Nyt tulin kuitenkin ostaneeksi läjän ensimmäisen Stargate tv-sarjan levyjä ja eipä se nyt yhtään hullumpi olekaan. Koska ensimmäinen, eli pilottijakso on elokuvan pituinen ja oloinen, niin se on soveliasta ottaa tännekin. Varsinkin kun Children Of The Gods linkittyy suoraan siihen aiempaan varsinaiseen elokuvaan, kun taas muu osa sarjasta toimii enemmän omilla ehdoillaan.
Olin suuresti skeptinen siitä, että sopisiko Richard Dean Anderson Kurt Russellin itselleni tutuksi tekemään rooliin. Michael Shanks James Spaderin tilalla ei hetkauttanut suuntaan eikä toiseen, koska Shanks ei ollut minulle aikaisemmin tuttu, joten en ollut luonut hänestä mielikuvia. Mutta MacGyver kyynisenä Jack O'Neillina? Ei kuulostanut hyvältä.
Alkuperäinen tähtiportti Maassa on ollut käyttämättömänä jo vuosia ja armeijan tietojen mukaan sen toinen pää siellä aiemmasta elokuvasta tutussa muinainen-egypti-aavikko-planeetalla Abydosissa on tuhoutunut planeetan mukana. Aikoinaan takaisin palannut O'Neill kun oli raportissaan ilmoittanut että hän räjäytti tähtiportin toisen pään palasiksi.
Nyt kuitenkin Maan tähtiportti avautuu ja sieltä astuu ulos muutama aiemmasta elokuvasta tutun näköisiin haarniskoihin pukeutunut pahis Ra'n näköisen hepun kanssa. Pahikset tappavat muutaman sotilaan ja ottavat mukaansa erään naispuolisen sellaisen.
Armeijasta eronnut O'Neill kutsutaan takaisin aktiivipalvelukseen ja hänen kerrottuaan mitä Abydosissa todella tapahtui, lähetetään hänet tiimin kanssa sinne pelastamaan kaapattua sotilasta, sekä palauttamaan sinne jäänyt tohtori Daniel Jackson (Michael Shanks) takaisin maahan. Seuraa iloinen jälleennäkeminen ja huomio siitä, että maahan hyökänneet pahikset eivät tulleet Abydosista, vaan ilmeisesti tähtiportteja on useammalla planeetalla. Yllättäen samat pahikset ilmestyvät Abydosille ja tekevät saman kuin aiemmin Maassa. Tällä kertaa he vievät Danielin vaimon Sha'ren (Vaitiare Bandera) ja tottakai nyt Daniel liittyy O'Neillin ryhmään ja yhdessä he lähtevät kaappaajien perään.
Ryhmään kuuluu tietenkin myös naiskiintiön täyttävä Samantha Carter (Amanda Tapping.) Sanoin noin siksi, että kyseessä on tämänkaltaisten sarjojen perusrakenteeseen kuuluva pakollisuus. On oltava se komea kovanyrkkinen miessankari, nörtti mutta samalla komea tiedemies ja tietenkin se nainen joka on seksikäs, mutta osoittaakseen jonkinlaista girl poweria on tietenkin myös samalla poikamainen. Ironista eikö? Lisäksi asiaan kuuluu yleensä myös koominen kevennys, jollaista tällä kertaa ei pääjoukosta löydy, ellei sellaiseksi laske mukaan ilmaantuvaa ilmeetöntä Worf-kopiota, Jaffa-rodun edustajaa Teal'cia (Christopher Judge.) Jep,,, Jaffa. Eiköhän se viittaa samannimiseen historiallisesti merkittävään kaupunkiin, eikä appelsiineihin.
Ryhmä päätyy Chulak nimisellä planeetalle ja selviää että Ra ei olekaan se ensimmäisestä elokuvasta tuttu Ra, vaan Apophis (Peter Williams) joka keräilee haaremia löytääkseen sopivia isäntäkehoja ihme mato-olennoille nimeltä Goa'uld. Ilmeisesti se ensimmäisen osan Ra oli juuri samanlainen Goa'uldmato. Lapset kelpaavat myös elintiloiksi näille madoille ja yksi vangituista lapsista on se sama kakara, Skaara (Alexis Cruz) johon O'Neill loi aiemmin isällisen suhteen. Siispä O'Neillia innostava motiivi on Skaaran pelastus ja vastaava seikka Danielilla on Sha'ren pelastaminen.
Chulakilla O'Neill ryhmineen jää Apophiksen vangiksi ja yksi Goa'uldvartijoista on selkeästi vaikutuksille altis Teal'c. Lapsuudesta saakka Goa'uldmadon isäntäkehona ja samalla siis tahdoton zombieorja Teal'c vaikuttuu kun O'Neill sanoo ”help us” ja Teal'c posauttaa yhden vartijatovereistaan tuusannuuskaksi. Sitten alkaakin kapina ja O'Neillin johdolla pahikset taltutetaan. Mutta Apophis ehtii pakoon vieden mukanaan Sha'ren ja Skaaran, mutta ainakin O'Neill sai pelastettua joukon jotain hunneja ja mitä-lie-muinaisia-Bulgarialaisia.
Tietenkin tarina jää auki koska kyseessä on elokuvamaisuudestaan huolimatta tv-sarjan ensimmäinen osa, jonka tarkoitus on esitellä lähtötilanne ja päähenkilöt.
Eli pääryhmä tulee olemaan SG-1 johon kuuluvat O'Neill, Daniel, Teal'c ja Samantha, joten jokaiselle katsojalle on tarjolla se oma suosikkihahmo. Ja tämän joukon ensisijainen tarkoitus on kierrellä tähtiportin kautta erinäisiä planeettoja etsimässä Sha'rea ja Skaaraa. Siinä sivussa pelastellaan sitten kaikenlaisia Mongoliheimoja avaruuden pahuuden lähettiläiltä. On paljon hassuja nimiä, hassuja vaatteita ja oleskellaan jossain Monty Pythonin käsityksen omaavissa linnoissa koska budjetti tai mielikuvitus ei salli kokonaan uusia lavasteita. Pikku hiljaa sarjan edetessä sitten unohdetaan se alkuperäinen lähtökohta ja jatketaan Mongoliheimojen pelastuksia. Ja hittovie, kaikki rodut ympäri galaksia tuntuvat olevan jotain lannevaatekeihäänheittäjäbarbaareja.
Kyseessä kuitenkin on varsin mainio jatko-osa sille varsinaiselle elokuvalle. Toki efektit ovat hieman halvemman näköisiä ja yleistunnelma on pienempi, mutta hahmojen väliset suhteet ja ilmapiiri ovat aiemmasta tuttuja. Richard Dead Anderson ei esitä O'Neilliaan yhtä kyynisenä kuin Russell, mutta parempi niin, sillä kopiointi tuskin olisi onnistunutkaan, koska he ovat sen verran erilaisia näyttelijöitä.
Vastaavasti Michael Shanks imitoi James Spaderia aika suoraan ja se tuntuu toimivan. Ehkä Shanks vain sitten on samankaltainen esiintyjä kuin Spader, tai sitten Daniel-hahmo toimii vain hieman nörttimäisenä.
Amanda Tapping ei nyt saanut pahemmin tilaa, sillä Anderson on selkeästi tämän sarjan tähti. Ja kun Children Of The Godsissa painotetaan aika paljon O'Neillin ja Danielin tarinaa, koska he ovat mukana alkuperäisestä elokuvasta, niin muut jäävätkin jo pelkästään sen takia hieman sivuun. Tappingin hahmosta kyllä esitetään ne tarpeelliset ensitiedot. Eli hän sellainen Dana Scullyaaninen ROPEttajien päiväunien kohde joka on rintava, fiksu, mutta ennen kaikkea rintava. Jotta tytöt voisivat nähdä Samanthassa itselleen esikuvan, niin hänessä on tietenkin kauneuden lisäksi älykkyyttä, mutta hän on myös tarpeen mukaan toimintasankari aseineen ja kick ass-mentaliteetteinen. Vähän niin kuin Lara Croft.
Christopher Judge nyt ei esiintynyt mitenkään edukseen, sillä hän oli luonteva ja ilmeikäs kuin tiiliseinä. Hänen roolinsa on kuitenkin se pakollinen erikoishahmo, hänen ollessaan madon valtaama tiiliseinä.
Children Of The Gods sisältää niin paljon viittauksia aiempaan elokuvaan, että olisi suositeltavaa katsoa se ensin. Hahmojen, paikkojen ja muiden viittausten lisäksi oli hauskaa huomata että Skaaraa esitti sama kakara joka oli elokuvassakin. Tosin hän oli myös yhtä ärsyttävä hahmo kuin aiemminkin, joten hahmonä en hänestä välittänyt, vaan pelkästään viittauksena.
Mielenkiintoista oli myös se, että tämän pilottijakson ikäraja on 18, tai jenkeissä R, kun taas muu osa sarjasta on PG. Kieltämättä tämä on väkivaltaisempi kuin muut näkemäni osat, mutta ei niin ettäkö ikärajan olisi pitänyt olla mitään korkempaa kuin 15. Syynä korkeaan ikärajaan lienee pelkästään se, että Sha're on yhdessä kohtauksessa alastomana ja kyseessä on täysi alastomuus, joka on tunnetusti aina pahempi asia kuin joku päänräjäytys ja visvan lennätys katsojan syliin.
Children Of The Godsin perusteella on aika helppo ymmärtää miksi Stargatesta tuli tv-sarjojen kautta suuri menestystarina ja vaikka se ei alkuperäisen elokuvan tasolle ylläkään, on se silti hyvin mukaansatempaava tieteisseikkailu ilman ylenpalttista teknojargonia.
Itse sarjaa silmälläpitäen on kuitenkin kerrottava, että vaikka tässä esitellään päähahmot, niin sarjan yleisilme ja hahmot itsessään muuttuvat. Aika nopeasti sarja muokkaantui enemmän huumoripainotteiseksi ja hahmoista etenkin Jack O'Neill kokee suuren muutoksen luonteessaan. Children Of The Godsissa Anderson kanavoi vielä jonkin verran Russellin rooliin tuomaa synkkyyttä, mutta Andersonin esittämä hahmo muuttuu koko ajan enemmän ja enemmän vitsinvääntäjäksi ja kieltämättä se tyyli istuukin Andersonille paremmin. Joten mikään eeppisiin mittasuhteisiin kasvava tragedia Babylon 5:n tapaan ei Stargate-sarja ole, vaan pikemminkin Aikahyppy on hieman lähempänä, mutta välillä tuntuu että kuitenkin Alf on lähimpänä.
Suurin miinus löytyy yllättäen David Arnoldin jo aiempaan elokuvaan tekemästä musiikista.
Arnoldin Stargate score on aivan älyttömän hienoa tavaraa ja väitän sen kuuluvan kaikkien aikojen parhaimpiin. Se toimii täydellisesti niin elokuvassa kuin pelkästään levyltä kuunneltuna, ja minä olen kuunnellut sitä enemmän kuin hyviä neuvoja. Children Of The Godsissa sitä kuitenkin hyödynnetään aika ikävästi. Scoresta on tunnuttu napatun vain pääteeman lisäksi kaikki ne mahtipontisimmat osiot ja kun kuuntelee Children Of The Godsia, niin joka ainoa kohtaus kuulostaa siltä kuin Kuolemantähti räjähtäisi. Oli kyseessä sitten herkkä rakkaudentunnustus, aivastus, tai masturbaatio, niin Kuolemantähti räjähtää.
Tähdet: ***
Stargate: Children Of The Gods
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti