Kun erikoisagentti Cleopatra Jonesin (Tamara Dobson) kaksi erikoisagenttiapulaista Melvin (Caro Kenyatta) ja Matt (Albert Popwell) joutuvat erikoispulaan suorittaessaan erikoisvalehuumeostoa, on Jonesin saavuttava maahan osoittamaan miten vedetään erikoisturpaan.
Kultainen kasino on tietenkin Dragon Ladyn rehellinen julkisuuskuva, mutta ei millään muotoa kultainen, vaan pikemminkin punainen, joten se siitä rehellisyydestä.
Jälleen ihan viihdyttävää blaxploitaatiota, että hyvä niin.
Kuten monesti muulloinkin kun tehdään ns. vieraaseen maahan sijoittuvaa elokuvaa, iso osa minuuttimäärästä tunnutaan kuluttavan eräänlaiseen matkailuvideoon ja onhan se kiva nähdä kuvaa paikallisista toreista ja ihmisistä, mutta mitään muuta merkitystä sillä ei ole kuin takoa katsojan päähän, että tällä kertaa ollaan sitten Kiinassa. Ja Kiinahan tuntui tämänkin elokuvan tekoaikana olevan kovasti jenkkien mielessä ja myös blaxploitaatiossa se tarkoitti tietenkin kung fua (näiden elokuvien hahmojenhan lähes aina mainostettiin olevan taistelulajien mestareita), jolloin perimmäinen syy sijoittaa elokuva tähän nimenomaiseen maahan lieneekin vain siinä, että saatiin muka autenttinen ilmapiiri jalkatyöskentelylle (jota olisi kannattanut ylikorostaa, sillä nyt se vihjailusta huolimatta jää vain sellaiseksi). Ei siinä mitään, sillä samapa tuo on tapahtuuko elokuva jossain jenkkilässä vaiko ei, sillä kivahan se oikeasti on saada vaihtelua tälläkin tavoin. Sitä vain näki niin usein tietyn ajan tietynlaisissa elokuvissa, että tahtomaattaankin se sitoo elokuvaa menneisyyteen, varsinkin kun sitä tekevät jo pulisonkimuoti, hirveän näköiset sirkustamineet ja can you dig it-puhe. Näin ollen vaikka loppujen lopuksi tämä on ihan yhtä nautinnollista kamaa kuin ensimmäinenkin Cleopatra Jones-elokuva, tekee miljöön muutos siitä jotenkin näkyvämmin hupsun. Vähän samalla tavalla kuin Shaft Afrikassa, joka on kuitenkin varsin hyvä elokuva, mutta vakavahkosta aiheestaankin huolimatta on kuin askel siihen suuntaan, että kohta ollaan avaruudessa. No, Samuel L. Jacksonin ei-niin-cool-mutta-sellaiseksi-tarkoitettu-versio Shaftista lieneekin syntynyt jossain avaruuden tyhjiössä, että siinäpä se.
Ensimmäisen elokuva poliittinen pohjavire on vaihtunut eksoottisuuden tavoitteluun, mutta kyseessä on silti aivan samaa nyttemmin aika koomiselta vaikuttavaa toimintaelokuvaa jossa on vauhtia, hassuja sanoja sisältävää dialogia, klovniasusteita ja musiikkia.
Niin musiikkia. Se ei ole kovinkaan hyvää.
Jostain syystä Dominic Frontiere on tuottanut tähän elokuvaan alleviivaavan scoren, jolloin takaa-ajon aikana kuullaan jotain billy bobin hillbillytakaa-ajomusiikkia, Kiinaan saapumista korostetaan arvattavilla soitinvalinnoilla ja näin pois päin, mutta ikävintä on se, että jalkaa vipattavan soulin ja funkin sijaan tyyli on lähempänä James Lastin big bandia, joka sekin on toki oikeassa tilanteessa hyvinkin nautinnollista, mutta kuvatessaan muka kovinta superagenttia koskaan, se on laimeaa kuin sulanut tofunakki.
Mukana on James Bondmainen miekoista tehty taisteluareena, joka olisi hieman uskottavammin vaarallisen oloinen jos miekat eivät olisi niin matalia, että niiden yli pystyy astumaan vaivatta ja ennen kaikkea jos ne eivät huojuisi kuin kumi josta ne ovat selvästi tehty.
Tähdet: ***
Cleopatra Jones ja kultainen kasino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti