Ei Karate Kidin toinen osa nyt niin huono ole ettäkö se kannattaisi jättää katsomatta, sillä on se nyt sentään vähintään ihan siedettävä jatko-osa. Sitä katsoessani minulle vain tulee olo, että jos he olisivat vain uskaltautuneet pysytellä Mr. Miyagiin liittyvässä juoniosuudessa enemmän niin elokuva olisi mielenkiintoisempi ja erottuisi ensimmäisestä osasta, sen sijaan että nyhveröisi ja koettaisi kopioida ensimmäisen osan ideoita kuten se nyt tuntuu tekevän. Palaamme tähän seuraavan pilaavan juonikuvauksen jälkeen.
Alkutekstien aikana näemme pätkiä aiemmasta osasta ja sitten jatkamme siitä mihin edellisellä kerralla lopetimme. Daniel (Ralph Macchio) on juuri voittanut karateturnauksen potkaisemalla kiusaajaansa Johnnya (William Zabka.) Nyt olemme parkkipaikalla jossa Johnnyn ilkeä opettaja Kreese (Martin Kove) Kovestelee epäonnistunutta oppilastaan, kun Mr. Miyagi (Pat Morita) tulee ja pyytää Kreesea relaxoitumaan. Kreese lyö auton ikkunoita satuttaen kätensä ja tällä tavoin valmisteltiin kolmatta osaa.
Daniel ja tyttöystävänsä eroavat samantien, jotta pääsemme keskittymään uusiin tyttöihin.
Miyagi saa kirjeen Okinawalta jossa todetaan hänen isänsä olevan kuolemassa ja siispä sinne lähdetään. Saamme tietää, että Miyagi oli nuorena rakastunut neitoon nimeltä Yukie (Nobu McCarthy) joka oli järjestetty avioliittoon Miyagin parhaan ystävän Saton (Danny Kamekona) kanssa. Saton ja Miyagin oli määrä tapella jommankumman kuolemaan saakka, mutta jälkimmäinen heistä ei halunnut tappaa edellistä, saati kuolla itse vaan muutti amerikkaan.
Nyt palattuaan Okinawalle Miyagi saa huomata Saton haluavan edelleen taistella kuolemaan saakka. Daniel puolestaan saa vihamiehen Saton veljenpojasta, Chozenista (Yuji Okumoto), joka nyt vain on syntymä-ääliö. Mukana on myös Danielia kiinnostava neitokainen, Kumiko (Tamlyn Tomita.)
Sitten Miyagi opettaa Danielille kuinka hakata jäätä, kuinka käyttää rättiä kiveksiin ja tämän elokuvan Kurkipotkuna on heiluminen Rumputekniikan tahtiin.
Miyagin isä toivoo kuolinhetkellään poikansa ja Saton tekevän sovinnon, mutta Sato haluaa edelleen tapella. Sato aikoo myös myydä koko kylän, ajaa sen maan tasalle, suolata koko maan ettei mikään kasva siinä enää, kaataa ydinjätettä päälle ja laittaa esille kyltin jossa varoitetaan koirista,,, tai jotain sellaista. Sopivasti paikalle sattuu myrsky joka kaataa palkin Saton päälle ja pistää jonkun tytön tolpan huipulle. Öö, okei. Miyagi pelastaa Saton lyömällä palkkia ja Daniel kiipeää auttamaan tyttöä. Sato on ihan että ”jou Miyagi, sä oot supercool, mutta toi mun veljenpoika Chozen on ihan luuseri kun se ei tehnyt mitään.”
Sato ja Miyagi ovat siis paikanneet välinsä, mutta Chozen on entistä kyrpiintyneempi Danielille ja tappeluhan siitä syntyy. Kuten asiaan kuuluu niin tappelu etenee siten, että ensin hyvis hakataan sellaiseen kuntoon ettei hän ymmärrä mitään ja sitten hän voittaa.
Pidin Karate Kid kakkosen kohdalla siitä, että se ainakin aluksi keskittyy Mr. Miyagiin tehden elokuvasta eräänlaisen Karate Adultin. Vaikka muutoin tarina kulkisi samoin, niin oli piristävää että päähenkilö vaihtui Danielista Miyagiin ja näkisimme asiat erilaisesta näkökulmasta, mutta valitettavasti tätä ei uskalleta ylläpitää. Heti kun saavumme Miyagin kotipaikkakunnalle ja kohtaamme Chozenin niin ymmärrämme elokuvan viimeisen konfliktin olevan hänen ja Danielin välillä ja Miyagin tarinaa häivytetään takavasemmalle. Niinhän siinä käy, että ensin kun annetaan ymmärtää Saton ja Miyagin yhteenoton olevan jossain vaiheessa väistämätön - kun siihen viitataan toistuvasti – niin sitten mukaan on kirjoitettu myrkyskohtaus jossa Miyagi voi halkaista puun ja asia on sillä selvä: Miyagi ja Sato ovat bestiksiä.
Tuo ratkaisu tuntui kovin hätäiseltä ja olevan mukana vain koska ilmeisesti tärkeämpää oli saada loppuun sen Chozenin ja Danielin tappelu, joka kulki sitten kaikkien kliseiden määräysten alaisena. Toki ymmärrän että kun elokuva on nimeltään Karate Kid, niin tuon Danielin tulee olla se henkilö joka lopulta saa viimeisen sanan, mutta olisi se ollut mielenkiintoisempaa seurata Miyagin tarinaa. Varsinkin kun se saa enemmän painoa alussa ja antaa katsojan ymmärtää olevansa pääaihe, Danielin toimiessa vain taustatukena. Ja onhan Saton ikiaikainen kaunankanto huomattavasti tehokkaampi elementti, kuin virnuilevan Chozenin syyttä suotta aloitettu ureapäisyys.
Ralph Macchio ja Pat Morita esittävät roolinsa samalla tyylillä kuin tekivät sen ensimmäisessä osassa, joten en mene valittamaan.
Muista mukana olevista näyttelijöistä en pahemmin löydä kehumista.
Satoa esittävä Danny Kamekona on niin älyttömän jäykkä koko elokuvan ajan, että on ihme että hän ylipäätään pääsi liikkeelle.
Chozenia esittävä Yuji Okumoto oli puolestaan niin absurdin hysteerinen virnuilija, että olisi luullut hänen esittävän Jokeria Joel Shumacherin ohjauksen alaisuudessa.
Ja sitten on Danielin mielitiettyä esittävä Tamlyn Tomita. Mitä, oliko kyseessä elävä ihminen? Minä kun luulin elottomuuden perusteella kyseessä olevan pahvikuva.
Karate Kid 2 on ihan siedettävä jatko-osa, mutta sen aiemmasta kopioidut ideat eivät vakuuta ja uusia ideoita ei uskalleta käyttää.
Tähdet: **
Karate Kid 2
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti