Sukupolvien ilmaantuessa The Next Generation oli pyörinyt televisiossa jo vuosia, joten siinä mielessä Kirk ei olisi ollut välttämätön paha kannattelemaan uudelle sukupolvelle tarkoitettua elokuvaa. Jo pelkästään siksi että varmasti suurin osa näitä elokuvia katsova seurasi edes jonkin verran myös tv-versioitaan. Joten elokuvissa esiintyvät hahmot ja maailma ovat jo jokseekin tuttuja.
Onneksi Kirk on kuitenkin kirjoitettu koko elokuvan halki kulkevaan tarinaan. Ettei ole sorruttu siihen ikävään tapaan jossa tutulla hahmolla houkutellaan katsomaan elokuvaa, jossa tuo tuttu hahmo ei juurikaan esiinny. Kyllä, osoitan syyttävän sormeni elokuviin kuten Robocop 3.
Miten Next Generation sitten eroaa alkuperäisestä Star Trekista?
Eipä oikeastaan mitenkään. Toki visuaalisesti se on kehittyneempi, mutta konsepti on pysynyt samana. Enterprise lentelee ympäri ämpäri avaruutta ja kohtaa ihmeellistä ja kummaa. Hahmogalleriakin on pysynyt jokseekin samanlaisena. Siinä missä oli logiikkahirmuavaruusolento Spock, on nyt logiikkahirmuandroidi Data (Brent Spiner.) Missä oli kärttyisä McCoy, on nyt kärttyisä Klingon, Worf (Michael Dorn.) Ja missä oli Kirk, on nyt jaetusti Picard toimimassa jonkinlaisena älypuolena ja försti, Riker, hoitaa toiminnan. Siis noin rajatusti asian esittäen. Kaikille kuitenkin löytyy jonkinlainen vastineensa, joten Next Gen luottaa pitkälti vanhaan tuttuun, mutta kohdisti sen ns. uudelle sukupolvelle.
Aloitamme menneisyydestä.
Eläkkeelle jääneet James Kirk, Chekov (Walter Koenig) ja Scotty (James Doohan) on kutsuttu promootiomielessä uuden Enterprisen neitsytlennolle. Kirk ei tunne oloaan kotoisaksi ja hän kaipailee vanhoja seikkailuja, mutta samalla hän katuu sitä että nuo seikkailut estivät häneltä yksityiselämän ja perheen perustamisen. Kirk haluaisi siis vakiintua ja juosta ympäriinsä, mutta eläke ei tarjoa kumpaakaan. Sopivasti kesken mainostapahtuman, Enterprise joutuu vastaamaan hätäkutsuun. Jonkinlainen energiarihmasto on tuhoamassa kahta alusta ja Enterprisen tehtävänä on pelastaa alusten miehistöt. Enterprisen kapteeni Harriman (Alan Ruck) pyytää Kirkiltä apua ja taas Kirk on keskellä seikkailua. Alusten miehistöjä siirretään Enterpriselle ja mukana on valkohiuksinen mies joka huutaa haluavansa takaisin. Pian Enterprise itsekin on vaarassa tuhoutua energiarihmaston vaikutuksesta ja vaikka alus selviytyy vaikeuksien kautta voittoon, niin energiarihmasto on leikannut osan Enterprisesta ja Kirk oli tuolla nyt tuhoutuneessa osassa. Ruumista ei löydetä, mutta todisteiden mukaan Kirk on nyt kuollut.
Siirrymme 78 vuotta ajassa eteenpäin.
Picardin johtama Enterprise selvittää mahdollista Romulanien Amargosan observatorioon tekemää hyökkäystä. Yksi tästä hyökkäyksestä selviytyneistä on muuan valkohiuksinen mies. Sama mies joka 78 vuotta sitten oli mukana Kirkin hengen vieneessä energiarihmastotapahtumassa. Valkohiuksinen mies on nimeltään Tolian Soran (Malcolm McDowell) ja hän on tapahtumien liikkeellepaneva voima.
Soran vaatii päästä heti takaisin Amargosaan, mutta Picard ei suostu tähän ennen kuin tapahtumat on selvitetty juurta jaksain.
Selviää että Soran on 300 vuotias El-Aurialainen, joka selittää sen miksi hän näyttää muuttumattomalta. Lisäksi ilmenee että hyökkäys observatorioon johtui siitä, että Soran oli huijannut Romulaneja ja nämä tulivat kostamaan. Soran hieroo kauppoja myös satunnaisten Klingonien kanssa. Soran väittää kaikille huijaustensa kohteille rakentavansa heille erittäin tehokkaan aseen ja tavallaan hän puhuikin totta. Soran todellakin on rakentanut aseen jolla voi tuhota pieniä kuita, mutta hänellä ei ole aikomustakaan antaa sitä niin Klingoneille kuin Romulaneille. Soran tahtoo räjäyttää erään kuun jotta saa sen avulla sen aiemmin mainitun energiarihmaston, joka tunnetaan nyt nimellä Yhteys, kääntymään haluttuun suuntaan. Tuo Yhteys on avaruudessa kulkeva eräänlainen ulottuvuuksien välinen musta-värikäs-aukko. Sinne joutuvat ajautuvat jonkinlaiseen Eedeniin, unelmien ulottuvuuteen jossa elämä on jatkuvaa nautintoa ja unelmat käyvät toteen taukoamatta. Borgit (mitä Borgit ovat selviää paremmin seuraavan elokuvan kohdalla) ovat aikoinaan tuhonneet Soranin kotiplaneetan ja perheen, ja tuon jälkeen Soran on herkeämättä kodistanut tarmonsa päästä tuon Yhteyden luomaan unelmaan. Yhteys on vain siitä hankala tapaus, että sinne ei voi mennä, vaan sen täytyy tulla sinun luoksesi. Soran haluaa siis muuttaa Yhteyden reittiä, jotta se ottaisi Soranin sisäänsä.
Luonnollisesti Soran pääsee erinäisten sattumien kautta toteuttamaan suunnitelmaansa, johon tosin ei lukeudu perässä seurannut Picard.
Picard ei saa estettyä Sorania laukaisemasta asettaan ja samaan aikaan pahasti vaurioitunut Enterprise tekee pakkolaskun maahan. Kaikki ovat nyt Yhteydessä.
Hetken Picard elää unelmiensa perhe-elämää, siemailee teetä ja juhlii joulua, kunnes tajuaa että tämä kaikki täydellisyys on vain harhaa. Tämä on Matrix. Siispä Picardin pitää päästä ajassa muutama minuutti taaksepäin ja pysäyttää Soran ja siihen tarvitaan apua, muuten kaikki toistuu samanlaisena.
Kuinka ollakaan, Yhteydessä on myös eräs 78 vuotta sitten kadonnut ja kuolleeksi luultu kapteeni Kirk.
Kirk elää myös unelmiensa perhe-elämää ja ei ota Picardin vakuutteluja kuuleviin korviinsa, kunnes muuttaa mielensä ja lähtee Picardin avuksi pelastamaan galaksia.
Hieman nujakoidaan, Soran kuolla kupsahtaa ja samalla Kirk kohtaa lopullisen loppunsa, mutta universumiin on taas saatu rauha muutamaksi minuutiksi.
Elokuvassa on luonnollisesti muitakin hahmoja mukana, mutta elokuva pyörii niin vahvasti Shatnerin, Stewartin ja McDowellin ympärillä, että muut jäävät hiukan seinäkukkasiksi.
En tahdo tehdä valintaa Kirkin tai Picardin välillä. Molempien edustamat sarjat ovat suuresti mieleeni. Tietenkin jos kättä väännetään, niin valintani oli Kirk. Mutta kättäni ei varmastikaan väännetä tämän asian kohdalla.
Kun kerran Sukupolvet yhdistää nuo molemmat kapteenit, niin ajatuksena se kuulostaa minusta naurettavalta. Johtuen siitä että se merkitsee tietenkin aikamatkustusta ja aikamatkustus aiheuttaa aina kokonaisuutta ajatellen huomattavia logiikkapulmia. Etenkin jos se tehdään vakavissaan, eikä tietoisen koomisesti kuten Aikamatkan kohdalla. Joten nyt pitää yhdistää kaksi eri ajassa elävää Enterprisen kapteenia ja se onnistuu
,,, itseasiassa aika hyvin. Ongelmia tulee yleensä silloin kun matkustetaan ajassa taaksepäin ja tehdään siellä jotain joka mahdollisesti vaikuttaa siihen lähtöhetken aikakauteen. Paras tapa tällöin on ensimmäisen Terminatorin idea, että taaksepäin palannut ei voi palata takaisin. Lineaarisessa aikajatkumossa tuota alkuperäistä lähtötilannetta ei kenties ole enää. Kyse on siis tästä että palaat tappamaan Hitlerin ja enää et ole olemassa tulevaisuudessa, joten et voi palata tappamaan Hitleriä.
Vaihtoehtona tietenkin on usean ulottuvuuden aikamatkustus jossa menneisyydessä tehty tapahtuma ei vaikuta juuri sinun tulevaisuuden kulkuusi, koska aika jakaantuu eri ulottuvuuksiin ja se Hitler kuoli jossain toisessa niistä.
Selvää vai mitä?
No, tässä tapauksessa Kirk siirtyy Picardin luokse. Mikä on loogista jo siksi, että kyseessä on Next Genin elokuva. Asialla pystytään myös unohtamaan ajan muutokset Kirkistä Picardiin, koska mikään ei käy muuttamassa mitään siellä välissä. Joten Picardin ajan historia pysyy ennallaan (seikka joka sotketaan seuraavassa elokuvassa.) Onkin siis mielestäni hermojen suhteen parempi, että aikamatkustus tapahtuu aina eteen- ei taaksepäin. Koska juuri tälläisiä seikkoja minä rupean ajattelemaan kun eteen tulee aikamatkustusteoria. Ja tuo oli hyvin, hyvin suppea esittely aiheesta.
Siis ajatus Kirkistä ja Picardista tuntui minusta pikemminkin kiusalliselta, kuin innostavalta. Joten suutari pysyköön lestissään.
Onhan se tietenkin kieltämättä mielenkiintoista nähdä Shatner ja Stewart yhdessä. Etenkin kun molempien esiintymistapa on hyvn erilainen. Shatner on tapansa mukaan hyvin impulsiivinen, kun taas Stewart on, ei ehkä stoalainen, mutta hyvin hienovarainen vähintään. Erot luonnollisesti korostuvat heidän ollessaan yhdessä. Tämä ei ole Shatnerin kohdalla positiivinen asia, sillä hän vaikuttaa turhan koomiselta Stewartin rinnalla ja se on selkeä heikkous elokuvassa. Varsinkin kun Malcolm McDowellin esittämä kiilusilmäinen sekopäähahmo toimii parempana vastakohtana Stewartille, kuin Shatnerille joka kohtasi jo omat Khaninsa kakkosessa ja tuon hahmon kierrätyksen kuutosessa.
No, ainakin aikamatkustusteema pelasti ajatusta Kirkin ja Picardin yhdessäelosta kulkemalla oikeaan suuntaan. Se on vain se perusajatus joka vaivaa.
Patrick Stewart esiintyy itselleen tyypillisen sivistyneesti ja diplomaattisesti, kun taas Shatner on itselleen uskollisen sokerihumalainen. Niinpä heidän jälkeensä suurin huomio keskittyy Malcolm McDowelliin. Kuten jo mainitsin, hänen Tolian Soran-hahmonsa muistuttaa Khania. Ei niinkään motiiveiltaan, vaan esiintymisellään.
