Up In The Air (2009)

Jason Reitman näyttäisi toistaiseksi vielä lyhyenä pidettävän ohjaajauransa aikana, erikoistuneen tekemään eräänlaista arkipäivän draamakomediaa. Yleensä aiheet ovat sellaisia, että juonikuvauksen perusteella kyseessä olisi hyvinkin masentava tuotos, mutta kuten Alexander Paynen ja vaikkapa Wes Andersonin tapauksissa, Reitman näyttää osaavan tuoda elokuviinsa sellaista kepeyttä mukaan, että mustaksi komediaksi luokiteltava tapaus sisältääkin väriä.

Mietitään nyt:
-Raskaana oleva teinibesserwisser vinkumassa.
-Tupakkalobbari silmääkääntämässä.
Tai vaikkapa Up In The Airin tapauksessa:
-Irtisanomisexpertti on vaarassa saada kokea työnsä hedelmät.

Ensisilmäyksellä on helppo olettaa kyseisten tuotosten olevan vakavaa draamaa, synkkää itsetuhoa, maailman vääryyttä, huumoria jonka vain hautausurakoitsija voi tunnistaa, mutta niin vain Reitman on osannut tehdä kaikesta tuosta sopivan kepeitä jotta ne tuntuvat miellyttäviltä katsottavilta. Pitäen silti mukanaan tarpeellisen annoksen vakavuutta.

Up In The Air kertoo Ryanista (George Clooney) joka työkseen lentää paikkakunnalta toiselle, irtisanomaan työntekijöitä niistä yrityksistä joiden johtajat ovat liian selkärangattomia tekemään sitä itse. Ryan nauttii mahdollisuudesta elää jalat irti maasta, lentää ykkösluokassa, asua loistohotelleissa, kohdata yhden illan suhteita, saada osakseen tietoisen pinnallista paapomista ollessaan vippi ja ennen kaikkea siitä ettei hänen tarvitse sitoutua mihinkään liian pitkäksi aikaa vaan voi tuntea olevansa vapaa. Ajatus siskon naimisiinmenostakin kuulostaa vankeudelta.
Tietenkin ajat muuttuvat, tavat muuttuvat, eikä edes Ryan voi olla kohtaamatta niitä.
Hmm,,, onkohan Ryanin nimi Ryan siksi, että se viittaisi lentoyhtiö Ryan Airiin? Ryanhan on toistuvasti lentokoneessa, että kyseessä saattaisi ollakin muka-ironinen viittaus. (Ei ole, mutta se voisi olla.)
Ryanin työpaikalla nousukiidossa oleva nuori kollega Natalie (Anna Kendrick) aikoo mullistaa irtisanomisalan eräänlaisella etätyöskentelyllä. Siispä enää Ryan ja kollegansa eivät kulkisi yrityksistä toisiin tapaamaan irtisanonottavia henkilökohtaisesti, vaan tekniikkaa hyväksikäyttäen hän ja muut istuisivat kotikonttorilla omissa kopeissaan ja käytännössä soittaisivat irtisanottaville kertoen tämän saaneen kenkää. Oli sitten kyseessä kamerayhteys, puhelinsoitto, tekstiviesti, taikka viidakkorumpu, enää ei siis lennettäisi minnekään ja kaikenlainen henkilökohtainen yhteys jäisi olemattomaksi. Luonnollisestikin Ryan itseään ajatellen säikähtää, että tässäkö se nyt sitten on? Ei enää lentokoneita, ei enää loistohotelleja. Ryan haastaa pomonsa Craigin (Jason Bateman) ja Natalien todistamaan, että neidin metodi toimii. Sillä vaikka Ryanin työ on masentaa ihmisiä niin hänen läsnäolonsa sentään pehmentää iskua ja vähentää ongelmia. Natalien esittämä tapa saattaisi vain lietsoa irtisanottavan halua ammuskella työpaikallaan.
Siispä ennen kuin Natalien keinot otetaan käyttöön joutuu Ryan ottamaan neidin mukaansa työreissuille, opettaakseen hänelle miten asiat tulee hoitaa oikein. Samalla Ryan tiedostaa sen, että hän itse alkaa olemaan työuransa loppusuoralla ja Natalien opettaminen vain edesauttaa Ryanin oman työn lopun lähenemistä. Tai vähintäänkin sen loppua entisenlaisena. Ainakin Ryan saa vielä hetken nauttia eduistaan ja jos oikein hyvä onni on myötä, Natalien metodien osoitetaan olevan täysin väärät ja Ryanin tapa työskennellä jätetään voimaan.
Matkalla Natalie saa huomata Ryanin olevan työnkuvastaan huolimatta hyvinkin sympaattinen herra joka tietää mitä tekee. Ryan puolestaan saa todeta Natalien olevan muutakin kuin pelkkä tunteeton kone, sillä neiti on vain niin noviisi työssään ettei häntä voi vielä oikein syyttää virheistään. Natalien huomatessa kuinka vaikeaa on irtisanoa ihminen kasvotusten, on helppo ymmärtää miksi hän oli suosinut etätyöskentelyä, siinä kun ei tarvitse paljastaa omia tunteitaan. Kun Natalien poikaystävä jättää neidin tekstiviestillä, Ryan pääsee vielä huomauttamaan sen olevan aivan sama kuin miten Natalie haluaa toimia työssään.
Ryan on aiemmin matkoillaan tavannut toisen työssään paljon matkustavan, Alexin (Vera Farmiga) ja uudelleenkohtaaminen saa miehen pikkuhiljaa kyseenalaistamaan käsityksiään vapaudesta. Kun Craig haluaa ottaa etäerottamiskäytännön käyttöön, kutsutaan Natalie ja Ryan kotiin. Ryanin ja Natalien tiet eroavat kun mies lähtee Alexin kanssa Ryanin siskon Julien (Melanie Lynskey) häihin. Häiden aattona Julien puoliso Jim (Danny McBride) epäröi ja Ryan joutuu tahtomattaan puhumaan Jimin ympäri ja olemaan pelkäämättä avioliittoon sitoutumista. Elämänsä juurettomuudelle omistanut mies saakin tästä sysäyksen korjata elämänsä suuntaa.
Elämän muuttuminen tapahtuu omasta halusta, mutta myös pakosta. Nyt Ryan ei enää matkustele, vaan istuu kuutiossa näyttöpäätteen ääressä toimimassa eräänlaisena irtisanomisen puhelinmyyjänä.
Ryan päättää tehdä repäisyn irti uudesta arjestaan ja matkustaa ex tempore Alexin luokse, vain huomatakseen että aina kodin ulkopuolella satunnaisesti tapaamansa nainen onkin naimisissa. Alex kyllä pitää Ryanista, mutta rouvan silmissä Ryan on enemmänkin työnkuvaan kuuluva kuin arkeen, kun Ryan puolestaan haluaa nyt pysyväisyyttä elämäänsä ja mieluusti sen työn ulkopuolelta. Juuri kun Ryanin uusi sivu elämässä on kääntynyt, ilmenee että yksi Natalien erottamista henkilöistä on tappanut itsensä kuten oli uhannutkin. Tämä saa Natalien irtisanoutumaan ja Craigin lopettamaan etäerottamiskäytännön. Siispä Ryan palaa entiseen toimeensa ja matkustaminen alkaa alusta, mutta nyt mies osaa arvostaa elämässään muutakin kuin vain vip-jäsenyyksiä.

