsä juuri muuhun kuin sivuosiin ja silloinkin sitä melkeinpä kannattaa vähätellä. Pidin hänestä Alias-sarjassa, ainakin sen kahden jakson verran mitkä jaksoin lähes kokonaan katsoa, mutta vaikka tästä Elektrasta onkin näemmä pyritty tekemään Alias-elokuva (Elektra-hahmo kun hänestä ei tule mieleen vaikka mihin suuntaan pyörittelisi), niin puolentoista tunnin aikaa ei sellainen kanna. Garner toki osaa olla toimintakohtauksissa kelvollisesti liikehtivä sellaisella ns. amerikkalaisella feikkikungfutyylillä, jollaisella saadaan kuka tahansa oikealla leikkauksella vaikuttamaan taidokkaalta, jolloin ensin lähikuva kädestä ja sitten lähikuva kun heppu on jo roikkumassa jossain hirvenpäässä, tms., mutta päällimmäiseksi Garnerista jää mieleen vain mutrusuu ja mutrusilmät. Mutta hei, ainakin se, kun muista ei jää mieleen sitten senkään vertaa. Ei edes Terence Stampista taikka Cary-Hiroyuki Tagawasta, jotka sinänsä kyllä ovat hyvin roolitettu, mutta jäävät vain huomautuksiksi siitä kuinka jokaiseen leffaan palkataan ns. karismakiintiöesiintyjä tuomaan uskottavuutta.
No okei, kun suunnilleen puolet Elektran kohtauksista ovat joitakin kaukaisuuteen katsomisia ja menneiden menetysten murehtimista, niin kaipa ne mutruilut ovat siinä mielessä perusteltuja. Aineksia muuhunkin kuin nyyhkyttämiseen olisi kuitenkin ollut.

En kyllä laisinkaan ihmettele sitä, että Garner on dissannut elokuvan ja ohjaaja Rob Bowman väittää että haluamansa director's cut olisi se oikeasti hyvä versio. Jep, niin kuin Daredevilissakin?
Elektra onkin ihan sama kuin Daredevil, vain nuudeleilla hampurilaisen sijaan. Tosin niin paksulla majoneesilla peitettynä, ettei niitä nuudeleita huomaa siellä seassa.
Kyllähän tämä melkein ihan hyvin toimii, jos ei suuntaa kaikkea keskittymistään ruutuun.

Tähdet: *

3 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Kumpihan voittaisi, jos Turtlesien Jalkaklaani ottaisi yhteen ninjapoppoo Käden kanssa?

...noir kirjoitti...

Elektran katsomisen aikana mielessäni kävikin kysymys, että kun tässä on Käsi ja Turtleseissa Jalka, niin kenellä ne muut osat ovat?

Tuoppi kirjoitti...

Tohtori Frankensteinin luomalla otuksella hyvin pitkälti...