Sunshine (2007)

Lähitulevaisuudessa Maapallo on muuttunut Hothiksi koska aurinko on kovaa vauhtia sammumassa. Matkaan on lähetetty avaruusalus Icarus 2, jonka globaalisti valitun kahdeksan hengen miehistön tehtävänä on laukaista auringossa ydinlataus joka ainakin teoriassa sytyttäisi sen uudestaan. Icarus 2 on nimensä mukaisesti toinen lajissaan, edellisen Icarus-aluksen kadottua avaruuden pimeyteen, epäonnistuen tehtävässään. Nyt aurinkoa lähestyvän Icarus kakkosen miehistö vastaanottaa hätäsignaalin tuosta kadonneesta aluksesta ja esille nousee pulma siitä voidaanko lentorataa muuttaa sen verran, että voitaisiin pelastaa Icarus ykkösen epätodennäköisesti elossa oleva miehistö ja samalla vaarantaa tehtävä joka saattaa merkitä Maapallon selviytymistä taikka kuolemaa. Koska sotamies Ryan täytyy pelastaa, niin tottakai Icarus 2 muuttaa matkasuunnitelmia voidakseen poiketa pelastamaan yksi vaarantaen monta. Ymmärrettävästi matkasuunnitelmien muutos aiheuttaa inhimillisen erheen ja sen vuoksi katastrofin, ja nyt Icarus kakkosella ei ole mahdollisuuksia tavoittaa aurinkoa, joten on toivottava että Icarus ykkösen tarvikkeiden avustuksella saataisiin oma alus happikuntoon ja alkuperäinen tehtävä suoritettua.
Miehistö saapuu Icarus ykköselle ja huomaa sen olevan pimeänä ja miehistö kateissa, mutta happea on, laitteet toimivat ja näin pois päin. Aivan kuin joku vain olisi sammuttanut valot ja lähtenyt pois. Kohta ilmeneekin että Icarus ykkösen miehistö on yhtä lukuunottamatta kuollut ja se yksikin on karrelle palanut kilikilipää joka haluaa tappaa myös Icarus kakkosen miehistön. On muuten hauskaa, että siinä vaiheessa kun Cillian Murphyn esittämä miehistön jäsen saa tietää aluksessa olevan salamatkustaja, niin tuo kohtaus on aivan kuin Alienista. Tässä vaiheessa elokuva muuttuu Event Horizoniksi ja Mark Strongin esittämänä yli-inhimillisiin mittoihin kasvanut murhahullu on aivan kuin Sam Neill tuossa Paul W.S. Andersonin helposti parhaimmassa elokuvassa.
Icarus 2 jatkaa matkaansa kohti aurinkoa ja viimeisiä henkiä viedään, mutta aurinko nousee taas.

Vaikka Danny Boyle onkin erinomainen ohjaaja ja kuuluu heihin joiden elokuvan uskaltaa ottaa automaattisesti katseluun ilman tietoa sen juonesta taikka lajityypistä, niin Sunshine oli elokuva jollaista en uskonut hänen koskaan edes uskaltavan kokeilla. Joukko astronautteja matkalla räjäyttämään ydinlataus sammuneessa auringossa pelastaakseen ihmiskunnan tulevaisuuden. Hitto, sehän kuulosta ihan joltain Roland Emmerichilta ja juoni tuo enemmän kuin vähemmän mieleen elokuvan Ytimessä (The Core, 2003) jossa sama tehtävä suuntautui Maapallon keskustaan. Mutta siinä missä tyypillinen Armageddon-elokuva tukeutuu mahtipontisuuteen efekteissä, musiikissa, efekteissä, näyttelijöissä ja efekteissä, niin olisihan se pitänyt jo etukäteen ymmärtää, että Boylen näkemys tieteisseikkailusta on lähempänä Silent Runningia, kuin Wing Commanderia. Hyvä niin, sillä Sunshine on pääosin hienoa kuin Brian Enon ambient ja eräänlainen luonnon post apokalyptisuus on harvemmin yhtä rauhoittavaa kuin nyt. Niin, rauhoittavaa aina siihen saakka kunnes elokuva rupeaa apinoimaan Event Horizonia ja sama mikä toimi siinä ei oikein istu Sunshineen ja muutos elokuvan tyylissä on elokuvan teemaa ajatellen kuin astuisi valosta pimeään.
Ennen kuin saavutaan Icarus ykköselle on Sunshine rauhallinen, hiljainen ja todellisia ihmisiä kuvaava elokuva ja sitten se muuttuu aurinkodemonin riivaamaksi murhabakkanaaleiksi jossa solar superior heittelee temppeleitä ja katedraaleja läpi ikkunoiden ja valitettavasti tämä kauhuenergiapurkautuma ei juurikaan miellyttänyt minua ja varsinkin lopun kaiken nielevää nautinnollista valoa ajatellen se on mielestäni hiukan väkinäistä meteliä ennen nirvanaa.

Muun muassa (tai moon muassa) Moonin ja Dante 01:n ohella Sunshine kuuluu 2000-luvun toistaiseksi parhaimpiin ja mielenkiintoisimpiin avaruuselokuviin, joka paitsi näyttää aivan julmetun hienolta, saa myös käyttämään tarpeeksi päätään jotta tuntee saaneensa jotain muutakin sielunravintoa kuin silmäkarkkia. Ilman sitä murhapöpiyttä nostaisin tämän mahdollisesti kaikkien aikojen parhaimpien tieteiselokuvien joukkoon, mutta sen vuoksi en näin tee ja silti olemme lähempänä täyttä kuin vajaata pistemäärää.
Ja jos John Murphyn musiikki ei saa henkeä salpaantumaan, niin sitä ei tee edes Salpausselkä.

Tähdet: ****
Sunshine