Henry (Mark Polish) on kirjoittanut menestyskirjan kouluajoistaan, sen ajan epävarmuuksistaan itsensä ja vastakkaisen sukupuolen kanssa. Kirjassaan Henry käsittelee aihetta muka fiktiivisesti, mutta ystävät ja toverit tietävät kirjassa olevan liiankin paljon tunnistettavan totta. Henry palaa nyt kotikonnuille pitämään puhetta entisen koulunsa päättäjäisiin ja tokihan sitä samalla palataan muistoissa menneeseen. Nähdään miten vanhat tuttavat ovat joko muuttuneet täysin, edenneet elämässään, tai kuten monessa tapauksessa on käynyt, he eivät ole ottaneet koulun jälkeen askeltakaan eteenpäin. Vanha ihastus koulutoveri Scarletiin (Winona Ryder) syttyy uudemman kerran ja ymmärretään, ettei se kouluaika nyt niin traumaattista ollutkaan kuin miten sen muistaa.
Tosi ponneton komedia jossa tuntuu, että osa tekijöistä on halunnut tehdä jotain Beautiful Girlsin kaltaista lämminhenkistä draamaa komediallisilla aineksilla ja osa taas on halunnut tehdä pierevää Adam Sandleria. Niinpä välillä tämä paluu menneisyyteen on lähellä koskettavaa lämpöä, mutta sitten ruutuun astuu se pakollinen himokas nuori neiti, värikäs homoystävä, jatkuvassa pilvessä oleva wow cool-frendi. Kuitenkin aina kun nämä pakolliset hassut ystävät ovat sanomassa sen kakkavitsin joko suullisesti taikka sulkijalihaksen kautta, niin aivan kuin joku kuiskaisi heidän korvaansa, että hei nyt onkin tarkoitus kuvastaa nuoruuden ihastumiseen liittyvää herkkyyttä ja isä-poika-suhteen ongelmallisuutta. Ja heti kun ollaan juuri sanomassa sitä olen aina rakastanut sinua ja kuu nousee taivaalle, niin Chevy Chase heitetään cameoimaan ja hän ilmeisesti aseella uhaten joutuu esittämään Chevy Chasea, mutta rivien välistä voi kuulla hänen sanovan "call the police."
Siispä vitsit jäävät kesken, tunteet katkaistaan ja lopputuloksena on elokuva jossa monien nostalgiaan taipuvaisten high school reunion-tyylisten elokuvien tavoin hauskinta on bongailla tuttuja naamoja, sillä näissä elokuvissa niitä on lähes poikkeuksetta useita:
Chevy Chase, Winona Ryder, Jon Cryer, Josh Holloway, Sean Astin, Frances Conroy, Dee Wallace, Michael Gross, Hilary Duff ja joitakin joiden naamat ovat tuttuja, mutta nimiä en heihin yhdistä.
Tälläisissä menneisiin (varsinkin jos ne liittyvät myös omaan nuoruuteen) palaavissa tarinoissa on aina niitä nostalgiaviittauksia julisteista musiikkiin ja niistä on miellyttävää todeta, että minullakin oli tuo leffajuliste seinällä ja hei siellä soi nyt The Cure, tms. Ja vaikka ne voivat välillä olla vain läjä tarinalle merkityksettömiä juttuja, niin tuleehan niistä hyvälle tuulelle.
Jälleen kerran on hauskaa se, että elokuvan varsinaista päähenkilöä esittävä Mark Polish ei saanut kasvojaan saati nimeään elokuvan kansikuvaan saakka, mutta juuri ja juuri laajennetuiksi cameoiksi luokiteltavissa rooleissa olevan Josh Holloway ja Chevy Chase saivat. Tällä kertaa ymmärrän syyn olevan muussakin kuin Hollowayn ja Chasen tunnetuimmissa nimissä, sillä Polish on varmasti yksi tylsimmistä näyttelijöistä koskaan. Pelkkä liikkumaton betonimöhkäle on eläväisempi kuin Polish.
Taitaakin olla niin, että ainoat syyt miksi tämä herra sai elokuvan pääroolin ovat siinä, että hän kirjoitti elokuvan ja velipoika Michael ohjasi. Niin ja se on vain jotenkin noloa, että päähenkilö on ollut muka kouluaikoina epävarma luuseri jota kiusattiin ja tytöt eivät olleet hänestä kiinnostuneita, mutta sitten koko ajan osoitetaan kavereiden, hemaisevien kissojen ja vuosikirjojen avustuksella hänen olleen ennen ja nyt suurinpiirtein koulun kingi. Aivan kuin joku Roselyn Sanchez itkemässä että hän ruma koska leuassa on finni.
Tähdet: **
Stay Cool
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti