Kunniattomat Paskiaiset (Inglourious Basterds, 2009)

Tarkastellessani Quentin Tarantinon tähänastista filmografiaa, joudun edelleen toteamaan että hänen 70-lukupastissinsa Reservoir Dogsista Jackie Browniin ovat suosikkejani. Kill Bill oli varsin hauska ja erittäin viihdyttävä sekoitus John Woota, Sergio Leonea ja yleistä sarjakuvasekoilua, mutta rehellisyyden nimissä minun todettava että yksi Billitys olisi riittänyt (mitenkään kuitenkaan vähättelemättä kumpaakaan osaa). Tarantinon Williamin aikana herännyt into roskaelokuvaan pääsi sitten kunnolla valloilleen Death Proofissa, mutta kuten Robert Rodriguezin Planet Terrorin kohdalla, ei liian tarkaksi hiottu apinointi enää tehnytkään minkäänlaista vaikutusta ja Death Proof on jäänyt proofiksi siitä ettei kaikkea kannattaisi tehdä.
Entäpä Tarantino sotaelokuvan puikoissa? No, tässä vaiheessa en oikein jaksanut enää innostua entiseen tapaan, syynä tuo edellä mainittu Death Proof ja se että tuntui kuin mies tunkisi nimensä jokaiseen tarjolla olevaan sontaelokuvaan. Näitä "tuottanut" tai "esittää" elokuvia alkoi putkahdella kuin Wes Cravenillä ikään ja Hostelit ja Modesty Blaiset saivat oksennusreaktion toimimaan valtoimenaan.
Ehkä kuitenkin remake joka ei ole remake Italialaisesta men on a mission-elokuvasta muuttaisi mieleni.

Natsien miehittämä Ranska 40-luvulla ja paikalle on lähetetty tehokas Juutalaismetsästäjä, eräänlainen Natsicolumbo, Hans Landa (Christoph Waltz) ja hän tekee työnsä veikeästi hymyillen.
Seuraavaksi meillä on Shosanna (Mélanie Laurent), nuori tyttö jonka perheen Landa miehineen pistää hengiltä.
Mukaan tulevat punaniskaisen jenkkisotilas Aldo Rainen (Brad Pitt) johtama elokuvan nimijoukko, jotka kulkevat teurastamassa natseja.
Sekaan heitetään vielä natsien kansallissankari, brittivakooja, elokuvatähti, jokainen Goebbelsista Hitleriin ja kaikki tiet vievät Rooman sijaan propagandaelokuvan ensi-iltaan jossa Shosanna saa kostonsa.

Bravo! Olin positiivisesti yllättynyt.
En nyt ihan mene tätä nostamaan minkään Dogsin rinnalle yhtä hyvänä elokuvana, mutta ainakin itseni mielestä kyseessä oli paras Tarantino-tuotos sitten Jackie Brownin.

Suurimmat yllätykset tulivat siinä, kuinka erilainen elokuva oli kuin kuvitelmani antoi olettaa. Tämä oli aivan pirun hauska elokuva. Ja vaikka Tarantinon elokuvissa on aina ollut huumoria mukana, niin Kunniattomat Paskiaiset oli ajoittain aivan kuin jokin Tropic Thunderissa tehty sotaelokuva, silkkaa komiikkaa. Esimerkiksi Christoph Waltz sai nauramaan useampaankin otteeseen esiintyessään aivan kuin aiemmin mainitsemani natsiversio Columbosta. Tai Brad Pitt silkkaa idiotismia joka huokosestaan välittävänä Aldo Rainena. Jopa se Nation's Pride-propagandaelokuva oli todellinen riemuvoitto ja Odessan Portaat ei koskaan ole naurattanut näin paljoa. "Hallo Hitler, i want to surrender."
Jos Tarantino koskaan on ajatellut tehdä komediaa, niin tämä osoittaa hänen pystyvän siihen.

Tutumpaa Tarantinoa oli tarjolla pitkissä dialogiosuuksissa joissa puhutaan näennäisesti triviaaleista asioista, aina tunnistusleikistä elokuviin, mutta seikka joka oli selvästi aiempaa enemmän minimissä oli toiminta. Siis tietenkin tässä oli mukana toimintaa ja ajoittain sen hurmeisuus meni absurdiksi, että siinä oltiin enemmän siellä Kill Bill-osastolla. Mutta Sergioleonismi oli vahvemmin mukana ja suurin osa elokuvan loppujen lopuksi vähäisestä toimintamäärästä antoi odotuttaa itseään hartaasti, kuin junan saapuminen asemalle Huuliharppukostajassa.

Siispä juuri elokuvan vahva koomisuus ja ajoittain jopa puuduttavuuteen asti kasvava odottaminen olivat seikkoja jollaisia en osannut odottaa sarjatulidialogista tutun Tarantinon elokuvalta ja ne olivat todella miellyttävä yllätys.

Näyttelijät olivat lähes poikkeuksetta mainioita ja oikeastaan vain Eli Roth ja Mike Myers häiritsivät minua.
Roth ei nyt näyttelijänä ole yhtään sen parempi kuin ohjaajanakaan, joten jätetään se nyt siihen. Tosin joudun hieman pyörtämään puheitani, sillä huvittava Nation's Pride oli hänen ohjaamansa. Rothin huonous ohjaajana onkin enemmän viittaus umpipaskoihin Hostel-elokuviin.
Myers puolestaan toi paksun maskeerauksensa ja aksenttinsa ansiosta liikaa mieleen Austin Powersin ja se oli aivan vääränlaista komiikkaa tähän elokuvaan.
Muutoin näyttelijät ansaitsevat enemmän kiitosta ja eritoten Christoph Waltzia ei voi kehua liikaa, sillä mies todellakin on ansainnut kohdalleen tulleen suitsutuksen.

Ja koska Tarantinon elokuvista puhuttaessa ei voi ohittaa musiikkia olankohautuksella, niin todettakoon että tällä kertaa se ei tehnyt juurikaan vaikutusta. Hän hyödyntää tässä elokuvissa sitä Billien ja Proofin tapaa ottaa muista elokuvista tuttua instrumentaalimusiikkia, mutta siinä missä esimerkiksi Morriconen hyödyntäminen vaikutti aiemmin hauskalta kunnianosoitukselta, niin nyt se tuntuu jo elävän ihmisen haudanryöstöltä. Ja vaikka David Bowie kuulostaa hyvältä, niin uskon että tämän elokuvan tapauksessa originaalimusiikin käyttö olisi ollut sille enemmän eduksi.

Kunniattomat Paskiaiset on hyvin hauska ja todella viihdyttävä elokuva, jossa on erinomaisia roolisuorituksia. Se on myös hieman liian pitkä omaksi hyväkseen (alkuperäinen leikkaus yli kolme tuntia) ja musiikin kanssa on vähän niin ja näin.

Tähdet: ****
Kunniattomat Paskiaiset