-The Monster Walks
-Monster From a Prehistoric Planet
-The Gorilla
-A Shriek in the Night
Hahaha! Tässä meni kyllä kaksi euroa hukkaan. Mutta eihän tälläistä pakettia voinut ohittaa, sillä jos mukana on elokuva nimeltä The Gorilla, niin se on jo katsomisen arvoinen.
Käyn nyt elokuvat järjestyksessään läpi ja käsittelen kaikki tässä yhdessä kirjoituksessa.
THE MONSTER WALKS (1932)
Earltonin perheen patriarkka Philip on kuollut viikkoa aiemmin kuin salama kirkkaalta taivaalta. Onkin siis loogista että hänen ruumistaan säilytetään huoneessaan vieläkin. (Philipia ei muuten näytetä, joten häntä ei myöskään esitä kukaan.)
Nyt on testamentin luvun aika ja paikalla ovat Philipin halvaantunut veli Robert (Sheldon Lewis), muutama palvelija, Philipin lemmikkiapina ja Philipin tytär Ruth (Vera Reynolds) kihlattunsa tohtori Ted Claytonin (Rex Lease) kera.
Ruth on eräänlainen perheen musta lammas, sillä hän oli aikoinaan jättänyt isänsä yksin ja lähtenyt pois kotoaan. Tosin Ruthilla oli syynsä. Hän pelkäsi isänsä lemmikiapinaa.
Elokuvan audio on todella huono, joten en ole aivan varma onko tuon apinan nimi Yogi vai Jogi? Joten sanon että Yogi. No, Yogia säilytetään kellarissa suljettuna häkkiin, jotta Ruth uskaltaisi olla talossa.
Philip jättää omaisuutensa Ruthille, osoittaen näin ettei kanna kaunaa Ruthin lähdöstä ja että edelleen rakasti häntä. Tämä testamentin tulos ei miellytä Ruthin setää, eli Philipin veljeä Robertia. Ja palvelijat ovat myöskin tyytymättömiä saadessaan vain juomarahoja vuosien palveluksesta. Onneksi testamentissa todetaan, että jos Ruth sattuisi kuolemaan, niin omaisuus siirtyy Robertille. Tiedättehän mitä tämä merkitsee? No, tietenkin sitä että yön aikana jokin rupeaa hyökkäämään Ruthin kimppuun. Samalla tämä jokin katsoo asialliseksi myös kiusata muita talossa olevia. Syyllisen täytyy olla siis Yogi, tuo lukkoja tiirikoiva apina joka ei ole koskaan pitänyt Ruthista. Oikea syyllinen on tietenkin Robert joka apulaisensa Hannsin (Mischa Auer) kanssa koettaa saada Ruthin hengiltä rahojen toivossa.
Hanns sitoo Ruthin tolppaan ja ruoskii Yogin häkkiä. En minä tiedä. Kaipa Hanns koettaa saada Yogin kiukkuiseksi ja päästää tämän sitten Ruthin kimppuun. Mutta Yogi nappaakin kiinni Hannsin ruoskasta ja vetää tämän häkkiä vasten, ja se on Hannsin loppu.
Loppuun jätetään vielä kohtaus jossa Tedin autokuski tuumii, että apinat ovat sukua ihmisille ja toteaa ”he's related to me.” Tahatonta tai ei, mutta kyseinen autokuski sattuu olemaan tummaihoinen ja puhuu kokoajan yes massa-puhetta. Onhan sentään kyse 30-luvun elokuvasta.
The Monster Walks ei ole kuin noin tunnin pituinen, joten siinä mennään aika nopeasti asiaan ja samalla jää tietenkin paljon selventäviä seikkoja pimentoon. Esimerkiksi kun elokuvassa koetetaan saada katsoja uskomaan, että Yogi häkistään huolimatta pääsee sen ulkopuolelle aiheuttamaan ongelmia ja asiaa korostetaan siten, että kun jokin hyökkää elokuvassa ihmisten kimppuun niin näytetään kuvassa kuristavaa apinan kättä (tai siis todella huonosti maskeerattu ihmisen käsi.) Ja kun paljastus on se että Yogi onkin viaton, niin mikä se kuristava apinan käsi sitten oli? No, väliäkö tuolla, kun kyseessä on pelkkä B-luokan roskaelokuva joka ei ole jännittävä missään vaiheessa. Vaikea on kuvitella että tämä olisi ollut vaikuttava edes valmistumisvuonnaan. The Monster Walks on yksinkertaisesti tylsä ja mitäänsanomaton elokuva, jonka tehoa ei todellakaan paranna se että jokainen elokuvan näyttelijöistä tuntuu lukevan repliikkinsä paperista.
Itseasiassa mielenkiintoisin seikka elokuvassa on sen nimen aiheuttama mielikuva. Varmasti nimi viittaa siihen apinaan, mutta vaikka apina olisi se Monster, niin mitä sitten vaikka se Walks? Joten minä ainakin ajattelin että nimi viittaakin Robert-hahmoon, joka on elokuvan pahis halutessaan Ruthin hengiltä ja perinnön itselleen. Robertin alaraajat kun ovat halvaantuneet, niin hän juonen punoessaan Walks ja on se Monster. Vaikka toki hän on oikeasti halvaantunut.
MONSTER FROM A PREHISTORIC PLANET (Daikyojû Gappa, 1967)
Miljonääri aikoo avata erikoisen yksityiselle saarelle avattavan eläinpuiston ja on lähettänyt siksi tutkimusryhmän eräälle toiselle syrjäiselle saarelle etsimään näitä outoja eläimiä. Hmm,,, Jurassic Park?
Tutkimusryhmä löytääkin jotain heille ennennäkemätöntä, jonkin muinaisen pedon, Gappan munan. Paikalliset alkuasukkaat varoittelevat ettei Gappaa saa viedä mukanaan, sillä se on kiellettyä. Tämä on tietenkin ymmärrettävää sillä aluksi he kyllä auliisti veivät tutkimusryhmän Gappan temppelin luokse, jotta voisivat kieltää heitä menemästä sisälle. ”Gappa angry” on useasti toistettu lause.
Munasta kuoriutuu jotain mitä kutsutaan jättiliskoksi ja tutkimusryhmä vie sen mukanaan Tokioon. Mutta Gappavauvallapa onkin vanhemmat ja siispä pian Tokioon saapuu kaksi Godzillaa joilla on linnunnokat. Tiedätehän mitä tästä seuraa? Kyllä. Kaksi jättiläisliskonokkaeläintä tuhomassa pienoismallikaupunkia etsiessään lastaan.
Armeija koettaa pysäyttää hirviöt kaikin voimin, mutta aivan turhaan. Vasta kun Gappavauva vapautetaan, niin sitten Gappavanhemmat rauhoittuvat ja elokuva loppuu.
Huvittavaa oli se, että nämä jättiläishirviöt saapuvat lentäen Tokioon, mutta nousevat silti kaupunkiin merestä. Miksi ne lensivät lähes perille, laskeutuivat veden pohjaan vain noustakseen sieltä samantien ylös? Ehkä niillä oli vain jano.
Huvittava tosin on sana joka kuvailee koko elokuvaa. Jos nämä vanhat Japanilaiset jättiläishirviöelokuvat ovat tuttuja ja kukapa ei olisi kuullut juuri Godzillasta muutenkin kuin vain sinä jenkkiversiona, niin silloin tietää mitä Monster From a Prehistoric Planet tarjoaa. On siis pienoismallikaupunkia, pienoismallitankkeja, pienoismallilentokoneita ja kaikki näyttävät pienoismalleilta. Ja sitten on jättiläishirviöitä sylkemässä tulta ja murskaamassa pienoismalleja. Mukana on tietenkin myös hieman moraalisaarnaa siitä kuinka ihminen taas jälleen kerran on työntänyt nokkansa sinne minne se ei kuulu. Mutta tärkeintä ovat jättiläishirviöt riehumassa.
Näyttelijöistä en osaa sanoa juuri mitään. Osittain jo sen takia että elokuvan huono dubbaus saa sekoittamaan hahmojen nimiä, mutta näyttelijät esiintyvät kaikki kuitenkin sopivan kieliposkessa ettei heitä osaa kehua, saati sitten haukkuakaan. Huono dubbaus ja näille elokuville tyypillinen yliesiintyminen naurettavan dialogin kera ei varmastikaan anna parasta kuvaa näyttelijöiden lahjoista tai lahjattomuuksista. Hahmot ovat perinteisiä kilttejä tutkijoita, ilkeitä sotilaita, omistushaluinen miljonääri, koominen Uuno/Pekko/Ernest/Pee Wee Herman-henkilö ja tietenkin mustaksi maskeerattu susipoika-alkuasukas.
Susipoika?
Lajityypissään tämä elokuva on kyllä varsin viihdyttävä, mutta jää pahasti parempiensa jalkoihin. Elokuvan hirviöt kun ovat visuaalisesti liian suoria Godzillakopioita ja elokuvan tärkeintä elementtiä, eli pienoismallien tuhoamista näytetään aivan liian vähän ja nekin vähät liian pimeässä.
THE GORILLA (1939)
Kaupungilla liikkuu murhaava gorilla. Lehdet kysyvät otsikoissaan ”is it a man or a beast?” Höh! Eikös juuri todettu sen olevan gorilla.
Gorilla vie uhkauskirjeen Walter Stevensille (Lionel Atwill). Keskiyön tullessa Stevens tulisi kuolemaan.
Stevens palkkaa suojakseen Harriganin (Harry Ritz), Mulliganin (Al Ritz) ja Ben Garrityn (Jimmy Ritz), jotka ovat tumpeloita yksityisetsiviä.
Veljentytär Norman (Anita Louise), palvelusväen ja etsivätrion turvin Stevens odottaa keskiyötä sateen piiskaamassa kartanossaan. Ja kellon lyödessä kaksitoista, Stevens katoaa.
Etsivät kompuroivat ympäri kartanoa Stevensiä etsiessään. Seuraa joukko vitsejä jotka eivät naurata ja lukuisia hassuja ilmeitä jotka eivät hymyilytä.
Tutkimusten aikana selviää että talossa liikuskelee todellakin oikea gorilla, mutta onko tämä gorilla murhaaja onkin sitten eri asia.
Selviääkin että Stevens oli itse koko, tai ainakin lähes koko asian takana. Stevens lavasti gorillan omaksi murhaajakseen ja aikoi tappaa veljentyttärensä Norman, koska tällöin Stevens saisi itselleen Norman isältään saadun perinnön. Stevens kun on bisneksillään menettänyt rahansa ja aikoi saada tällä tavoin sitä itselleen takaisin. Mutta Stevens ei ollut se elokuvan alussa todettu gorillamurhaaja, mutta sitä ei ollut myöskään se oikea gorilla joka Stevensin talossa liikkui. Se oikea gorilla oli palkattu vain näyttäytymään ja siten vahvistamaan epäilyjä että leffan alussa mainittu gorilla olisi myös Stevens/Norma-tapauksen takana. Sen sijaan oikea gorillamurhaaja on karvaisen käden omistava Colletti (Joseph Calleia) joka oli jotenkin saanut selville Stevensin gorillasuunnitelman, mutta ei suostu ottamaan niitä tekosia niskoilleen joita ei ole todellisuudessa tehnyt. Mutta lopulta vielä selviääkin ettei Stevens halunnut saada Normaa hengiltä, vaan palkkasi gorillan joka karkasi eläintarhasta paljastamaan Collettin joka oli murhaaja ja... ei saatana.
No, loppu hyvin kaikki hyvin.
Norma on turvassa ja etsivätrio voi jatkaa naamojen vääntelyä.
Vaikka The Gorilla ei ollut laisinkaan hauska ja se oli selkeästi tarkoitettu komediaksi, ja täten ei kuuluisi tähän pakettiin mukaan laisinkaan, niin se oli silti päällisin puolin tämän paketin mielenkiintoisin tapaus. Ensinnäkin leffan nimi on yksinkertaisuudestaan huolimatta aivan loistava ja mukana oli vieläpä Bela Lugosi palvelijan roolissa. Lugosin hahmo oli varsin mainio, sillä hänen jokainen repliikkinsä kuulosti äärettömän sarkastiselta, mikä on juuri omiaan palvelijalle. Sääli vain että Lugosin rooli oli turhan pieni.
Elokuvan nimen ja Lugosin läsnäolon lisäksi pidin elokuvan nimihahmon ulkonäöstä. Kyseessä on aika tyypillinen ihminen gorillapuvussa-look, mutta jostain syystä gorillan kampaus oli kuin Charlie Sheenilla Ferris Buellerin lopussa. Ja kieltämättä lopun gorillaselitykset olivat aika hauskoja.
Elokuva kulkee kuitenkin todella kömpelösti ja tähän ovat syypäänä Ritz-veljekset. Ritzit eivät ole minulle juurikaan tuttuja, mutta he kuuluivat 30-luvulla suosituimpiin koomikoihin. Mutta ainakaan tämän perusteella he eivät olleet laisinkaan hauskoja verrattuna joihinkin Abbottiin ja Costelloon, Laurel ja Hardyyn, ja lukuisiin muihin. Ritzit näemmä uskoivat että hassut ilmeet ja kova ääni korvaavat muut puutteet. He olivat aikansa Adam Sandlerit. Ehkä tämä oli vain huono esimerkki Ritzeista, mutta The Gorilla ei saa ainakaan innostumaan heistä ja kun koko elokuva on jätetty heidän harteilleen, niin ilo jää lyhyeen.
Leffan nimi, Bela Lugosi, gorilla itse ja lopun absurdi sekoilu juonessa ovat tämän elokuvan plussat.
A SHRIEK IN THE NIGHT (1933)
Yössä kuuluu huuto kun miljonääri Harker syöksyy kuolemaansa talonsa kattohuoneistosta. Poliisi saapuu paikalle haastattelemaan Harkerin sihteeriä ja muita talon asukkaita. Kukaan ei tunnu tietävän mitään muuta kuin että kuului huuto ja sitten poliisi saapui paikalle. Poliisi on siis valmis toteamaan asian itsemurhaksi. Mutta miksi kaikin puolin elämänhaluiselta vaikuttava miljonääri tappaisi itsensä? Ja mikä oli se outo suhina jonka jotkut asukkaat olivat kuulleet ennen Harkerin kuolemaa?
Komisario Russell (Purnell Pratt) ei kuitenkaan ole valmis luovuttamaan.
Paikalle saapuvat myös kilpailevien lehtien reportterit Ted Kord (Lyle Talbot) ja Pat Morgan (Ginger Rogers). Pat ja Ted ovat tietenkin se perinteinen kilpaileva pari jotka koettavat koko ajan voittaa toisensa, mutta ovat samalla selkeän ihastuneita toisiinsa.
Purnell löytää todisteita että Harker ei ollut riistänyt henkeään itseltään, vaan joku toinen osapuoli aiheutti Harkerin kohtalon. Paikalta löytyy kaksikin kappaletta kortteja joita Harker oli saanut ennen kuolemaansa. Molemmissa on piirros käärmeestä ja teksti ”you will hear it.”
Sitten elokuvassa päätetään unohtaa koko rikosmysteeri ja keskittyä Patin ja Tedin keskinäiseen kinasteluun, joka ei ole kovinkaan nokkelaa tai säkenöivää. Ja Purnell katoaa täksi ajaksi elokuvasta tyystin.
Sitten yössä kuuluu uusi huuto ja kaikki ovat jälleen paikalla. Myös tämänkertainen uhri oli saanut samanlaisen käärmekortin kuin Harker. Samanlainen kortti saapuu myös Patille.
Paljastuu että murhaaja on talonmies Peterson (Harvey Clark) joka koettaa nyt ottaa Patilta henkeä pois. Petersonin motiivi oli ilmeisesti se että hän oli kuulunut johonkin rikollisjengiin jonka jäsenet olivat jääneet aikoinaan kiinni Harkerin ansiosta, mutta Peterson oli livahtanut kuin koira veräjästä. Tai jotain sellaista, sillä asia todetaan niin nopeasti että ratkaisu tuntui vain pakon sanelemalta. Ja se ei oikein kerro kunnon syitä muiden uhrien kohdalla. Aivan kuin aika olisi ollut loppumassa kesken ja jotain piti saada äkkiä selitykseksi.
Ne käärmekortit ja outo sihinä? Unohdettu juonesta kokonaan.
Ja jostain syystä Purnell katosi taas elokuvasta juuri kun hänen hahmoaan tarvittiin. Niin ja Ted aikoo mennä naimisiin Patin kanssa, vaikka siihen asti ei suhteen kehityksessä oltu päästykään.
A Shriek in the Night oli ihan siedettävä murhamysteeri jossa valitettavasti unohdettiin kokonaan se mysteeri ja oikeastaan se murhakin. Elokuvassa koetettiin selkeästi saada aikaiseksi sellaista Billy Wilder-meininkiä, mutta Ginger Rogersin ja Lyle Talbotin kemiat eivät oikein kohdanneet. Eikä kummankaan dialogi ollut tarpeeksi nokkelaa ollakseen kiinnostavaa. He puhuivat paljon, mutta eivät sanoneet mitään.
Elokuva alkoi todella mainiosti. Mahdollinen itsemurha, oudot uhkauskortit, outo sihinä, ei todistajia ja jatkuvasti sikaria polttava kyttä. Sitten mukaan tulevat tupakoiva naisreportteri ja itsekeskeinen miesreportteri ja elokuvan alussa luotu juonikuvio jää taka-alalle. Tämä ratkaisu olisi vaatinut huomattavasti nokkelampaa käsikirjoitusta kuin mitä nyt tarjotaan.
Se oli ihan kiva.
Yksikään tämän kokoelman elokuvista ei ole klassikko, eikä todellakaan ”great.”
Ainoastaan The Monster Walksia en suosittelisi, mutta muista löydän sentään jonkin syyn katsoa ne. Tosin The Gorilla on kauheista Ritz-veljeksistään huolimatta ainoa jonka katsoisin uudestaan.
Ja onpa ruma kansi tällä dvd:llä.
Tähdet:
The Monster Walks *
Monster From a Prehistoric Planet **
The Gorilla **
A Shriek in the Night **
...NOIR
2 kommenttia:
Näihin mestariteoksiin en ollut törmännytkään vielä, mutta kyllä kuulostaa vähän sellaiselta paketilta, joka on pakko hommata, jos eteen tulee, sen verran kauhuoriointuneisuutta minussa on.
Mutta jotenkin tämä paketti toi mieleeni paketin, jota myytiin Videodivarissa ja joka sisälsi 50 näitä "vanhimpia" kauhuelokuvia (mukana ekat Frankensteinit ja Draculat ja vaikka mitä). Paketin hinta olisi ollut 30-50 euroa, mutta tuolloin mulla ei ollut rahaa ostaa sitä ja sekös on harmittanut jälkikäteen, kun ei ole tullut vastaan sen jälkeen. Kyseessä kun kuitenkin on juuri sellainen paketti, jollaisen voisi ostaa, kun vastaan tulee kaupassa, mutta ei oikein täsmäostoksena netin kautta.
Tälläisten halpiskokoelmien paras puoli onkin juuri siinä, että niiden kautta pääsee näkemään välillä hyvinkin mielenkiintoisia tapauksia. Esim. Tuo The Gorilla oli minulle todella miellyttävä uusi tuttavuus, koska kyseessä oli itselleni ennennäkemätön Bela Lugosin elokuva.
Hauskaa oli se, että juuri tänään keskustelin tämän kokoelman elokuvista ystäväni kanssa ja sanoin että vaikka nämä olivat aivan kauheita, niin ne ovat silti mielenkiintoisempia kuin moni nykyelokuva, vaikka pisteytys olisi sama.
Avatar vai The Gorilla?
Lähetä kommentti