Foxy Brown olisi ihan hyvin voinut olla nimeltään Coffy 2: Foxy Brown.
Ja itseasiassa kun tässä välissä kävin lukaisemassa IMDB:n triviat, niin eikös vaan Foxy Brownin pitänytkin olla Coffyn jatko-osa. Golly!
Elokuva alkaa tosi funkylla Bondmaisella alkutekstiosuudella jossa kirkasväriset siluetit tanssivat coolin musiikin tahtiin.
Pam Grier is Foxy Brown.
Foxy Brownin pikkunilkkidiileriveli Link (Antonio Fargas) on pulassa kun valkoiset gangsterit kiusaavat häntä. Foxy pelastaa Linkin ajamalla gangstereiden päälle autollaan. Tai pikemminkin gangsterit hyppäävät Foxyn auton eteen.
Link on hukannut kilon kamaa ja monotonisesti puhuva, ilmeetön naisgangsteri Katherine Wall (Kathryn Loder) haluaa antaa opetuksen Linkille.
Joten Foxy joutuu huolehtimaan veljestään. Tämän lisäksi lisää huolia tuo Foxyn peitekyttäpoikaystävä Michael Anderson (Terry Carter) joka on turhautunut pieleen menneestä huumepokauksesta. Michaelin projekti meni jopa niin käsille että hän joutui menemään kasvoleikkaukseen ja vaihtamaan identiteettiään Daltonista Michaeliksi.
Foxy koettaa pitää Linkin poissa narkoottisten aineiden kaupasta ja tyynnytellä Michaelin katkeruutta kaikkea huumediilausta kohtaan.
Link suunnittelee rahastavansa Michaelin oikean nimen myynnillä ja tiedosta saadulla rahalla voikin ostaa kamaa jota diilata ja rauhoittaa Katherinen kiukkuinen mieli. Katherine onkin tiedosta tyytyväinen sillä Michael sattui aiemmin tutkimaan juuri Katherinen yhteyksiä huumebisneksissä. Jotenka Michael saa luoteja selkäänsä.
Foxy pakottaa Linkin tunnustamaan tekosensa ja nyt Foxy haluaa kostaa Katherinelle, jolla sopivasti onkin seuralaispalvelu. Luonnollisesti Foxy pestautuu samaiseen seuralaispalveluun.
Seuraa tyttöjen välistä ystävyyttä ja pian Foxyn aikeet paljastuvat, ja hän jää Katherinen vangiksi.
Foxy viedään jonnekin landelle jossa hillbillyt voivat käyttää häntä kivuliaasti hyväkseen. Tietenkin Foxy karkaa ja hakee avukseen jonkinlaisen mustien militanttiryhmän. Sitten voidaankin pistää pahiksia poikki ja pinoon lähes kirjaimellisesti. Foxy esimerkiksi ajaa lentokoneella yhden pahiksen palasiksi.
Siinäpä se.
Kuten jo aiemmin mainitsin, niin Foxy Brown muistuttaa suuresti Coffya. Perusidea on samanlainen, siinä että joku tekee pahaa jollekin Pam Grierin esittämän hahmon läheiselle ja Grierin hahmo kostaa tämän asian hyvin väkivaltaisesti. Mukana ovat tietenkin korruptoituneet (valkoiset) kytät ja muut pahat valkoiset (eli lähes kaikki valkoiset). On prostituutiota, huumeita, Mustia Panttereita, väkivaltaa, paljasta pintaa, slangia slangin päällä ja jopa Sid Haig esittämässä jälleen Sid Haigia. Mitä nyt on vaihdettu pääpahis miehestä naiseksi, mutta muuten hahmot ja tarina pysyttelevät vahvasti Coffyn luomassa esimerkissä. Joten onko Foxy Brown sitten vain Coffyn toisto? No, ei nyt ihan. Itseasiassa minä pidän Foxy Brownista hieman enemmän kuin Coffysta. Toki osittain tähän mielipiteeseen vaikuttaa se, että olen alunperin nähnyt Foxy Brownin ensimmäisenä ja täten se on minulle se ensimmäinen Pam Grier-leffa. Mutta on Foxyssa jotain muutakin kuin minun pelkkä mieltymykseni.
Foxy Brown on toki pääosin ihan samaa kauraa kuin Coffy, mutta toisin kuin Coffy, tämä elokuva ei ota itseään aivan yhtä vakavasti. Elokuva on edelleen hyvin väkivaltainen ja tarinallisesti aukokas kuin reikäjuusto, mutta tällä kertaa mukana on huomattavasti enemmän huumoria. Komiikan lisääminen jatko-osiin tai vastaaviin ei tietenkään ole aina mikään parannus, mutta kun puhutaan 70-luvun blaxploitaatiosta johon on tahtomattaankin muodostunut koominen vire, niin sen huomioiminen jo valmistumisaikanaan on vain hyväksi. Jo alkutekstien aikana esitettävä Bondmaisuus tulee esille myös tavassa jolla elokuvan pahis esitetään ja tämä tuo elokuvaan jonkinlaista sarkasmia. Link-hahmo on elokuvan Kramer ja jopa elokuvan musiikki (joka on jälleen kerran coolia) on Shaftmaiseen tapaan itseironisempaa kuin Coffyssa. Tämä aiempaa vahvempi humoristisuus toimii hyvänä väkivallan liennyttäjänä ja tällöin Foxy Brownissa oleva suuri väkivallan määrä ei ole niin itsetarkoituksellista kuin Coffyssa. Elokuvan tarina, joka siis on lähes sama kuin Coffyssa, kyllä perustelee itsessään väkivallan esittämisen, mutta kumpikaan näistä ei ole Likainen Harry vaikka haluaakin olla.
Foxy Brownilla on Coffyyn katsottuna myös yksi lisäetu.
Tällä elokuvalla on parempi nimi.
Foxy Brown on siis runsaasti paljasta pintaa ja äijämeininkiä Pam Grierin avulla tarjoileva kostotarina, joka on varsin viihdyttävä, mutta ei enää tässä vaiheessa mitään uutta vaan pikemminkin turvallista.
Elokuvan dynamo on jälleen kerran Pam Grier joka on ilo sekä silmille, että mielelle.
Tähdet: ***
Foxy Brown
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti