Aku Ankka (äänenä mestari Clarence Nash) saa syntymäpäivälahjan jonka sisällä on kolme muuta lahjaa. Ensimmäinen avattu paketti sisältää projektorin jota kautta näemme elokuvan ensimmäisen kertomuksen ja tässä tarinassa seuraamme erilaisia lintuja, kuten vaikkapa viluista Etelänavan pingviiniä, Pabloa joka kaipaa Galapagossaarien lämpöön. Seuraa huvittavuuksia kun Pablo koettaa keksiä keinoja matkustaa pois, mutta ei kestä pakkasta edes niin paljoa että pääsisi pihamaan poikki. Mutta sinnikkyydellä Pablo rakentaa jäälautan ja ottaa kamiinan mukaansa, joten matka voi alkaa. Perillä Pablo nauttii lämmöstä, mutta kokee ajoittaista koti-ikävää.
Toisessa saman lahjan lintutarinassa näemme lyhyesti etelä-amerikan lintuja ja kolmannessa Meksikolaispoika kohtaa lentävän aasin.
Siinä varsinaisessa toisessa tarinassa, eli toisesta lahjasta löytyy José Carioca (José Oliveira) joka kutsuu Akun mukaansa Päättymättömän Tarinan kirjaan jossa junaillaan, lauletaan, nähdään oikea Kitten Natividad,,, ei kun siis Dora Luz laulamassa animoitujen taustojen edessä. Mukana on myös maailman ei-etelä-amerikkalaisen näköisen etelä-amerikkalaiset taustalaulajat. Yhdessä vaiheessa Dora Luz muuttuu Dr. Manhattaniksi.
José aloittaa mustan magian harjoittamisen (ihan oikeasti.)
"Oh, Donald. Don't worry. It is simple, my friend. Just a little black magic will fix you up."
Kolmas lahja sisältää 2001: Avaruusseikkailun psykedeelisen värimatkan, mukaan astuu Panchito (Joaquin Garay) ja kuulemme klassisen Three Caballeros-laulun. Aku ja José arvostavat ystäväänsä niin paljon, että koettavat haudata hänet elävältä. Sitten lennetään lentävällä matolla ja jostain syystä ystävyksemme kuvittelevat ampuvansa rannalla loikoilevia neitokaisia. Öö, okei.
Eikö olekin erikoista, että vaikka Disney tuo meille nopeasti hahmoina mieleen Aku Ankan, Mikki Hiiren, Hessu Hopon, Roopen, Iineksen, Minnin, ja näin pois päin, ja vaikka Disney tuo meille myös mieleen monituiset animaatioelokuvat, niin eipä noita Aku Ankkoja ja muita tunnettuja kasvoja juurikaan pitkissä elokuvissa ole nähnyt. Onhan siellä jotain pientä, mutta esimerkiksi Mikki Hiiren tunnetuin esiintyminen pitkässä elokuvassa (emme siis laske mukaan alle 10 minuuttista Steamboat Willieta) on varmastikin Fantasia ja siinäkin Mikin esiintyminen jää kuitenkin lyhytelokuvaan. Elokuvallisen ilmaisun kautta nämä Disneyn "kasvot" ovat tutumpia aivan loistavista lyhytanimaatioista ja äkkiseltään ajateltuna niin lieneekin parempi, sillä vaikka minusta Hopon Poppoo-elokuva oli hauska, niin paljon hauskempia ovat ne Hessun lyhyet tarinat joissa hän lopettaa tupakointia, muuttuu raivohulluksi auton ratissa, etc. Tai vastaavasti Aku Ankan kohdalla, kun hän ei saa nukutuksi tiputtavan hanan vuoksi, lähtee tappamaan karhua tehdäkseen Iinekselle turkin, tapaa itsemurhalla uhkailevan linnun, etc. Mutta silti toivoisin että Aku ja kumppanit saisivat enemmän oikeita pitkiä elokuvia kohdalleen, kuin vain Kolmen Caballeron kaltaisia tilkkutäkkejä.
Kolme Caballeroa on aika samanlainen kuin ne Aku-tarinoita sisältävät elokuvat joissa esimerkiksi Taavi Ankka toimii vanhojen taskukirjojen tapaan irrallisia tarinoita yhdistävänä kehyskertomuksen kertojana, mutta silti tarinat ovat lopulta vain kokoelma oikeasti toisiinsa liittymättömiä pätkiä. Toki ne ovat pääosin hauskoja tarinoita, erinomaisine visuaalisine vitseineen, mutta elokuvaksi niistä ja tästä ei ole. Eli kyseessä on kuin kokoelmalevy jossa osa kappaleista, kuten se pakollinen tuore remixversio olisi voitu jättää pois. Niistä pitää, mutta ehyeksi kokonaisuudeksi niistä ei siis oikein ole.
Pidin kovasti monestakin elokuvan vitseistä, visuaalisesti animaatio oli erittäin miellyttävää, ääniefektit ja -näyttely miellyttävää, joten kyllä Kolme Caballeroa aiheuttaa tarkoitetun hymyn huulille ja tuottaa mukavan katselutuokion. Siispä miksi valittaa? No, ainakin se oli lopulta hieman häiritsevää, että elokuvan painotus on jotenkin poissa kohdiltaan. Taskukirjamainen tarinoiden yhdistely ei tee siitä yhtenäistä ja kun varsinainen Caballero-osuus on muita suurempi, niin se aiheuttaa kuvalle eräänlaisen sommitteluerheen. Lisäksi ne Caballero-osuudet ovat kuin jokin hullupippurin aiheuttama trippi jossa seinät valuvat, silmät sulavat ja kristalliräjähdys täyttää tajunnan, joten siinä ei oikein seuraa minkäänlaista tarinaa jota siinä ei ole, vaan katselee hämmästyksestä aurinkorakettivuoristorataa.
Kolme Caballeroa on hyvin epätasainen peyotematka, joka tuottaa iloa, mutta jonka logiikka heittää sellaista häränpyllyä että siinä luulee Hunter S. Thompsonin olleen käsikirjoittajana.
Pingviinit näyttivät kaikki Steve Buscemilta.
Tähdet: ***
Kolme Caballeroa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti