Kun minä olin lapsi, pieni ja pippurinen palmikkopoika joka nosteli hevosia ja hätyytteli apinoita, niin Karate Kid kuului niihin elokuviin joiden vaikutuksen todellakin näki katukuvassa. Suurinpiirtein joka ainoa kakara vetäisi jonkin rätin otsapannakseen ja harjoittelivat kurkipotkua. Minä yhtenä heistä. Kun muut soittivat ilmakitaraa ja masturboivat, minä seisoin yhdellä jalalla valmiina tekemään siirron jossa täydellinen potku oli lopputuloksena. Mutta ei huolta, niin tekivät monet muutkin, niin surulliselta kuin se saattaa kuulostaakin.
Karate Kid vetosi siten, että sen hahmo siirtyi leikkeihin joissa jokainen halusi ola Daniel san samaan tapaan kuin jokainen halusi olla Rambo, tai se apina Eastwoodin leffoista,,, Clyde.
Tarina on aika samanlainen altavastaajakertomus kuin millainen esiintyi vaikkapa Rockyssa, mutta vain enemmän varhaisteineille suunnattuna. On uudelle paikkakunnalle muuttava muksu jota paikalliset häiriköt kiusaavat. Poika tapaa vanhan lyhyen kurttuisen olennon, Yodan joka opettaa kryptisten ohjeiden avulla kuinka Luke voi voittaa ilkeän Keisarin ja tämän pahan imperiumin.
Hetkinen?
Daniel (Ralph Macchio) on siis uudelle paikkakunnalle muuttava poika, jolla on vaikeuksia sopeutua sillä kyseessä on hieman sellainen kastijakojuttu jossa Daniel edustaa alempaa. Erityisesti koulun kovin häirikkö Johnny (William Zabka) ottaa Danielin silmätikukseen, kun Daniel vieläpä ihastuu Johnnyn tyttöön Aliin (Elisabeth Shue.)
Arvannette että Ali ei halua olla tekemisissä agressiivisen Johnnyn kanssa, joten Alista ja Danielista tulee pari.
Toisaalla Daniel haluaa oppia hakkaamaan kiusaajat ja hän tutustuukiin eräänlaiseen karateopettajaan, Mr. Miyagiin (Pat Morita.) Toki ennen Miaygin oppilaaksi päätymistä Daniel oli jo koettanut päästä oikeaan karatekouluun John Kreesen (Martin Kove) oppiin, mutta tämän herran paras oppilas ja suojatti onkin eräs häirikkö-Johnny joten se kariutui siihen.
Kreese opettaa oppilaitaan murskaamaan vastustajansa, kun taas Miaygi opettaa Danielia siivoamaan.
Daniel osallistuu karateturnaukseen jossa kohtaa päävastuksena Johnnyn. Daniel nousee toiselle jalalleen ja levittää kätensä. Johnny juoksee päin Danielin jalkaa. Sankarimusiikki soi, demokratia ja amerikkalainen unelma on voittanut. Johnnykin arvostaa Danielia.
Okei, vaikka Karate Kidissä Johnny esitetään heti alusta alkaen pahiksena, niin ei Daniel kaikesta kauriinsilmäisyydestään huolimatta anna itsestään niin hyvää kuvaa, etteikö hän tavallaan ansaitsisi lievää kettuilua osakseen. Danielhan heti alussa isottelee osaavansa karatea, mitä hän ei osaa ja seuraavaksi koettaa pokata varattua tyttöä, vaikka toki Ali olikin jo omalta osaltaan eronnut Johnnysta.
Alussa on kohtaus jossa Johnny koettaa jutella Alin kanssa ja tämä ratkaisee asiat pistämällä mankan päälle. Lopultahan vielä paljastuu, että Kreese on se todellinen elokuvan pahis ja Johnny on ollut vain Pavlovin koira, joka itse ymmärtää lopussa olleensa väärässä seurassa.
Mutta kun olet lapsi katsomassa tätä elokuvaa, niin Johnny on pahis ja Daniel hyvis, simple as minds ja pääjuonena onkin kuvata sitä kuinka Daniel selättää Johnnyvaikeutensa ja on lopussa voittaja kaikin puolin.
William Zabka on varsin sopivan penismäinen roolissaan ja erityisesti elokuvan varsinaisena pääpahiksena oleva Martin Kove on kaikessa kylmyydessään, sanoisimmeko Koveudessaan erityisen hyvä. Kove onkin jäänyt parhaiten mieleeni kolmesta ensimmäisestä Karate Kidistä.
Elisabeth Shue on sopivan suloisen harmiton ja Pat Morita on tarpeeksi ihmismuotoinen Yoda ollakseen sekä huvittava, mystinen, että realistisen älytön opettajahahmo jota seuraa varsin kiinnostuneena.
Ja sitten on tietenkin Ralph Macchio joka esittää tässä elokuvassa oikeastaan hyvin samanlaista roolia kuin Outsidersissa, mutta nyt tämä herkkä, särkyvä viattomuuden ilmentymä suoriutuu elämässään eteenpäin muutoinkin kuin moraalisena voittajana. Macchio on varsin mainio Danielina, joka on hahmo johon on helppo samaistua jo siksikin, että Macchio itse on hyvin tavanomaisen näköinen. Yleisesti ottaen en ole suuremmin pitänyt Macchiota mitenkään muistettavana näyttelijänä, mutta tälläiseen kiusatun teinin rooliin hän istui varsin sopivasti, joten en mene valittamaan. Sääli että Karate Kidien menestyksestä huolimatta Macchio on jäänyt pahasti tutkan ulkopuolelle ja vaikka en tosiaan ole pitänyt Macchiota koskaan järin muistettavana näyttelijänä, niin vuoden '86 elokuva Crossroads kuitenkin vihjaisi miehessä olevan jonkinasteista potentiaalia parempaan. No oli Macchio muutoin millainen näyttelijä tahansa, niin Karate Kidiin hän sopi kuitenkin sen verran hyvin, että vaikea siihen on muitakaan kuvitella tilalle.
Näyttelijöistä puheenollen, enpä ollut aiemmin huomannutkaan että se on Larry Drake jonka kaljapulloista Mr. Miyagi lyö päät irti.
Jos Karate Kidia ajattelee Rocky-lajityyppiin kuuluvana elokuvana, niin on niitä parempiakin saman genren edustajia olemassa, mutta teineille suunnatuista elokuvista tämä on lajinsa valioita. Se on ehkä hieman naivistinen ja välillä pahastikin mustavalkoinen tilanne- ja luonnekuvaukseltaan, mutta se on kieltämättä myös pirun viihdyttävä.
Kun näemme ensimmäisen kerran Kreesen opettamassa oppilaitaan, niin saatamme hymähtää sille tavalle jolla korostetaan Kreesen olevan tosi ilkimys, mutta samalla saamme luvan inhota miestä ilman taka-ajatuksia. Samanlainen chillaa dude-asenne kannattaa ottaa koko elokuvaa kohtaan ja vain nauttia menevästä kasaripopista, poseerauksista ja yleisestä sankarillisesta hengennostatuksesta.
Yhden tähden Karate Kid ansaitsee jo siitä, että se palautti mieleeni muiston siitä kuinka itsekin asetin otsalleni pannan johon olin piirtänyt nousevan auringon logon.
”Wax on.”
Tähdet: ****
Karate Kid
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti