Yliluonnollisisa trillereitä tulee edelleen suht' usein, joten sen viimeisillä henkosilla viittasin enemmän lajityypin laatuun kuin määrään. Genrenä se on minusta kuitenkin mielenkiintoinen siinä suhteessa että se on selkeästi sumentanut kauhun ja jännityksen rajaa. Esimerkiksi The Village luokitellaan jännitykseksi, mutta sen mieltää kauhuelokuvaksi. Kun katsoin varsin mainion David Morsen elokuvan Double Vision, oletin sen olevan jotain Ringua tai Ju-Onia, mutta Kuudes Aistihan sekin oli. Joten yliluonnollinen trilleri on vähän kuin kauhuelokuvia aliarvostavan, mutta niitä haluavan katsojan peruste katsoa kauhua väittämällä ettei se ole kauhua.
Memory kuuluu tähän yliluonnollisten kauhutrillereiden sarjaan, mutta vuoden 2006 tuotteena on jo ohittanut lajityypin suurimman suosion ja enpä minäkään kyseistä elokuvaa ollut huomannut ennen muutaman päivän takaista kirjastokierrosta. En kuitenkaan valinnut elokuvaa katsottavaksi sen lajityypin tai juonensa vuoksi, vaan koska elokuvassa esiintyvät sekä Billy Zane että Dennis Hopper. Vaikka toki on myönnettävä että enpä muista koska Billy Zanelta on viimeksi tullut elokuvaa josta olisin varauksetta pitänyt. No, vuoden 2002 Landspeed oli mielestäni mainio. Mutta Zane on tehnyt aikoinaan useammankin elokuvan joilla hän vakuuttaa minut että uudemmatkin kannattaa katsoa.
Ja Dennis Hopper on Dennis Hopper.
Brasiliassa luentomatkalla oleva alzheimertutkija Taylor Briggs (Billy Zane) kutsutaan auttamaan erään potilaan hoidossa. Potilas on pahasti taantunut ja selviää että hän on nauttinut jotain jauhetta joka on täyttänyt hänen aivonsa jonkinlaisilla surkastumisilla. Taylor joutuu kosketuksiin tuon jauheen kanssa ja alkaa näkemään outoja unia, muistikuvia ajasta ennen syntymäänsä. Taylor olettaa asian johtuvan vain jauhekontaktin aiheuttamista hallusinaatioista ja menevän ohi hänen palattuaan kotiinsa yhdysvaltoihin.
Kotona Taylor rupeaa näkemään yhä useammin outoja unia ja näissä unissa esiintyy pikkutyttöjä, sekä giallomainen nahkahansikkainen, kipsinaamioinen henkilö uhkaamassa näitä tyttöjä. Pikkuhiljaa Taylor rupeaa uskomaan että kyseessä eivät ole vain tavalliset unet, vaan että hän oikeasti muistaa tapahtumia joita ei ole kokenut. Koska Taylor on alzheimertutkija, ammatti jonka valintaan on vaikuttanut hänen oman äitinsä sairastuminen kyseiseen tautiin, niin Taylorin ystävät epäilevät tämän työn vain vaikuttavan häneen ja muistuttavat että kuvitelmiin on helppo uppoutua. Taylor kuitenkin rupeaa selvittämään mitä se jauhe oli jolle hän altistui ja selviää että kyseinen aine on jotain intiaanien moskaa jonka avulla on tarkoitus kokea esi-isien läsnäolo. Esille tulee jotain DNA-huuhaata jossa selitetään että ihmisellä on mahdollisesti tiedostamattaan varastoituna geneettisesti suvussa kulkevia muistoja ja tämä jauhe nyt paljastaa ne hänelle joka on sitä nauttinut. Siispä Taylor uskoo näkevänsä isänsä, joka hänen tietääkseen kuoli ennen Taylorin syntymää, muistoja ja tämän perusteella hänen isänsä olisi pikkutyttöjen kaappaajatappaja. Äidiltään Taylor ei voi kysellä isästään ja eräänlaisina ottovanhempina toimineet perheystävät Max (Dennis Hopper) ja Carol (Ann-Margret) eivät myöskään ole suuremmin avuksi. Carol ei ole tietävinäänkään Taylorin isästä ja Maxia Taylor rupeaa epäilemään isäkseen, ja siten myös tappajaksi. Taylor ei ole eläissään nähnyt edes kuvia oikeasta isästään, mutta muut todisteet ja epäilyt rupeavat viittaamaan siihen että Max olisi hänen isänsä. Tutkimustensa aikana Taylor myös tapaa taiteilija Stephanien (Tricia Helfer) jonka eräässä maalauksessa on kuvattuna mies joka näyttää samalta kuin Taylorin muistoissa käyskentelevä tappaja. Taylor siis epäilee Stephanien liittyvän jotenkin muistoissa näkyvään tappajaan ja tieto siitä että Stephanie on kokenut muksuna jonkin trauman jonka vuoksi hän ei muista lapsuuttaan, vain innostaa Tayloria epäilyksissään. Taylor rakastuu Stephanieen ja hänen alkuperäiset motiivinsa tutustua Stephanieen jäävät taka-alalle.
Taylorin näyt rupeavat käymään koko ajan vahvemmiksi hänen aivoistaan löydetään samanlaisia oireita kuin siltä mieheltä joka elokuvan alussa kuoli tuon intiaanijauheen vuoksi, mutta Taylor ei suostu kohtauksistaan huolimatta sairaalahoitoon ennen kuin koko totuus on selvitetty.
Max löydetään kuolleena ja houraileva Taylor uskoo tappaneensa hänet. Vaikka Taylor rupesi epäilemään Maxia isäkseen ja tappajaksi, niin hän ei ollut todistanut vielä mitään. Kun nyt Max on kuollut ja Taylor pukeutunut samanlaiseen asuun kuin muistojen tappaja, niin Taylor pakenee poliisia Carolin luokse. Siellä selviää se minkä katsoja tajusi vähintään 20 minuuttia aiemmin, eli se kipsinaamioinen muistojen tappaja onkin koko ajan ollut Carol.
Carol myös lahtasi Maxin siirtääkseen epäilyt muutenkin oudosti käyttäytyvän Taylorin niskoille.
Motiivi Carolin toiminnalle? Hän on pöpi.
Carolin koti on tietenkin sellainen peruspsykon ateljee. Eli on hirtettyjä nukkeja, lehtileikkeitä ja tageja seinät täynnä.
No, lopputuloksena Taylor saa pelastettua Carolin uusimman kaappauksen uhrin, Stephanien myöskin ja Carol palaa poroksi talonsa mukana. Taylorkin pääsee hoitoon ja nyt hän voi elää Stephanien kanssa elämänsä onnellisena loppuun asti.
Vielä kun viime minuuteille jätetään se toinen suuri paljastus jonka katsoja tajusi jo tuntia aiemmin, että Stephanie onkin pikkutyttönä ollut yksi Carolilta karkuun päässeistä uhreista ja ei vain muista tätä tapahtuneesta saamansa trauman vuoksi.
Kaikesta ennalta-arvattavuudestaan huolimatta Memory ei ollut laisinkaan hullumpi elokuva. Vaikka elokuvan käänteet ovat helposti ennakoitavissa, niin ne kuitenkin on tehty ilman pateettisuutta ja selkeän itsetietoisena siitä että nämä ovat genren perustoimintoja, kuitenkaan sortumatta minkäänlaiseen muka-itseironiaan. Kyseessä on siis aika varman päälle tehty yliluonnollisuutta henkivä trilleri joka ei kenties ole poikkeuksellisen nokkela, mutta vaikea sitä on kuitenkaan haukkua koska se antaa juuri sen mitä tälläisltä odottaakin ja toivoo näkevänsä. Eli pikkunäppärää juonenkuljetusta, varsin onnistuneet roolisuoritukset ja vihjaisuja kauhuelementeistä.
Oli mukava nähdä Billy Zanea hiukan viime vuosiaan paremmassa tarinassa ja samoin toteutetussa elokuvassa. Hän istui rooliinsa aivan hyvin ja sai tehdä muutakin kuin vain esitellä sitä poikamaista hymyään.
Dennis Hopperia oli myös kiva nähdä kiltin miehen roolissa. Tietenkin elokuvassa koetettiin leikkiä juuri sillä, että Hopperin hahmo kuvataan mukavana ihmisenä ja Zanen hahmon isän korvikkeena, ja sitten hämätä katsojaa luulemaan tämän olevankin todellisuudessa pikkutyttöjen kipsinaamiotappaja, mutta jälkimmäinen käänne ei toimi. Hopper on Memoryssa vain mukava mies, ei pahiksen häivääkään.
Ann-Margret on minulle oikeastaan enemmän nimenä kuin näyttelijänä tuttu. Olen ymmärtänyt että hän on amerikassa (vaikka syntyjään onkin ruotsalainen) jonkinlainen oman maansa Katri Helenan näyttelevä vastine. Eli eräänlainen kiltteyden symboli ja siksi lieneekin idea ollut, että kukaan ei epäilisi juuri Ann-Margaretin olevan elokuvan psykotappaja. Se idea ei toimi, sillä Ann-Margret vaikuttaa heti elokuvan alusta asti juuri siltä perinteiseltä psykotappajalta joita kukaan ei muka epäile ja paljastus olisi täten suuri shokki. Tosin mielikuvani Ann-Margretin KatriHelenaisuudesta voi olla väärä, mutta ei hän ole muutenkaan jäänyt mieleeni vaikka näemmä olen nähnyt useammankin hänen elokuvistaan.
Tricia Helfer puolestaan. No, hän on ihan nätti, mutta ei oikeastaan muuta.
Memoryssa kuljetaan välillä sieltä missä aita on matalin, josta suurimpana esimerkkinä on mielestäni se että selitetään sen jauheen olevan jotain intiaanien mystistä hokkuspokkuskamaa ja täten ei tarvitse syvemmin selittää sen toimintaa. Se oli hieman sääli, sillä elokuvassa on aika hyvä vihjaisu siitä kuinka vanhempiemme muistot voisivat kulkea tietämättämme lapsiensa mukana, täytyisi vain keksiä keino avata ne. Tätä olisi ollut kiehtovaa pohtia enemmänkin ihmisen oppimyskyvyn ja kasvun alustana, mutta tämä sivuutetaan aika vahvasti.
Elokuvan käänteet ovat siis arvattavissa, mutta se on kuitenkin varman päälle pelattu ja täten ainoa suurempi kritiikki kohdistuukin vain sen tuttuuteen. Viihteenä se on varsin toimiva ja hyvin sillä saa kulutettua puolitoista tuntia.
Tähdet: ***
Memory
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti