John Barryn valitettava poistuminen, sai minut aikaistamaan noin suunnilleen kuun puoliväliin tarkoitettua toista entreetä, tähän osioon jossa otan jonkin elokuvallisen musiikkivälipalan nautittavaksi.
Barryn nimi tuo minulle mieleen aina ensimmäisenä James Bond-elokuvat ja en liene ainoa samoja ajatuksia saava. Vaikka Barry ehti urallaan tehdä paljon hienoa musiikkia aina Body Heatin savuisesta jatsista Tanssii Susien Kanssan yltiöromanttiseen tunteiluun, niin miehen kosketus Bondin maailmaan on niin uskomattoman suuri, että on aivan mahdotonta kuvitella etenkin vanhempien Bondien kohdalla niiden kuulostavan musiikillisesti miltään muulta kuin miltä ne kuulostavat. Niin vahva oli miehen sävelkosketus, että muut voivat vain apinoida ja tulla kohdelluksi epäsuotuisalla vertailulla mestariin ja tämän on saanut huomata David Arnold, joka on kieltämättä jatkanut erinomaisesti Barrya Bondeissa.
Barry on aina omissa mielessäni yhdistynyt säveltäjänä Henry Manciniin siinä suhteessa, että myös Barryn musiikki on toivottoman romanttista elokuvasta toiseen, mutta toisin kuin esimerkiksi juuri Mancini on Barryn musiikissa jonkinlainen kaipuun tunne hyvin vahvasti esillä. Sitä ei ehkä huomaa hänen Bond-sävellyksistään jotka yhdistetään usein jonkinlaiseen rehvakkuuteen, mutta etenkin hänen yhdessä tunnetuimmassa sävellyksessään The Persuadersin teemamusiikissa se on hyvin vahvasti läsnä. Tuota tunnuskappaletta kuunnellessa tulee mieleen ne hetket kun olet käymässä läpi vanhoja valokuvia ja muistot tulvahtavat mieleesi. Olet hyvilläsi, iloinen, mutta myös hieman surullinen olematta masentunut.
Onneksi toinen mobiileista musiikkisoittimistani on ahdettu täyteen elokuvamusiikkia ja siellä on mukana luonnollisestikin myös täyttävä annos John Barrya, ja sitä kautta löysinkin kappaleen joka ei vain ole mainio esitys herran kyvyistä, mutta myös erinomainen mallikappale siitä millainen elokuvasävellys on juuri sitä mikä on tarpeen. Onneksi myös Youtube osasi auttaa minua esittelemään samaisen musiikkikappaleen myös teille.
Robin Ja Marianin musiikissa on iloista melankoliaa, seikkailullisuutta, ikuista nuoruutta ja rakkautta, mutta ennen kaikkea se saa toteamaan hyväksyvästi että ”näin sen kuuluukin olla, näin on hyvä.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti