Yleensä pyrin tietoisesti välttämään tätä elokuvaa näissä Movie monday-vastauksissa, sillä se on aivan liian helppo valinta, mutta tällä kertaa se on otettava esille.
2001: Avaruusseikkailu
Tämä elokuva on sellainen jonka ensikatselun kohdalla mietin itsekseni, että miten niin tämä on yksi kaikkien aikojen parhaimpia tieteiselokuvia? Tämähän on hidas ja tylsä. Ja sitten uusintakatselun aikana tajuntani räjähti. Siispä itseäni ja samalla aiempaa Movie monday-vastaustani siteeraten:
"Tunsin kuinka kehoni värisi, kuinka minua itketti ja nauratti hysteerisesti, mumisin sekavia ja vannon ja vakuutan tunteneeni kuinka irtauduin kehostani. Enkä ollut käyttänyt mitään tajuntaalaajentavia aineita. Se oli kuin jonkinlainen pato olisi murtunut päässäni ja yht'äkkiä kaikki oli auki. Vähän niin kuin kun Connor MacLeod sanoo tuntevansa kaikkien elollisten sydämenlyönnit, kuin Teräsmies sanoo kuulevansa kaikki maailman äänet samanaikaisesti, kuin Neo sanoo "no" ja pysäyttää luodit ilmaan, kuin David Bowie kävelemässä suutelemaan Ryuichi Sakamotoa, kuin Roy Batty kertomassa Tannhauserin portista, kuin,,, en minä tiedä.
En kokenut vain iloa tai surua, vaan jokaisen tunteen kovemmalla volyymilla kuin mihin Spinal Tap ikinä yltäisi ja kun minä kerron tätä teille, niin en usko teidän oikeasti ymmärtävän minkään mielikuvan avulla kokemaani. Minua rupeaa itkettämään jo nyt kun kirjoitan tätä ja se tuntuu hyvältä, olematta kuitenkaan sitä ja olemalla sitä. Se on tunteiden sekamelska, järjestäytynyt kaaos, kömpelö kielikuva, psykedeelinen matka halki värien ja se on avaruusvauva"
Ja perään kuvallinen yhteenvetoni itse elokuvasta.
5 kommenttia:
Voit olla varma ettet ole ainoa. Kubrickilla on tosiaan ollut suuri vaikutus itseeni ja yli puolet tämän elokuvista näin jo ala-asteella, joten mielipiteet ovat muovautuneet aikojen saatossa paljon, suurimmassa osassa lähinnä muiden aspektien kuin hyvyyden tai huonoiden suhteen, mutta 2001: Avaruuseikkailun kohdalla juuri siinä.
Nähdessäni elokuvan ensikertaa, katselin apinoita reilu viitisen minuuttia ja kelasin eteenpäin. Sitten katselin kun avaruudessa leijutaan ja saatoinpa kelata hieman uudestaan. Ajastettu nauhoitus loppui juuri Star Gate sequencen alkaessa ja loppujen lopuksi käteen tuntui jääneen läjä helvetin tylsiä ja merkityksettömiä kohtauksia..
Toinen kerta. Olin odottanut jo jonkun aikaa näkeväni elokuvan uudestaan, koska ajattelin hätäisen asenteeni pilanneen sen ensimmäisellä kerralla. Meillä oli silloin kotona koko olohuoneen kattava remontti ja ainoa asia tyhjässä, kolkossa ja mielenkiintoisella akustiikalla varustellussa olkkarissa oli tv. Katsoin 2001: Avaruusseikkailun keskellä yötä, puolen metrin päässä ruudusta täydessä hiljaisuudessa Straussin monumentaalisia säveliä lukuunottamatta tietenkin, täysin herkeämättä enkä varmaan meinannut loppua kohden pystyä edes hengittämään.
Mieleni muuttui.
Tuo kuvallinen yhteenveto on muuten kohtalaisen tyhjentävä!
2001 on ainoa Kubrickin leffa jonka ensikatselun (ala-asteella) kohdalla tuntui siltä, etten vain ymmärtänyt elokuvaa. Joten silloinkin tuumin, että vaikka pidin sitä tylsänä ja näin pois päin, niin samalla soimasin itseäni että se oli varmasti huono vain koska olin itse niin tyhmä.
Yläasteella en enää pitänyt itseäni tyhmänä.
Luuserina ehkä, mutta en tyhmänä.
Minä näin 2001:Avaruusseikkailun ensimmäistä kertaa vasta viime syksynä. Olin varautunut siihen, että saatan pitää sitä yliarvostettuna ja tylsänä, mutta näin ei käynyt. Se vangitsi minut täysin. Upea elokuva.
Uskoakseni osa 2001:n onnistuneisuudesta johtuu juuri siitä, että se ei haittaa jos sitä ei aluksi ymmärrä, mutta kun (jos) sen ymmärtää niin se todella tekee vaikutuksen.
Lähetä kommentti