Khanilla oli hyvä motiivi toimilleen, kuten myös oli tuolla Khan-kierrätyksenä pitämälläni Sybokilla. Ja tälläkin kertaa suuren pahan, Soranin motiivi on tärkeä osa hahmon toimivuutta. Hienoa Soranissa on se, että hänellä on sellainen perustarve, johon on helppo samaistua. Hän haluaa päästä paratiisiin ja elää nirvanassa. Tapa jolla hän koettaa päästä päämääräänsä on moraaliton, mutta Soranin intohimoa on helppo ymmärtää.
Jos Soran ei tekisi sitä mitä tekee, siksi miksi tekee, niin hän olisi vain joku peruspahis tuomiopäivän laitteensa vierellä vaatimassa miljoonaa dollaria lunnaiksi.
Mutta hahmon toimien perustelu ei riitä, jos sitä esittämään ei saada sopivaa näyttelijää. Kukapa olisikaan sopivampi esittämään vaarallista pöpiä kuin McDowell. Hänessä on jotain sellaista uhkaavuutta joka tuntuu tulevan luonnostaan. Kun siihen päälle pistetään vielä hänen terävä katseensa, niin on ihme että poliisi ei pysäytä häntä tieliikenteessä jatkuvasti. Ehkeivät he vain uskalla.
Vastaavasti taas, McDowell on tehnyt tämän roolin jo niin monta kertaa aiemminkin, että hän ei tuo esiintymiseensä mitään uutta, vaan pitkälti tyytyy toistamaan onnistuneita toimintojaan.
Ja jos luulette että Sukupolvet esittelee Next Genin hahmot, niin Trek-elokuville tyypillisesti näin ei tehdä. Tämä on jälleen seikka jonka vuoksi hahmot tulisi tuntea ennen elokuvan katselua, sillä vaikka elokuvan voi varmasti katsoa pelkkänä tieteisseikkailuna, niin hahmojen motiivit ja keskinäiset suhteet tunteva saa varmasti enemmän elokuvasta irti.
Visuaalisesti elokuva on kaunis ja Enterprisen maahansyöksy on edelleen mielestäni yksi kaikkien aikojen onnistuneimpia efektejä.
Dennis McCarthy on säveltänyt toimivan musiikin.
Shatner, Stewart ja muut tekevät ihan hyviä suorituksia.
Elokuva jää silti todella pahasti puolitiehen. Molempien kapteenien yhdessäolo tuntuu liiaksi pakon sanelemalta ja vaikka tarina kulkee aika hyvin siihen saakka kun päästään Yhteyteen, niin sitten se jumittaa liiaksi. Ensiksi osoitetaan kuinka vaikeaa on päästä Yhteyteen ja siellä olo on puhdasta euforiaa jossa nautinto sumentaa loogisen mielen. Niinpä on hölmöä että juuri päästyään nirvanaan, Picard vain toteaa että se siitä, nyt pelastetaan kaikkeus. Ja Kirkin vakuuttelukin jää vain samantyylisen sanailuun. Tuu nyt. En mä. Tuu nyt. Okei.
Yhteydestä pääseminenkin on niin helppoa, että tarvitsee vain toivoa. Sinänsä se on ymmärrettävää, sillä jos Yhteys toteuttaa kaikki toiveet, niin sen kun toivoo Yhteyden katoamista. Mutta kyseinen asia on aivan liian yksinkertaisesti ja helposti ratkaistu, kun sinne pääseminen on tehty sopivan vaikeaksi.
Elokuva olisi varmasti toiminut paremmin jos koko aikateema olisi karsittu pois ja sen myötä kahden kapteenin kohtaaminen. Olisi tehty suoraan vain Next Gen-elokuva. Nyt tuntuu siltä että fokus on hieman hukassa.
Yksittäisistä kohtauksista on erikseen mainittava Picardin havahtuminen Yhteyden luomaan unelmaan. Tässä haaveessa Picardilla on lapsia ja jostain syystä nuo lapset näyttävät karanneet Kirottujen Kaupungista. Hitto se aiheuttaa kylmät väreet.
Kyseessä on siis ihan hyvä tieteisseikkailu, mutta ei paljoa enempää.
Tähdet: ***
Star Trek 7: Sukupolvet
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti