Aikoinaan Simple Minds kategorioitiin ns. stadionbändien sarjaan, johon kuuluivat myös esimerkiksi U2, Depeche Mode ja INXS. Tällä tietenkin tarkoitettiin paitsi esiintymispaikkojen suuruutta ja yleisömäärää, niin myös heidän musiikissaan esiintynyttä suureellisuutta. Noista bändeistä ainostaan U2 kuulostaa enää samanlaiselta yhteislaulumeiningiltä, kun taas Simple Minds ja Depeche Mode ovat vakiinnuttaneet itsensä enemmänkin intiimien kertomusten tulkeiksi. INXS,,, no, tosi-tv oli heidän suuntansa Hutchencen kuoleman jälkeen.
Vaikka Madonna ja jopa Foo Fighters voivat täyttää stadioneita, niin silti jotenkin tuntuu että tuo stadionbändi on terminä tyystin kadonnut. Joten sitä ei kenties tule ajateltua enää kovinkaan kummoisena asiana, mutta Seen The Lightsin katselu palauttaa mieleen elävästi mitä se parhaimmillaan osasi olla.
Mutta millaista musiikkia Simple Minds sitten ylipäätään on?
Jos yhtyeen materiaali ei ole ennestään tuttua, niin äkkiäkös sitä voi jonkun Youtuben kautta kokea, jolloin äänen lisäksi näkee myös tälläkin kokoelmalla olevia videoita.
Jos kuitenkin yhtyeet kuten The Bravery, Empire Of The Sun, The Killers, Cut Copy, tai vaikkapa LCD Soundsystem ovat tuttuja, niin sieltä on Mindsia kuultavissa. Itseasiassa rohkenen jopa väittää että Simple Minds taitaa olla 80-luvun menestysbändeistä se jota kuulee eniten nykyisessä popmusiikissa. Mitenkään vähättelemättä esimerkiksi Depeche Modea, jonka vaikutus kuuluu etenkin ebm-genressä. Mutta kun kuuntelen edellisten lisäksi vaikkapa Franz Ferdinandia, Klaxonsia, The Rapturea, Hercules And Love Affairia, Hot Chipia tai Fischerspooneria, niin kuulen siellä enemmän Simple Mindsia kuin muita kasaribändejä. Etenkin jos vertailukohtana käyttää Mindsien New Gold Dreamia ja Sister Feeling Callia.
Promo Videos-levyllä näemme siis kuinka Simple Minds kehittyi musiikillisesti Love Songin kaltaisesta post punk new waven kolkkoudesta She's A Riverin ylitsepursuavaan mahtipontisuuteen. Videoiden visuaalisessa sisällössä puolestaan ei koko 26:n videon mukana tapahdu suuriakaan muutoksia. Toki 80-luvun puolivälissä tehdyt videot kuten All The Things She Said sisälsivät MTV-/videoajan suurimpia syntejä kömpelöiden kameraefektien muodossa. Joten kuvan monistusta, värisotkua ja muita uuden teknologian tuomia ideoita ryöstöviljellään ajoittain tarpeettomankin paljon. Kyseessä kuitenkin on oman aikansa kuvaa ja koko videomäärää läpikäydessä tälläinen onkin hauskaa katseltavaa.
Videoiden rakenne on kuitenkin ajoittaisista kampausten, efektien ja vaatetusten muuntumisista huolimatta aika samanlaista. Eli bändi on soittamassa jossain lavalla, kalliolla, tms. ja kamera keskittyy pääosin kuvaamaan sille esiintyvää Jim Kerria, jonka kampaus Glittering Prizen aikoina oli Jumalallinen. Ainoastaan kokoelman päättävä ja tuolloin samalla uusin video, Cry poikkeaa tästä bändi soittaa-teemasta. Cry on eräänlainen THX1138:n ja Caligarin risteytys.
Silti, vaikka perusidea pysyy lähes poikkeuksetta samana koko videomäärän läpi, niin niiden mittasuhteet kulkevat samaa rataa musiikillisten muutosten mukana. Joten pienieleisestä klubikuvauksesta siirrytään koko ajan isompien ja isompien yleisöjen eteen, ja jossain vaiheessa videoissa esiintyvä suureellisuus tuntuukin jo lähes naurettavan ylitsevyöryvältä. Josta parhaimpana esimerkkinä on jo aiemmin mainitsemani She's A River jossa on rahaa palanut kuin The KLF:n tempauksessa. Tätä nimenomaista videota vartenhan rakennettiin julmetun iso ja kallis valaistusjärjestelmä vain jotta saataisiin kokonainen laakso valaistua yömyöhäisellä, mutta sitä kuvataan sen verran rajatusti että idea hukkaa itsensä aika pahasti.
