Cleopatra Jones - Karatekuningatar (Cleopatra Jones, 1973)

Valtion tehokkain erikoishuumeagentti Cleopatra Jones (Tamara Dobson) käy Turkissa tuhoamassa suuren unikkopellon. Tai siis hän sanoo "näin on beibi" ja,,, öö,,,  brittiläiset neukut (?) pommittavat pellon tulimereksi. Kotona jenkeissä Sally Spectra, ei kun siis huumekuningatar Mami (Shelley Winters) vetää pultit, sillä Jones tuhosi juuri hänen rahanlähteensä ja sitten the man alkaa kiusaamaan veljiä ja siskoja. Siispä tullessaan kotiin Jones saa ensin poseerata iskuasennossa sekä kenkiä pahiksia lentoasemalla ja sitten selvittää, että miksi soul train on alistamisen kohteena. Kaikki siat eivät tietenkään ole pahoja ja hyvät heistä haluavatkin Jonesin rauhoittelevan tilannetta, sillä lavastetun huumausaineen hallussapidon vuoksi eräänlainen nuorisotalo on vaarassa tulla suljetuksi ja sen tapahtuessa kaupunkiin syttyisi fyysinen sota systeemiä vastaan. Tottakai se on nimenomaan Mami joka kaiken takana on ja hänet Jonesin tulee pysäyttää.

Blaxploitaatiota parhaimmillaan ja pahimmillaan, sillä musiikki, puhe, ulkoasu ja hahmot itse ovat niin funkyja, että välillä on todella vaikea pysytellä paikoillaan kun tekee mieli sheikata. Dobsonin Cleopatra Jones itse tosin ei ole lähellekään niin vaikuttava kuin millaisena jokainen elokuvan hahmo tuntuu häntä pitävän, sillä ollakseen supercool ja näin pois päin, on hän vähän liiankin patsasteleva. Tosin kohtaus jossa hän räiskii uzilla katolla olevaa salamurhaajaa on hiton siisti. Kuitenkin pahasti ylivedetyt poseeraukset, etenkin Wintersin naurettavan äänekäs ylinäyttely, silkkaa blaxpinnallisuutta suihkivat puheet, sirkusmaiset muotiluomukset, kömpelö karate ja muut pakolliset kliseet ovat toteutettu liiankin yrjöttävissä sateenkaaren väreissä, että sitä alkaa uskomaan kyseessä olevan pikemminkin parodia kuin vakavissaan tehty elokuva. Pohjalla oleva juoni huumeiden aiheuttamasta rappiosta kielii siitä, että elokuvassa esiintyvän koomisuuden tulisi näyttäytyä nykyään vain ajan kulumisena, kuin että se olisi ollut sitä jo elokuvaa tehtäessä. Juonellisesti elokuva onkin hyvin aukkoinen, eikä pelkästään sen huumeongelman osoittamisessa ja sivuuttamisessa.
Kun aluksi kovasti painotetaan Mamin tekevän kaikkensa saadakseen Jones hengiltä, niin kovin näkymättömäksi tuo tarina muuttuu matkan varrella ja etenkin alussa eläväisesti esillä ollut Mami katoaakin pitkäksi aikaa ja tuntuu olevan lopussakin mukana vain jotta saataisiin aikaiseksi se pakollinen lopullinen yhteenotto. Samoin se kansalaistaistelu sen nuorisotalon suhteen unohdetaan lähes heti kun se ehditään ääneen sanoa, sillä tärkeämpää on pistää läjään irrallisia toimintakohtauksia joissa päästään sanomaan "beibi" ja siinäpä se.
Kyllähän tässä on siltikin viihdyttävä elokuva kyseessä, että ei siinä mitään ja aina tämä TNT Jacksonin voittaa, mutta liiallinen tahaton komiikka aiheuttaa sen, ettei Coffyn tai Foxy Brownin voimaa ole juuri nähtävissä afrokampauksen ja hemmetin isojen korvarenkaiden takaa. Sellaiseen kuitenkin olisi ollut eväitä, mutta nyt miellyttävyys tulee vain kevyestä viihteellisyydestä, ei ajattelusta. Mikä sekin on kyllä ihan hyvä asia ja välillä hyvinkin tarpeellista, että "see you around, super honkie."

Olen aika varma, että Shelley Wintersin esittämä hahmo idioottiapulaisineen on toiminut esikuvana Futuraman Äiti-hahmolle ja tämän ääliöpojille, sillä sen verran samanlaisia he keskenään ovat.

Tähdet: ***
Cleopatra Jones - Karatekuningatar