sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Kanuunankuularalli (The Cannonball Run, 1981)

Huonoja vitsejä, huonoja vitsejä ja Burt Reynolds tuhoamassa uskottavuuttaan.

Jep, kyseessä on elokuva jolle moni on lapsena nauranut silmät vetisinä, mutta nykyään samat ihmiset eivät meinaa kehtaa myöntää edes tietävänsä sen olemassaolosta. Kanuunankuularalli on yksi suurimmista guilty pleasures-komedioista Poliisiopistojen rinnalla.


Kanuunakuularalli on myös Konna Ja Koukku-elokuvan kanssa niitä joiden ansiosta Burt Reynolds oli hetken maailman suurin leffastara, mutta samalla näiden ansiosta Reynoldsin ura lähti jyrkkään laskuun. Mikä ei liene ihme, sillä Reynolds innostui tekemään näitä Ö-tason huumorilla varustettuja keskenään samanlaisia elokuvia aivan liikaa aivan liian lyhyessä ajassa. Vuosien 1977 ja 1984 häneltä ilmestyi kaksi Kanuunkuularallia, kaksi Konna Ja Koukkua, sekä niiden hybridi Paalupaikka Stroker Ace.

Oltiin hyvin kaukana Syvästä Joesta.

Vaikka Kanuunankuularallin yhdistää pääosin Burt Reynoldsiin, niin hitto vie mikä tähtikaarti tässä on. Osa nimistä ei ehkä nykyään ole niin kovin tuttuja, mutta eiköhän suurin osa ole vielä alta parikymppisillekin tuttuja jollakin tasolla.
Kyseessä on hieman samankaltainen idea kuin mitä hyödynnettiin tätä aiemmin elokuvassa Mieletön, Mieletön Maailma ja myöhemmin Rottarallissa. Eli järjetön määrä tuttuja naamoja joista riittää bongattavaa hamaan tulevaisuuten asti. Mutta toisin kuin Mieletön, Mieletön Maailman kohdalla, mutta samoin kuin Rottarallin kohdalla, niin Kanuunankuularallin tarina on yhdentekevä tähtimäärän rinnalla.


Ja keitä Kanuunankuularallissa on?
Sammy Davis Jr., Roger Moore, Jackie Chan, Farrah Fawcett, Adrienne Barbeau, Dom DeLuise, Dean Martin ja monta monta muuta.


Elokuvan idea on yksinkertainen:
Joukko ihmisiä osallistuu halki maan kulkevaan kilpa-ajoon, Kanuunankuularalliin. Matkalla pitää vältellä poliiseja, veistellä lahopuujalkavitsejä ja ensimmäisenä perille pari päässyt voittaa palkinnon.

Siinäpä se.
Eli jos se kuulostaa samalta kuin Gumball, niin se on. Sillä erotuksella että Jackassit puuttuvat joukosta. Vaikka aika jackasseja monet elokuvan hahmoista ovatkin.

Koska elokuvan juoni oli kerrottu lähes kokonaisuudessaan tuossa, niin lienee turha puida sitä paljoakaan enempää. Lisättäköön kuitenkin se, että nämä kilpailijat koettavat saada etua kisassa pukeutumalla papeiksi, esittelemälle rintavakoaan, ajamalla ambulanssilla, hyödyntämällä uusinta teknologiaa, tai jotain muuta joiden avulla voidaan esitellä toinen toistaan huonompia vitsejä.
Tyypillinen Kanuunakuulavitsi on siinä että papiksi pukeutunut sanoo ”fuck”, tai että autolla lennetään uima-altaaseen. Hahaha ja meitä naurattaa niin kovasti.
Mutta hei, penskana minä pidin tätäkin elokuvaa hetken maailman hauskimpana ilopillerinä.


Tosin Dom DeLuise ei ollut silloin hauska, kuten ei ole ollut mielestäni kertaakaan uransa aikana. Toistuvasti DeLuisen esiintyminen saa sulkemaan silmät ja toivomaan että kipu loppuisi pian.


Elokuvassa on kyllä yksi oikeasti nerokas idea.
Roger Moore esittää Kanuunankuularallissa Seymour Goldfarb Junioria, miestä joka uskoo olevansa Roger Moore esittämässä Bondia.
Onkin ilo seurata Moorea esittämässä Moorea, mutta siten että hän olisi James Bond, mutta kuitenkin että tämä hahmo on todellinen tässä fiktiivisessä tarinassa.
”I must warn you. I'm Roger Moore.”


Suurin osa elokuvan esiintyjistä näyttelee ihan hyvin. Ei Reynoldskaan huono ole, sillä ei tämän elokuvan tarinan puitteissa tarvitse ihmeitä tehdäkään. Ainoa joka on mielestäni selkeästi huono, on tuo aiemmin kaikkea muuta kuin kehumani Dom DeLuise.
Ei, muutetaan tuota äskeistä huomautusta hieman. Dom DeLuise on toinen elokuvan selkeästi huonoista esiintyjistä. Se toinen joka saa kunnian olla tunnelman latistaja on Mad Dog-nimistä hahmoa esittävä Rick Aviles jonka imitaatioiden tulisi ilmeisesti olla huvittavia, mutta uskokaa pois, ne eivät ole.

Roger Moore ja Jamie Farr ovat selkeästi esiintyjinä eniten mieleeni Kanuunankuularallissa. Molempien hahmot ovat myös elokuvan hauskimpia.
Moorella tietenkin on hahmonaan se mielenkiintoisin konsepti toteutettavanaan.
Jamie Farr puolestaan friikahtaneena sheikkinä on niin eri sfääreissä, että hän nousee sen ansiosta hyvin korkealle.

Dean Martin on mielenkiintoinen Kanuunankuularallissa. Ei hahmonsa vuoksi, vaan koska Martin on ilmeisesti ollut humalassa koko elokuvanteon ajan. Muistan kyllä monesti lukeneeni että Martinilla oli paha alkoholiongelma ja ilmeisesti se on tässä vaiheessa alkanut näkyä jo töissäkin. Erikoista on se että Martinin humalatila tuntuu auttaneen hahmonsa kohdalla, sillä jatkuvassa tuiterissa oleva Martin tekee himokkaasta papistaan hiukan onnistuneemman kuin mitä itse idea antaa uskoa.

Kanuunakuularalli on aika huono elokuva. Jopa niin huono että se lähentelee sitä myyttistä niin huono että hyvä-lajityyppiä.
Siispä se on huonoutensa ansiosta jopa hauskaa katseltavaa.
Valtaosa vitseistä on vain pelkästään huonoja, kuten myös suurin osa hahmoista.
Vastaavasti taas siellä on Mooren Moore-hahmo, jonka idea tuntuu liiankin hyvältä tähän elokuvaan.
Sitten on tietenkin se nostalgia-arvo joka lämmittää sydäntäni.

Tähdet: ***
Kanuunankuularalli

...NOIR

2 kommenttia:

Seppo Lukkarinen kirjoitti...

Tuota konseptia jossa otetaan hirveä määrä tuttuja naamoja leffaan jossa ei oikeastaan ole mitään juonta on yleistynyt nykyään taas. Tuosta tuli jotenkin mieleen Ocean's twelve, jossa oli jo edellisestäkin osasta isompi tähtikaarti, mutta vailla mitään järkeä. Kuten Julia Roberts, joka esittää henkilöä, joka näyttää Julia Robertsilta. Jotenki on olo kun sitäkin leffaa katsoo, että tää on vain Europaassa kaveriporukalla tehty läppäleffa. "Oho, katos Bruce Williski oli täällä samaan aikaan lomailemassa, otetaan sekin mukaan cameona."

Kieltämättä nuo surkeat huumorileffat tuhosivat aika hyvin Reynoldsin hyvin alkaneen uran. Vasta myöhemmin se alkoi tulla takaisin, mutta ehkä onneksi hieman vakavimmissa rooleissa.

Tuo auton lento uima-altaaseen lienee yksi elokuvahistorian hirveimmistä autokliseistä. Jopa niin vanha klisee, että muistan joskus lapsena kun katsottiin kaverin kanssa Viimeistä partiopoikaa,että jopa kaverini isä totesi kun auto lähti kalliolta lentoon niin, että se varmaan tippuu uima-altaaseen ja sinnepä se tipahti.

Klise on hyvä juttu tiettyyn pisteeseen, jonka jälkeen se on jo niin ärsyttävää, että sitä ei enää koskaan halua nähdä.

...noir kirjoitti...

Muistaakseni Ocean's Twelven nimi on Twelve osittain juuri siitä syystä että siinä oli yksi stara enemmän kuin Elevenissa. No, ehkä se oli myös näppärämpi tapa nimetä elokuva kuin näin:
Ocean's Eleven 2

Tai voisihan se olla trendikkäästi niin, että numeron sijaan mukana olisikin alatitteli:
Ocean's Eleven: Peto on irti.

Yleensä kuitenkin se että elokuva täytetään ääriään myöten tutuilla naamoilla, toimii paremmin komediassa kuin draamassa. Esimerkiksi tuosta mainitsemastani elokuvasta Mieletön Mieletön Maailma oli hauska bongailla tuttuja nimiä ja kasvoja. Toimii se oikeastaan Kanuunankuularallissakin. Ongelmana siinä ideassa on vain se, että sillä tavoin hukataan monia näyttelijöitä. Olivat he sitten hyviä tai eivät, niin pelkkä jonkinlainen cameotulva tuntuu välillä turhalta. Mutta siksi tuollaiset pistäytymiset ehkä toimivatkin paremmin komediassa, kun silloin niitä ei tarvitse ajatella sen enempää
Hyvänä esimerkkinä on Veteen Piirretty Viiva. Aivan loistava elokuva. Todella hieno. Mutta kun siellä on miljoona Travoltaa ja Clooneyta suurinpiirtein vain moikkaamassa, niin mieleen hiipii ajatus "miksi?" Heiltä jää odottamaan enemmän kuin joltain kasvottomalta ja nimettömältä Nipa Neutraalilta.
Tosin on niitäkin tähtitaivaalla varustettuja vakavia elokuvia olemassa, joissa suuren suuri staramäärä on erityisen onnistunutta. Sellainen on mm. Pelimies (The Player), joka jo Hollywood-ideansa vuoksi perustelee lukuisat tutut kasvonsa.

Vaikka sanoinkin Reynoldsin tuhonneen uskottavuutensa kaikilla noilla Kanuunankuularalleilla ja vastaavilla, niin on silti pakko myöntää että ehkä ne kuitenkin ovat hänelle sopivia elokuvia. Vaikea niihin on muita kuvitella sen jälkeen kun näkee Reynoldsin niissä rooleissa.
Vaikka parasta olisi jos hän olisi pystynyt tasapainottelemaan Syvän Joen kaltaisten elokuvien ja ääliökomedioiden välillä, ettei olisi tarvinnut Boogie Nightsiin saakka odotella että herra vaivautuu osoittamaan lahjojaan.