Pelkkänä musiikkina Mindsit olivat mielenkiintoisimmillaan 80-luvun alkupuolella jolloin heidän musiikissaan oli enemmän haastetta ja kokeilunhalua, kuin sitten myöhemmin. Mitä isommaksi bändi kasvoi, niin sitä turvallisemmaksi se muuttui ja sen huomaa myöhemmän musiikin yksioikoisuudessa. Tämä ei tietenkän tarkoita etteikö Minds olisi vielä nykypäivänäkin miellyttävää kuunneltavaa ja esimerkiksi muutaman vuoden takainen Black And White 050505-levy kuuluu 2000-luvun parhaimpien levyjen joukkoon. Kokoelmassa musiikilliset muutokset vain tahtovat korostua.
Verona Live-levyllä puolestaan näemme Mindsit konsertissa vuodelta 1989 ja toisin kuin videokokoelman kohdalla, tässä ei kappaleiden kirjo ole yhtä laaja. Pääosa esitettävästä materiaalista oli tuolloin tuoretta ja uran alkupään materiaali jää varjoon. Yleisöä on niin maan perkeleesti, että tämä musiikillisestikin stadionmittasuhteisiin sijoittuva materiaali onkin tässä tapauksessa kohdillaan. Onkin kieltämättä huvittavaa, että yleisöä voi olla tavallaan liikaakin, sillä kun ihmisiä on niinkin paljon kuin tässä tapauksessa niin heitä ei katsoja lähes huomaakaan, kun ihmisiä ei erota kuin yhtenä aaltona. Korviahuumaavasta metelistä huolimatta voin melkein kuvitella ettei bändin jäsenetkään huomaa yleisöä, vaan pelkän kirjavan massan.
Konsertin kuvaus noudattelee aika perinteisiä kaavoja. Eli päähuomio on bändissä ja etenkin solistissa. Kitarasoolojen aikana kamera keskittyy luonnollisesti sen suorittajaan ja sama tapahtuu vastaavien piano-, etc. seikkojen kohdalla. Välillä kuvataan yleisöä joko pelkkänä käsiä heiluttavana mattona, tai sitten sieltä erotellaan esimerkiksi herkän kohdan aikana jokin silmäkulmiaan pyyhkivä neito, halaava pari, tai muuta sellaista. Välillä hiljaisten kohtien aikana kuvaan leikataan insertti jossa esimerkiksi takahuoneessa kuvattu Kerr kertoo paksulla skottiaksentillaan jonkin anekdootin. Tiettyjä tapahtumia korostetaan muuttamalla kuva mustavalkoiseksi tai hidastamalla sitä. Onneksi tässä on kuitenkin ymmärretty hyödyntää visuaalisia kikkoja hillitysti ja täten kuvan seuraaminen ei käy vaikeaksi, tai asiaankuulumattomaksi.
Kun vielä videokokoelman lisäksi Seen The Lights sisältää joukon 70-luvun lopun tv-esiintymisiä niin paketti on aika pakollista hankittavaa Simple Minds-faneille. Vaikka videoiden teemoissa ei juurikaan esiinny muutoksia ja konserttiosuus on perinteinen, niin kyse ei ole huonosta asiasta. Tai ainakaan konsertin kohdalla se ei ole laisinkaan huono, sillä sen rakenne toimii tälläisenä aivan loistavasti. Se ei pysy liiaksi paikoillaan, mutta ei koeta kiusatakaan katsojaa olemalla joka puolella samaan aikaan. Videoita putkeen katsellessa toivoo ehkä saavansa visuaalisesti enemmän vaihtelua kuin pelkkien hiusmallien ja vaatetusten kautta.
Simple Mindsien musiikki on kuitenkin pääosin hyvin mukaansatempaavaa ja pian sitä huomaakin taas laulavansa mukana.
Lisäksi on aivan loistavaa että mukana on myös lyhyempi konserttitallenne Live In Newcastle '83 joka ajallisesti sijoittuu juuri sinne jolloin Simple Minds oli selkeästi juuri löytänyt tyylinsä ja oli vielä sopivasti alternativen ja mainstreamin välissä. Kuvaltaan ja ääneltään tämä konserttiosuus on jokseekin rujo, mutta Mindsien musiikissa oli tuolloin vielä sellaista kolkkoutta että en valita, koska se sopii siihen.
Heille joille Simple Minds on vielä tuntematon yhtye, Seen The Lights on lähes täydellinen tutustumispaketti. Fanin silmin olisi toki toivottavaa, että paketti sisältäisi enemmän muistutuksia uran alkupuolen haasteellisemmasta tavarasta, mutta tolkullisesti ajateltuna näin sen pitääkin olla kuten se nyt on. Videot esittävät tarpeellisen tiedon Mindsien musiikillisesta kehityksestä ja konsertti näyttää kuinka vaikuttava esiintyjä yhtye oli ja millaista hurmosta se sai aikaiseksi. Ja kun mukana on kuitenkin ekstroina niitä uran ensiesiintymisiä ihan tarpeeksi, niin sitä kautta pääsee kokoemaan myös sitä kömpelömpää tien etsintää.
Tämän linkin kautta voitte kuulla yhden omista lempikappaleistani: Hunter And The Hunted
Tähdet: ****
Simple Minds: Seen The Lights, A Visual History
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti