Eddie Murphy: Raw (1987)

Vuonna 1987 Eddie Murphy oli yksi maailman suurimpia elokuvatähtiä ja mikäpäs siinä, sillä olihan tässä vaiheessa miehen uralla sellaisia elokuvia kuten 48 Tuntia, Beverly Hills Kyttä, Vaihtokaupat, Kultainen lapsi ja,,, öö,,,Täydellinen ase. Niin joo, mutta hei minusta Kultainen lapsi on aika hyvä ja Täydellinen asekin on tullut katsottua ainakin kahdesti, vaikka huonohan se oli molemmilla kerroilla. Mutta kuitenkin, Murphy oli siis stara isolla ässällä ja pystyi tuossa vaiheessa myymään sontaakin kultana, mistä esimerkkinä Täydellinen ase, joka ei kenties teattereissa tuottanut juurikaan, mutta enpä juuri tunne itseni ikäisiä ja vanhempia jotka eivät senkin olisi ostaneet taikka vuokranneet silloin aikoinaan katsottavaksi. Väliäkö sillä, koska edessä olivat vielä muun muassa Prinssille morsian, joten iso pala 80-lukua kuului Murphylle.

Tottakai suurmenestys johti siihen, että moni vanhoista faneista rupesi kritisoimaan miehen myyneen itsensä, kuten monesti menestyvien artistien kohdalla mainitaan oli siihen syytä tai ei. Varsinkin musiikin puolella tätä kommenttia kuulee ajoittain. Paradise Lost teki Draconian Timesin ja oli myynyt itsensä, kuten myi itsensä One Secondin kohdallakin ja voi pojat, että myikin itsensä Hostilla. Jep jep, kyllä Te tiedätte. Niinpä siis Murphynkin kohdalla näin sanottiin jo ennen Pähkähullua professoria ja muita sellaisia elokuvia jotka ovat enemmän kuin vähemmän kilttejä perhe-elokuvia ja tehty turvallisuutta ajatellen. Siispä osittain tälläisten itsensämyymis-kommenttien vuoksi Murphy päätti hieman palata juurilleen stand upin saralla ja kuvautti livekeikastaan tämän Raw-julkaisun, jonka sanotaan toimivan eräänlaisena jatkona vuonna 1983 tehdylle Delirious-livelle. Jatko-osa ja jatko-osa. Kummatkin nyt sattuvat olemaan stand up-esiintyminen.
Uskonkin Murphylle pelkän muistojen verestämisen ja juurille palaamisen sijaan olleen tärkeintä osoittaa, että hän on edelleenkin se Eddie Murphy jollaisena alunperin tuli tutuksi ja suosituksi. Aikuishuumoria viljelevä tavallaan kapinallinen koomikko, joka ei turhaan kuvia kumartele ja ei usko rajoihin. Kenties siksi Raw teki aikansa ennätyksen fuck-sanan käytössä elokuvassa. Ja vaikka shokkiyrittämisen sijaan se tuleekin aika luonnollisesti esiin miehen puheessa, niin varmasti se on myös alleviivaukseksi tarkoitettu osoitus siitä ns. aikuisillee suunnatusta huumorista..

Raw, eli kotimaisisittain Lavalla olikin penskana aivan järjettömän kova juttu, mutta ei sitä niinkään siksi että se olisi jotenkin todistellut Murphyn olleen vakavasti otettava rääväsuinen koomikko, sillä tuolloinhan ainakin omissa silmissäni 48 Tuntiakin oli vielä elokuvaa jota vanhemmat eivät halunneet näkevän, eikä siis mitään kaikille sopivaa itsensämyymistä joka olisi vaatinut vastareaktiota. Eli ainakaan itse en erityisemmin tarvinnut mitään erillistä osoitusta Murphyn vakavasti otettavuudesta. Jos Murphyn teki mieli todistaa olevansa vaihtoehtokoomikko, eikä mikään jättistudioiden turvallinen rahasampo, niin sellainen suunnitelma tulisi toteuttaa ennemminkin nyt, tänään. Varsinkin nyt kun Murphyn uskottavuus hauskana miehenä ja rahantekijänä on heikentynyt kaikkien Pluto Nashien ja Meet Davejen vuoksi, eivätkä isyysriidat Spice Girlin kanssa ja transvestiittiselkkaukset ainakaan paranna tilannetta. Sillähän ei ole väliä jos Murphy haluaakin naiseksi pukeutunutta miestä, mutta sen selittely se hallaa tekee.

Raw on siis Murphyn stand up-keikka ja vaikka alkuun onkin laitettu näytelty lapsuusmuisto siitä kuinka Murphy muksuna järkytti sukulaisiaan kertomalla kiitospäivän kunniaksi tuhman vitsin (Samuel L. Jacksonin esittämä setä kyllä nauraa), niin muutoin kyseessä on mies, mikrofoni, lava ja naurettavat vaatteet. Muuten, Howard Sternin omaelämäkertaelokuvan perusteella hänen lapsuudenmuistoissaan on lähes identtinen kohtaus äskeisen kanssa. Vain marioneteilla esitettynä. Liekö hän muistellut Murphyn muistoja?
Raw:n vitsien aiheet eivät juurikaan yllätä, sillä seksi, avioliitto ja ihmisuhteet ovat enimmäkseen esillä. Välillä Murphy osoittaa närkästymisensä joidenkin kollegoidensa puheista ja esimerkiksi Bill Cosbyn esittämä kritiikki Murphyn esiintymistapaa kohtaan tuntuu oiekasti loukanneen, sillä oletettavasti Murphyn silmissä kyseessä on ollut ihaillun ihmisen syytön pettymys ihailijaansa kohtaan. Myös Mike Tyson, Michael Jackson ja Richard Pryor tulevat mainituksi, mikä tuntuu hieman name droppingilta, mutta enimmäkseen Murphy puhuu naisista ja siihen liittyvän sisällön vuoksi herkkäsieluisten ei ehkä kannata Raw:n seuraan suunnata, sillä Murphyn näkemys miehen ja naisen suhteista sisältää lähes nyrkkiä ja hellaa. Naiset huijaavat naimisiin ja pyrkivät sitten putsaamaan ex-miehensä avioerossa, epäilevät nonstoppina miehiään pettämisestä ja nalkuttavat yhtä ahkerasti kuin Nakke Nakuttaja iskee naamaansa puuhun. Miesten puolestaan tulisi näyttää kaapin paikka, mutta he osoittautuvat poikkeuksetta nyhveröiksi jotka itkevät tunteitaan liian avoimesti. Toki Murphy myös kertoo ettei kaikki ole aina näin ja tosirakkauttakin löytyy, täytyy vain kohdata se oikea ihminen, mutta koska Murphy esiintyy ylimielisen rehvakkaasti, puhuu kuin tietäisi muita paremmin ja viljelee kirosanoja kuin Stora Enso potkii työntekijöitään pihalle, niin niin sanotut asiallisemmat kommentit jäävät helposti katsojan mahdollisen suuttumuksen varjoon.
Ei Murphy oikeasti sovinistilta, tms. vaikuta, sillä hänen tapansa tukeutua pinnallisuuksiin olisi liian helppo keino luokitella joku siten. Koska Murphy puhuu homoista falsetissa ja korostaa mustien ja valkoisten eroa näyttämällä kuinka nynnysti jälkimmäiset tanssivat, kun rotuveljet puolestaan ottavat lunkisti, niin hän pikemmin käyttää kliseitä tuodakseen asiat nopeammin perille kuin oikeasti sanoakseen, että homot oikeasti olisivat kaikki neitimäisiä pikkusormen värisyttäjiä. Yksi Raw:n hauskimmista hetkistä liittyykin juuri stereotypiaan kun hän puhuu Rocky-elokuvien faneista ja nimenomaan amerikanitalialaisista faneista jotka samaistuvat liikaa näkemäänsä ja isottelevat elokuvan jälkeen kaikille uskoen olevansa Rocky. Ei siinä ole kyse kansallisuuksista, tms., vaan yksinkertaisista siitä, että se on hauskaa leimoista riippumatta ja todellinen ilmiö. Muistan kuinka eräs tuttuni ihastui The Crow-elokuvaan niin paljon, että veti mustaa teippiä paitansa ympärille koska se muistutti Eric Dravenista ja kuinka toinen tuttuni meni parturiin Grosse Pointe Blankin kannen kanssa, koska halusi samanlaisen kampauksen kuin John Cusackilla. Minäkin kuvittelin Skeittijengin nähtyäni osaavani lautailla kuin Tony Hawk ja asfaltti-ihottuma sitten todisti nolostuttavasti muuta. Joten ihmiset tekevät tyhmyyksiä, koska ovat välillä tyhmiä ja se on hauskaa, eikä siihen tarvita sukupuolista suuntautuneisuutta, taikka rotua. Tyhmä on tyhmä.
Se on nimenomaan juuri Murphyn energinen esiintyminen jonka vuoksi vitsien aiheet joko luokkaavat taikka naurattavat, mutta varmasti parempi onnistumisprosentti tuleekin juuri päälle käyvällä esiintymisellä, eikä varovaisuudella ja selittämisellä. Kuka oikeasti haluaa kuulla mahdollisesti loukkaavia vitsejä, jos niitä ei uskalleta esittää? Hitot siitä jos Murphyn huumori aiheuttaa kommentteja kuten äitini aikoinaan sanoma "onko toi muka hauskaa?", sillä silloin se ei ainakaan ole hauskaa jos sitä varoo.
Raw ei ehkä tarjoile sisällöllään mitään ylivoimaisen nokkelaa, taikka mieltä avartavaa, mutta Murphyn räjähtävä esitys tekee huonoimmistakin kliseistä nautinnollisia ja jos miehen voimakas esiintyminen tulee jo näin hyvin ruudun läpi, niin livenä koettuna Murphy varmaan saattaisi lähennellä sitä tajunnan räjäyttämistä. Tai saattoi, ei ehkä enää nykyään.

Yksi seikka joka on minusta aivan pirun hauskaa koko Raw:n ajan ja ei sitä ehkä niinkään tarkoituksella on Murphyn vaatetus. Muistatteko sen kohdan Beverly Hills kytästä jossa Murphy kavelee aivan naurettavan näköisiin nahkavaatteisiin pukeutuneen pariskunnan ohitse, eikä pysty pidättelemään nauruaan? No hitto katsokaa tuossa kuvassa oikealla olevaa Murphyn vaatetusta Raw:sta. Ei kannattaisi nauraa muille näyttäessään tuolta.

Tähdet: ****
Eddie Murphy: Raw