Ranskaan kotitunut jenkkiläinen kirjailija-käsikirjoittaja Daniel (Jeff Goldblum) opettelee eron jälkeen eloa yksinhuoltajana, mutta vähät siitä sillä se ei tunnu olevan kuin tekosyy esitellä elokuvan päähenkilö. No kuitenkin, Daniel saa tuottaja Julienilta (Daniel Ceccaldi) pyynnön muokata nuorelle brittiläiselle ohjaajalupaukselle Malcolmille (Dexter Fletcher) Peter Pan-kirjasta käsikirjoitus ja lopputuloksen tulee olla taide-elokuva jota ei tule ymmärtää. Kun ennen niin jykevän vaikutusvaltainen Julien tuntuu muuttuvan alistuvaksi nyhveröksi aina Malcolmin tavatessaan ja aina kun Daniel on saamassa aikaiseksi jotain tolkullista tekstiä kuvauksia varten, sekoittaa itserakas ohjaajalupaus ilman järkevää syytä kaiken ja työ alkaa alusta, on Daniel valmis luovuttamaan selkeästi umpikujaan ajautuvan elokuvaprojektin. Mutta tavatessaan Malcolmin eteerisen sisaren Jennyn (Liza Walker), tuntee hän vastustamatonta himoa nuorta neitiä kohtaan ja pysyttelee siksi mukana Malcolmin matkassa. Ajatus siis on, että outo, mahdollisesti insestisessä suhteessa oleva sisaruspari hyväksikäyttäen sekoittaa tapaamiensa ihmisten päät ja päämäärätön elokuvaprojekti yhdistettynä Malcolmin muihin kokemiin elämänmuutoksiin aiheuttavat sitten kuumehoureista mielenjärkkymistä, mutta lopputulos on lähempänä viimeöistä untani jossa maalasin makuuhuoneen seinät valkoisiksi.
Tässä elokuvassa on ajoittain mukavan utuinen, puoliuninen tunnelma joka kuvastaa hetkittäin mainiosti ajatuksia siitä kuinka työ ei tunnu edistyvän mihinkään, mutta jostain syystä missään vaiheessa ideaa käsittämättömäksi tarkoitetusta taide-elokuvasta ei uskalleta hyödyntää kunnolla. Näin ollen mitään Adaptationin kaltaista epäonnistumisen tunnetta, taikka Barton Finkin maanisuutta ei ole odotettavissa. Jos taas unohdetaan käsikirjoitus-idea tyystin ja keskitytään elokuvan sisaruksiin ja Danielin mielen sekoittumiseen, niin siinäkään ei kuroteta mihinkään happivajeeseen saakka.
Se onkin jotenkin erikoista, että The Mad Monkey on tylsä ja aivan liian tavanomainen kun ajattelee elokuvan normaaleimman hahmon olevan Jeff Goldblumin esittämä, jolloin hänen luontaisen "outoutensa" huomioon ottaen luulisi elokuvan olevan täynnä erikoisuutta jos hän kerran on se tavallisin. Aivan kuin Goldblumille oltaisiin annettu ohjeistukseksi, että näyttele kuin olisit jonottamassa ostamaan vakuutusta. Ei Goldblum huono ole, mutta niin hän kuin kukaan muukaan elokuvan esiintyjistä ei vedä rooliaan energisesti kuten juonta ajatellen toivoisi. Vastaavasti esiintymisiä ei myöskään vedetä toiseen ääripäähän, vaan ne ovat vain... no... täällä ollaan vain ja hengailaan.
Siispä vaikka elokuva sanoo, että nyt kyseessä on käsittämätöntä taide-elokuvaa käsittämättömän taide-elokuvan tekemisestä, niin The Mad Monkey on pikemminkin kaikkien aikojen ymmärrettävin The Lame Monkey.
Tähdet: **
The Mad Monkey
4 kommenttia:
Kirpparilla tätä pyörittelin käsissäni päivänä eräänä, mutta jätin sitten lopulta ostamati. Mitään mullistavaa en näköjään menettänyt näin toimiessani...
Tämä leffa on lojunut hyllyssäni vuosia ja aina välillä kun olin harkinnut sen katsoista, niin ruma kansi sai minut siirtämään sitä eteenpäin. Jeff Goldblumin vuoksi sen aikoinaan hankin, mutta eipä se nyt olisi missään tuntunut vaikka olisi jäänyt ostamatta ja katsomatta. En nimittäin usko vuosien päästä enää muistavani elokuvasta muuta kuin tuon kannen. Sekään ei varmasti jäisi mieleen jos minulla olisi jokin muu versio siitä, sillä ainakin yksi kansista muistuttaa aivan liikaa Goldblumin Hideawayn kantta ja silloin muisto sekoittuisi siihen.
Tämän leffan juoni vaikuttaa ihan suhteellisen mielenkiitoiselle mutta ilmeisesti lopputulos ei ole kummoinen. Vaikuttaa kuitenkin sellaisele pätkälle, että mikäli kirpparilta tulee havalla vastaan, niin saattaisi jäädä hyppysiin.
Kyllä, tarinassa on potentiaalia.
Lähetä kommentti