Sinänsä Up In The Airin tarina ei ole harvinainen, että se lopulta kertoo tutun tarinan ihmisestä joka joutuu muuttamaan rutiinejaan pakon edessä ja sen ansiosta saa uusia arvoja maailmaansa. Elokuvan aiheeksi ottama YT-neuvottelut tekevät siitä kuitenkin jotenkin normaalia realistisemman, koska muutoinhan tuon pääaihion voisi siirtää sellaisenaan niinkin erilaiseen elokuvaan kuin Heat, jonka Neil McCauley hahmo ei lopulta ole kovinkaan kaukana Ryanista.
Elokuvalle on suureksi eduksi se, että Reitman ei ole lähtenyt tekemään siitä aiheensa mukaista oletettua synkistelyä vaan on pitänyt tunnelman yllättävänkin leppoisana. Ei niin etteikö elokuva olisi saattanut toimia myös yltiömurheellisena, mutta nyt tämä mukana oleva kepeys istuu hyvin Ryanin keinoihin koettaa rohkaista irtisanottavia pysymään positiivisella mielellä.

Vaikka Up In The Air on erinomaisesti näytelty, sen tarina on tarpeeksi kiintoisa ja toteutus kaikinpuolin mallikas, niin siitä puuttuu Thank You For Smokingin lopullinen terävyys, mutta vastaavasti siinä ei onneksi ole myöskään Junon rasittavaa näsäviisastelua. Sinänsä tämä ei ole mikään ongelma, mutta se tuli väkisinkin mieleeni koska Reitman on selkeästikin pysytellyt tyylillisesti samoilla peruslinjoillaan.

Erinomaista surullista aitoutta elokuvalle tuo se, että osa henkilöistä joita Ryan ja Natalie kohtaavat irtisanomisten aikana ovat äskettäin oikeasti työnsä menettäneitä henkilöitä. Tämä saa uskomaan että Reitman ei ole halunnut tehdä vain pelkkää viihdettä, vaan myös osoittaa oikeita epäkohtia tässä rahan vallitsemassa maailmassa.
Vastaavasti juuri tuon oikeiden irtisanottujen käyttäminen elokuvassa aiheuttaa sen, että pieniin vastaaviin rooleihin valitut tutut näyttelijät (mm. J.K. Simmons) ovat loistotyöstään huolimatta jopa turhankin pistävästi esillä.

Up In The Air on loistava, ehkei täydellinen, mutta siltikin loistava elokuva jota on todella helppo suositella katsottavaksi.

Itselleni mielenkiintoisesti elokuvan parhaimman repliikin sanoo näyttelijä josta en yleensä ole pahemmin pitänyt, mutta tässä hänkin on henkilö paikallaan. Jason Batemanin hahmo kommentoi mainiosti Ryanille hänen ja Natalien metodien eroa kun Ryan vastustaa Natalieta:
”Puukotat rintaan vaan et selkään?”

Tähdet: ****
Up In The Air
...NOIR