Toisaalta voin melkeinpä kiteyttää kaikki näkemäni Boll-elokuvat yhteen sanaan, joka sekin on niin tyhjentävä kuin "huonoja." Vaikka minun on todettava myöskin, että Postal oli minusta huonoudestaan huolimatta aivan pirun epäkorrektin hauska elokuva.
Boll ei ole minusta huonoin olemassa oleva elokuvaohjaaja, sillä kyllähän esimerkiksi Ulli Lommel (esim. Tyttö Kellarissa) tekee paljon surkeampia elokuvia, mutta kyllä Boll on silti huonon ohjaajan maineensa ansainnut. Hänen elokuvansa on rumia, tyhmiä ja ne ovat sellaisia tasaisella virralla kerta toisensa perään. Ja kun Boll on niin vahvasti panostanut jo fanikannan keränneisiin tapauksiin (eli ne pelileffat), niin hänen erittäin vasemmalla kädellä tehdyt elokuvansa vain suututtavat ihmisiä joilla on etukäteen jonkinlaisia odotuksia. Pahinta kuitenkin Bollissa on se, että toisin kuin esimerkiksi halpaelokuvien kuningas Roger Corman, Boll ei suostu myöntämään etteivät hänen elokuvansa ole niitä kaikkein laadukkaimpia ja ettei hän itse ole läheskään pätevä ammatissaan, vaan mies jaksaa sinnikkäästi uskoa olevansa joku Spielberg ja vakuuttelee että suuremmalla budjetilla hänen elokuvansa olisivat yhtä arvostettuja kuin vaikkapa jokin Tähtien Sota.
Kauppamiehenä Boll on kuitenkin selvästikin fiksumpi kuin mitä moni haluaisi uskoa. Hän palkkaa elokuviinsa näyttelijöitä jotka ovat suurelle yleisölle tuttuja, mutta eivät kalliita. Hän ottaa usein aiheeksi jotain jolla on jo valmis yleisö, mutta jälleen sellaisen sieltä halvemmasta päästä. Ja olemalla röyhkeä Boll varmistaa sen, että joka kerta kun hän tekee uuden jätöksen, niin edelliseen elokuvaan suuttuneet ihmiset haluavat katsoa myös sen uuden, joskus vain nähdäkseen saattoiko hän tehdä entistä huonomman elokuvan. Joten ei ole oikeasti mikään ihme, että hänen elokuvansa jäävät maineestaan huolimatta toistuvasti voiton puolelle. Eivät niinkään laadullisesti, mutta tuottajien silmissä tärkeämmin rahallisesti.
Ja Bollin elokuvilla on vielä yksi valttikortti hihassaan. Vaikka ne ovat toistuvasti sarjasta maailman huonoin, niin kuka muka väittää vastaan jos sanon, että ne ovat ainakin tahattomasti hauskoja. Kyllä minä aina ennemmin katsoin Bollin ohjaustöitä kuin Lommelin, sillä Bollin elokuvien huonoudella saa yleensä nauraa, kun Lommelin elokuvat suututtavat niin helvetisti, että tekisi mieli... AARGH!
Mutta nyt tämän Bloodraynen pariin.
Myönnän heti alkuun, että en ole koskaan pelannut Bloodraynea ja ennen tätä elokuvaa se oli minulle vain hädintuskin nimenä tuttu. Siispä pahoittelen ja en pahoittele jos en välitä elokuvan totuudenmukaisuudesta verrattuna peliin.
Olemme jonkinlaisella keskiajalla, joka näyttää niin lavastetulta, että voisi kuvitella elokuvan olevan jonkin larppiporukan kotivideo heidän ollessaan jätesäkeistä tehdyissä puvuissaan bufferoimassa toisiaan lähimetsässä. Eli kyseessä on hyvin epäuskottavaa modernia historiaa, hieman niin kuin paljon hauskemmassa Christopher Lambertin Beowulfissa.
Kiertävässä sirkuksessa säilytellään puisevaa puolivampyyri Raynea (Kristanna Loken), joka aikoinaan oli joutunut pakenemaan Nicolas Cagen hiusmuotoileman vampyyriruhtinas Kagenin (Ben Kingsley) hampaista ja vampyyreja vastaan taisteleva Tulikiven järjestö haluaa löytää Raynen, käyttääkseen häntä apunaan sodassa Kagenia vastaan. Siispä takatukkainen nuori mies Sebastian (Matthew Davis), Michelle Rodriguezmainen Katarin (Michelle Rodriguez) ja matalaäänisen isällinen Vladimir (Michael Madsen) lähtevät noutamaan Raynea, mutta neiti onkin jo karannut sirkuksesta.
Samaan aikaan Tulikiveä johtava huonosti istuvalla moppiperuukilla varustettu Elrich (Billy Zane) on valmis valheellisesti neuvottelemaan vampyyrien kanssa ja Kagen puolestaan on lähettänyt pässisilmäisen oikean kätensä Domastirin (Will Sanderson) tappamaan Rayne.
Tässä välissä Rayne silpoi ja puri sirkuksen henkilökunnan paetessaan, joten on vain ymmärrettävää että hän seuraavaksi kertoo tappavansa vain vampyyreja, vaikka sirkuksessa hän oli ainoa sellainen. Jep jep.
Sekä Vladimirin joukko, että Domastir tahtovat Raynen ohella myös kyseillä neidillä olevan talismaanin joka tulee olemaan avaintekijä vampyyrisodassa.
Meat Loaf näyttää Johanna Tukiaiselta.
Veri roiskuu, lesbolempeä esitetään ja kaikilla on ihan järkyttävät kampaukset.
Ja tätä jatkuu loppuun asti ilman sen kiinnostavampia juonenkäänteitä, eivätkä sellaisia ainakaan ole ne perinteiset sankarien väliset rakkausliekit, saati kuka se nyt kenenkin isä onkaan-jutut.
Bollin elokuvat ovat tunnettuja virheistään, olivat ne sitten leikkauserheitä, mikrofonivarjoja, tai muuta, eikä Bloodrayne ole poikkeus tässä säännössä. Ne ovat kuitenkin aina sen verran näkyviä ja monilukuisia, että tuntuu turhalta ruveta luettelemaan niitä, mutta kuten IMDb:n goofs-osiostakin huomaa, niin pakkohan se on myöntää, että vampyyri jolla on rusketus on kyllä aika loistava moka.
Bloodrayne koostuu todella hassusta dialogista, heiveröisistä lavasteista jotka haastavat Plan 9 From Outer Spacen, efekteistä jotka olisivat olleet huippuluokkaa Commodore 64:n aikana ja jokainen näyttelijä - oli heidän maineensa ja kykynsä mitä hyvänsä - esiintyy kuin olisivat tulleet yllätetyiksi housut kintuissa. Joten kaikki kuulostaa siltä, että nyt ollaan loistavassa Ö-luokassa, mutta koska Bollin rytmitys on koko ajan hukassa, niin naurettavuudesta nauttiminen saattaa kuitenkin vaatia vahvaakin alkoholimia tuekseen.
Ajassa 00:34:33 Ben Kingsley on valtaistuimellaan ja kouristelee verenpuutteeen vuoksi... vai onko hänellä ummetusta?
Tähdet: *
Bloodrayne
7 kommenttia:
Ei se peli kovin kummoinen ollut, joten mitään et ole menettänyt jos sitä et ole pelaillut.
Kaksi kertaa olen yrittänyt katsoa tämän, mutta kummallakin kerralla olen nukahtanut kesken kaiken. Kakkosta en omista, mutta kolmosen tuossa ostin juuri. Sitäkään en tosin ole vielä katsonut....
Joo, sen mitä olen sittemmin pelistä lukenut ja katsonut tubesta, en ole nähnyt siinä mitään itseäni kiinnostavaa.
Bloodrayne kakkosen olen nähnyt ja se oli jo villin lännen ideallaan niin ääliömäinen, että se oli oikeastaan sen vuoksi tätä ekaa osaa hauskempi. Kolmosta en ole nähnyt, enkä sitä ole lähtenyt etsimäänkään, mutta voisin katsoa sen vain koska pidän jotenkin huvittavana ratkaisuna tehdä natsivampyyrejä ja nimetä sellaiseen ideaan nojautuva elokuva Third Reichiksi, etenkin kun kerran kyseessä on juuri kolmas osa
Ja muuten,
luulen että aika moni nukahtaa Bollin elokuvien aikana.
Saas muuten nähdä haastaako Boll sinut nyrkkeilymatsiin tämän arvostelusi perusteella... :D
Minähän taisin antaa hänelle ja elokuvalleen keskimääräistä paremmat kehut.
Joten tottakai hän haastaa minut matsiin.
Hyi.
Oli kohtalaisen leppoisa darra-aamu kaverini kämpillä kun tämä hehkutti kyseistä elokuvaa ja alettiin sitä sitten katsoa. Leppoisuus alkoi karista ja se paha olo puskea sitä myöten pahemmaksi kun elokuva vain jatkui ja jatkui.
Okei, kaveri halusi katsoa sen heti uudestaan! Sanoin kaverilleni että kiitos mutta ei kiitos ja olipahan helvetin huono elokuva. Kaveri suuttui ja lähdin kotiin. Leffalla on siis kannattajansa!
En jätä elokuvien katsomista käytännössä koskaan kesken (no okei jätin juurikin tuon Tyttö kellarissa enkä aio sitä koskaan katsoa loppuun), mutta kotiolosuhteissa niin olisi saattanut käydä Bloodraynelle.
Minulla on myös jonkinlaisena periaatteena katsoa kaikki aloitetut elokuvat loppuun asti, vaikka joskus sellaisia ei pystykään kerralla nielemään.
American Crude on tietääkseni ainoa tietoisesti kesken jättämäni elokuva, jota en ole sittemmin edes halunnut katsoa loppuun saakka. Ja tämä tulee ihmiseltä joka sentään on katsonut elokuvat Tyttö Kellarissa ja Dracula 3000. Kuten myös KOLME KERTAA oksetuksen nimeltä Dagon, koska olin pyyhkinyt katselukerrat mielestäni ja sitten muistot iskivät kuin miekka kiveen.
Lähetä kommentti