Elokuvahullut (Cinemania, 2002)

"Elokuva on elämän korvike."

Olen viimeaikoina tehnyt jonkinlaista inventaariota ja lukumäärien sijaan tutkaillut, että mitä kaikkea ihmettä satojen ja taas satojen ja niin edespäin tallenteiden joukosta löytyy. Tällä tarkoitan siis mitä on kaseteilla, levyillä, muistitikuilla ja digiboksissa. Eli en puhu ostotapauksista joissa on mukana ihan oikeat kannet, tms., vaan näistä televisionauhoituksista ja vastaavista. Yhdessä vaiheessa minulla oli lähes pakkomielle tallentaa vähintään levyllinen tv-sarjojen jaksoja, vaikka en välttämättä suuremmin tai laisinkaan edes pitänyt kyseisestä sarjasta. Perimmäinen ajatus oli tulevassa nostalgiakokemuksessa, jossa voisi ottaa sen jo unohtuneen tv-sarjan katseluun ja vaikka siitä ei olisi aikoinaan pitänytkään, niin sen herättämät aikalaismuistot ja ajankuvan tarkkailu voisi nostattaa miellyttäviä tunteita. Siis ennakoida vastaava tilanne kuin se kun nyt katsomme tubesta jotain vanhoja mainoksia ja tulemme iloisiksi nähdessämme jonkin vanhan Raider-mainoksen taikka vanhan MTV3:n mainoskatkolle siirtymistä osoittavan kolmion kääntymisen. Toinen mitä tahdoin aikaansaada nauhoittamalla kasetillisen jotain hiton unohdettua sarjaa oli se, että olin kyllästynyt siihen kuinka etenkin mainoskanavat ostivat kaikenlaisia yhden kauden pituiseksi jääneitä tv-sarjoja, jotka sitten osoittautuivatkin oikeiksi kultakimpaleiksi, mutta aikoinaan sitä ei ymmärretty ja kirves katkaisi sarjan elämän. Nyt se tuntuu hieman hassulta kun tv-sarjat eivät juuri tunnu poistuvan ruudusta, vaan niitä uusitaan ja uusitaan ja uusitaan, mutta monia noita yhden kauden, tai vain muutaman jakson pituisiksi jääneitä sarjoja ei koskaan uusita, vaan ne ovat vain ne ns. varmat hitit, vaikka ne eivät aina oikeasti kovin kummoisia olekaan (esim. Kaikki rakastavat Raymondia). Siispä en tahtonut tavallaan ottaa sitä riskiä, että alkaisi uusi hyvä sarja joka lopetetaan ennen aikojaan ja vähän ajan päästä sitä ei kukaan enää muista, ellei sitten joku nappaa hyllystä tallennetta näytettäväksi. Niinpä varmuuden vuoksi pistin jaksoja talteen ja sillä tavoin kasvoi levy- ja kasettimäärien määrä huimaksi, jos se ei sitä jo ostoleffojen ja tv-sarjojen vuoksi ollut, mitä se tietenkin oli ja on. Nyt kun kävin noita tallenteita läpi, niin saatoin välillä vain hämmästellä, että miksi hemmetissä olin tuota ja tuota pistänyt nauhalle, kun taas toisaalta ajattelin, että vau, täällä on totakin. Oy Rakkaus Ab, Tasku-tv, Off Limits, Rikas rakas, Veljeni vartija, Kreisi kynäniekka, Herra pankinjohtaja, Pää täynnä, Tv Nation, Elokuvamusiikin lumoissa, Inside the Actors Studio, Mrs. Columbo, etc. Hitto, siellä on jopa kaksi levyllistä American Chopperia ja Krisseä. Hah! Etenkin noista jälkimmäinen on jo erityisen noloa.
Samalla sitä tietenkin löysi joukosta laumoittain unohtamiani elokuvia ja dokkareita, mikä toimiikin aasinsiltana ja johdantona tämänkertaiseen tapaukseen, eli Elokuvahullut-dokumenttiin.

Elokuvahullut keskittyy kuvaamaan neljää New Yorkilaista elokuvan ystävää, jotka mielellään käyttävät itsestään termiä cinefiili, mutta osoittavat toistuvasti äänifanaatikon olevan kuvaavampi termi. "Se on parempaa kuin seksi. Tai rakastuminen."
Jack on resutukkainen leffahullu joka pyrkii käymään viidessä elokuvassa päivittäin, hermostuen jos yksikin tilaisuus jää väliin.
Bill on sterotyyppinen muka filosofinen elokuvasnobi jonka puheissa liikkuvat vaivatta nimet kuten Godard ja Fassbinder ja hän keskittyy vain euroelokuvaan vähätellen muita.
Roberta on joukon ikäneiti, joka edellisten tavoin kuluttaa kaiken liikenevän aikansa elokuvateatterielämyksille ja on kerännyt kotinsa täyteen kaikkea mahdollista elokuvien oheiskamaa. Ei, ei tietenkään leluja ja soundtrackeja, vaan parhaimmillaan satoja kappaleita yhtä ja samaa mainosta, tms.
Harvey puolestaan on Francis Ford Coppolalta näyttävä joukon vähätellyin henkilö, sillä hän

sattuu pitämään kaikenlaisesta elokuvasta, jopa tietoisen huonoista.
Koska edellinen nelikko pitkälti aikatauluttaa päivänsä siten, että he ehtivät näkemään mahdollisimman monta elokuvaa, ei heidän arkeensa juuri mahdu sosiaalisia kontakteja muiden kuin lajitovereidensa kanssa, niidenkin kohtaamisten tapahtuessa pääosin teattereissa. Samalla harrastus vie ajan myös normaalilta työssäkäynniltä, joten voidakseen omistautua rakkaudelleen, on työttömyyden,eläkkeen, tms. oltava ainoa realistinen vaihtoehto. Näemme miten heidän arkipäivänsä kuluvat, kuulemme näkemyksiä millainen on hyvä elokuva taikka teatteri, mutta tärkeinpänä tässä aiheessa, he kertovat miksi rakastavat elokuvia ja miten se rakkaus vaikuttaa heidän elämäänsä heidän omasta mielestään. Niinpä välillä pohditaan olisiko pitänyt opiskella enemmän, hankkia työpaikka, perustaa perhe, käyttää rahaa ennemmin prostituoituihin kuin elokuvalippuihin ja tottakai monesti ei hyväksytä ajatusta siitä, että oltaisiin liiankin riippuvaisia paosta elokuviin. Dokumentti antaa henkilöiden puhua itse, kameran vain ollessa vieressä. Joten jos esimerkiksi Roberta tai Bill antavat itsestään huonon taikka hyvän kuvan, tekevät he sen täysin itse ilman apua muilta. Tällöin esimerkiksi Robertan väkivaltaiseksikin muuntuva käytös alkaa huolestuttamaan ja Billin ylimielisyys herättää halun selkäsaunalle. Mutta Elokuvahullut ei kuvaa päähenkilöitään vain sekopäinä joiden elämään ei mahdu mitään muuta kuin harhautunut käsitys elokuvista pitämisestä, sillä joistakin pelottavistakin esimerkeistä huolimatta näissä henkilöissä näkyy rakkaus elokuvaa kohdaan, joka toki saattaa välillä ilmentyä jopa muiden elokuvafanien silmissä kauhistuttavana. Kuitenkin elokuvafanien on helppo samaistua tilanteisiin joissa käydään huomauttamassa siitä kuinka esitettävä elokuva on vinossa, kehutaan koneenkäyttäjää hyvästä työstä, kuten myös valitettavasti pilataan toisen elokuvanautinto nipottamalla turhasta.
Päähenkilöiden ohessa kuulemme lyhyitä kommentteja muun muassa eräältä elokuvateatterin työntekijältä joka juuri oli päätynyt Robertan kuristamaksi, koska hän oli repäissyt hänen lipustaan kannan ja samoin pari muuta teatterihenkilöä kommentoi kansa-asiakkaitaan.
Osuvana lopetuksena nelikko pääsee teatteriin katsomaanheisät kuvattua dokumenttia ja osoittavan kykynsä nauraa itselleen.

Jos ei itse ole elokuvahullu, niin sitä saattaa katsoa Elokuvahulluja kuvauksena ihmisraunioista jotka pakenevat todellisuutta fantasiaan ja esimerkiksi Jackin kommentti "minusta ei ole mitään syytä panna todellisuutta muun edelle" ei ainakaan vakuuta ketään siitä, että hänellä olisi ns. elämä. Elokuvafanin, tai ylipäätänsä sellaisen ihmisen joka keräilee jotain, ihailee jotain, tai suhtautuu ihan mihin tahansa intohimoisesti voi olla helpompi ymmärtää miksi Harvey opettelee ulkoa jokaisen näkemänsä elokuvan keston, miksi Bill tekee senssi-ilmoitusta johon yhdistää liiankin vahvasti harrastuksensa ja miksi Jack kirjoittaa listoja kuin Kevin Spacey Seitsemässä. Kun itse ajattelen alussa mainitsemaani aiempaa tapaani tallentaa ohjelmia varmuuden vuoksi, tai kiusaavaa haluani saada tietää elokuvaa katsoessa sen säveltäjä, niin niiden ollessa pieniä tai suuria asioita, pystyn ymmärtämään Elokuvahullujen filmipöpejä. Tottakai katson olevani myös erilainen kuin Bill ja kumppanit, sillä toisin kuin he en ole vielä astunut elokuvafanaattisuudessani sille asteelle, että automaattisesti hyljeksisin muita koska he pitävät erilaisista elokuvista kuin minä ja esimerkiksi juuri Harveyn aliarvostus hänen makunsa vuoksi saa minut hieman pettyneeksi. Se, että Bill nyt sattuu pitämään Bergmanista, ei tee hänestä parempaa ihmistä, vaikka hän saattaa näin antaakin ymmärtää. Samoin vaikka rakastankin elokuvakokoelmaani, niin pystyn halutessani heittämään elokuvia kirjaimellisesti roskiin, eikä minun tarvitse jokaista elokuvaa säästää. En tietenkään halua vähentää kokoelmani määrää vain siksi, että se on mahdollista, mutta tiedän pystyväni siihen halutessani. Tai no, ainakin vielä pystyn siihen.

Elokuvahullut on hyvä, sivustaseuraava dokumentti elokuvafaneista, heidän hyvistä ja huonoista puolistaan. Välilä he vaikuttavat oikeasti rakastavan elokuvia lämmöllä ja ajoittain näyttävät olevansa kuin se tyyppi joka koetti lähettää Björkille kirjepommin. Hulluja on monenlaisia ja joskus se on hyvästäkin.
Ja joillekin tämä on kenties tuttua:
"Haluan vielä sanoa tämän: Walter Reade-teatteri ei saisi myydä popcornia. Taide-elokuvia esittävä teatteri ei voi tehdä pahempaa virhettä."

Tähdet: ****
Elokuvahullut