Uskomatonta että tästä on jo näin monta vuotta kun viimeinen Next Gen-elokuva ilmestyi ja perinteinen Star Trek loppui. Eikä Nemesis merkinnyt vain ns. oikean Star Trekin loppua, vaan tämä elokuva on myös Star Trekiin vahvasti vaikuttaneen säveltäjä Jerry Goldsmithin viimeisiä töitä.
Sitten kun elokuva itsessään on vielä yhtä iloinen kuin maailmaloppu, niin lieneekö ihmekään että Nemesistä pidetään jonkinlaisena pettymyksenä niin kassatulojen kuin jopa sarjan ystävien piireissä. Tämän vieläpä sanottiin tappaneen Star Trek-elokuvat, että sellaista ei enää tule.
No, kukapa siihen oikeasti uskoi ja Star Trek tekikin menestyksekkään paluun viime vuonna.
Ei huolta, ei Nemesis huono elokuva ole. Luonnollisesti se on parempi kuin edellinen osa, Kapina, mutta siihen ei nyt paljoa vaadita. Ymmärrän kyllä Nemesiksen nuivan vastaanoton, sillä toivonpilkahduksistaan huolimatta se on hyvin melankolinen ja jäähyväiselokuvana markkinoitu tuotos vaikuttaa liiaksi viimeiseltä voitelulta. Star Trekissa kun on aina ollut, sanotaanko, värejä. Mutta Nemesis on lähes pelkkää mustaa ja heille jotka odottivat puhtaasti positiivisia tunteita lähdölle, tulivat pahasti pettymään.
Koska tässä elokuvassa Romulanit ja Remuslaiset ovat tärkeässä osassa, niin pikaisen selitys heistä.
Kaikkihan tietävät Vulcanuslaiset? Ne menninkäiskorvaiset logiikkahirmut? Okei. No, Romulanit ovat alunperin Vulcanuslaisia jotka logiikan sijaan turvautuivat tunteisiin ja perustivat oman yhteisönsä. Luonteeltaan Romulanit ovat eräänlaisia Klingonien ja Vulcanuslaisten ristisiitoksia.
Romulanien kotiplaneetta on tietenkin Romulus, jonka sisarplaneetta on Remus.
Remuslaiset ovat puolestaan Romulanien alempaa kastia jotka ovat eläneet ja kasvaneet Remuksessa. Remuksen toinen puoli on koko ajan auringon puolella ja toinen tietysti pimeydessä. Valoisalla puolella on tietenkin liian kuumaa, joten Remuslaiset elävät siellä pimeällä puolella. Vuosisatojen elo pimeässä on muokannut Remuslaiset näyttämään eräänlaisilta ekstrademonisilta Nosferatuilta.
Enterprise tutkii Romulanin rajan lähettyviltä löytynyttä androidia joka on samaa mallia Datan (Brent Spiner) kanssa. B4 (Brent Spiner) on eräänlainen androidien Forrest Gump ja hänen olemassaolonsa kummastuttaa Jean Luc Picardia (Patrick Stewart) miehistöineen. Pian Picard saa kutsun saapua diplomaattivierailulle Romulukseen jossa on tapahtunut vallankaappaus.
Picard miehistöineen tapaa uuden hallitsijan, Shinzonin (Tom Hardy) joka osoittautuukin aikamoiseksi yllätykseksi. Eikä pelkästään siksi että Shinzon on ihminen, mutta hän on myös noin 20 vuotias Picardin klooni.
Shinzon oli alunperin Romulanien luoma kaksoisagentti jonka oli tarkoitus syrjäyttää Picard, mutta sunnitelmien muututtua Shinzon hylättiin Remukseen. Siellä Shinzon nousi valtaan ja Remuslaisten kanssa valloitti Romuluksen. Nyt Shinzon vakuuttelee haluaan rauhaan ja tästä syystä Picard oli kutsuttu paikalle. Tietenkin Shinzon haluaa myös oppia isältään/veljeltään/itseltään eli Picardilta jotain itsestään ja ihmisyydestä. Sillä vaikka he jakavat yhteisen DNA:n, niin he eivät ole samanlaisia. Picard on aluksi varautunut, mutta tuntee perheyhteyttä Shinzoniin.
Paljastuu tietenkin että tämä kaikki rauhasta puhuminen on puppua ja B4 oli pelkkä houkutuslintu jotta Enterprise saatiin alueelle ja B4:n avulla saatiin taktista informaatiota jota Shinzon pystyisi hyödyntämään. Shinzon kun toteuttaakin alkuperäistä ”ohjelmointiaan”, ei Romulanien puolesta, ei Remuslaisten puolesta, vaan omasta halustaan ja on nyt aikeissa matkustaa Maahan tuhoamaan sen. Siinä sivussa voidaankin sitten pistää Picard hengiltä, kuten myös koko muu Enterprisen miehistö. Apunaan Shinzonilla on aluksensa Scimitar, joka on niin voimakas että sillä pistetään kylät ja kaupungit hujauksessa tuhkaksi.
Shinzonin ruumis on rappeutumassa nopeasti, joten hänellä on kiire toteuttaa suunnitelmansa. Samalla Picard koettaa vedota hänen ja Shinzonin yhteneväisyyteen, veljeyteen, mutta Shinzon on liian itsepäinen kuunnellakseen järjen ääntä.
Ensin taistellaan suurta ylivoimaa vastaan ja sitten Picard voikin seivästää Shinzonin. Data puolestaan hyppää avaruuden halki Scimitariin ja räjäyttää sen sisältä päin. Samalla Data uhraa oman henkensä muiden puolesta.
Onneksi kuitenkin B4 oli aiemmin saanut Datan muistisiirrännäisen, joka nyt alkaa hiljalleen osoittamaan elonmerkkejä. Kenties B4 jatkaa siitä mihin Data jäi? Ehkä ei, mutta ainakin sillä hiljettiin suurimmat vinkumiset.
Miehistö hajaantuu kukin omille tahoilleen. Ystävät eroavat. Picard jää miettimään tulevaa.
En ole laisinkaan samaa mieltä yleisen näkökulman kanssa siitä, ettäkö Nemesis olisi huono elokuva. Kuten aiemmin jo totesin, niin ymmärrän Nemesiksen kirvoittamat negatiiviset kommentit, sillä varmasti moni olisi halunnut Next Generationin viimeisen seikkailun olevan ensinnäkin seikkailullisempi ja positiivisempi yleisvireeltään. Nemesis on kaikista Star Trek-elokuvista lähimpänä kauhuelokuvaa. Elokuva on valaistukseltaan hyvin synkkä, sen musiikki on äärimmäisen kolkkoa ja kun vielä elokuvan pahikset, Remuslaiset näyttävät demonivampyyreilta, niin siinä on jippikaijeefiilis kaukana. Ja vaikka elokuvan lopussa annetaan katsojille hieman sitä elämä jatkuu-tunnetta, niin esimerkiksi Datan kuolema tuntuu niin lopulliselta ja myönnän että minulla tuli kyyneleet silmiini tälläkin kertaa.
Asennoituminen elokuvaa kohden ratkaisee paljon siitä, pitääkö tätä hyvänä vai huonona elokuvana. Tämä on pikemmin tieteiselokuvien Million Dollar Baby, kuin Rakkautta Vain. Joten se kannattaa muistaa Nemesistä ajatellessa.
Miinuksena pidän tässä elokuvassa esimerkiksi sitä, että B4-hahmo, siitäkin huolimatta että hän on tavallaan lapsen tasolla, on elokuvan koominen idiootti. B4 rikkoo elokuvan synkeää tunnelmaa. Tajuan kyllä että elokuvan tekijät ovat ajatelleet että Nemesis ei saa olla kauttaaltaan negatiivinen, vaan siellä pitää olla se comic relief. Mutta itse olen sitä mieltä että kokonaisuus olisi pysynyt paremmin hallussa, jos olisi pysyttäydytty kokonaan yhdessä tunnelmassa. Ei niin, että kokonaisuus ei olisi nytkin onnistunut, mutta nyt se ei ole virheetön. Tästä samasta syystä olisin jättänyt myös pois elokuvan lopussa esiintyvän vihjeen siitä, että B4 omaksuu Datan tietoisuutta.
Patrick Stewart ja muut Trek-konkarit tekevät varmaa työtä ja Nemesiksen kohtalokkuus istuu huomattavasti paremmin heidän kyvyilleen kuin Kapinan pähkähulluus. Heidän kohdallaan tietää jo aika hyvin etukäteen mitä saa, joten otetaanpa paremmin esille kolme muuta elokuvan näyttelijää.
Ensimmäiseksi kerrotaan että elokuvassa on aika mielenkiintoinen cameo. Toisin kuin esimerkiksi aiemmin tapahtunut Christian Slaterin muutaman sekunnin vilahdus, niin tämä ei ole mikään Stan Leen kaltainen tunnelmaa rikkova vitsi. Elokuvassa yhtenä Enterprisen miehistön jäsenenä on nimittäin ohjaaja Bryan Singer ja kyseessä on sellainen aivasta väärään aikaan niin et huomaa-kohtaus. Vaikka Singerilla ei ole mitään merkitystä elokuvan tarinan kannalta, niin onhan se kiva bongaus.
Paremmin esille pääsevät Shinzonia esittävä Tom Hardy ja Shinzonin oikeaa kättä, Viceroyta, Vkrukia esittävä Ron Perlman.
Perlman on meikattu tunnistamattomaksi ja hän on muuntanut äänensäkin lähes sellaiseksi, joten sitä joutuu katsomaan tarkkaan ollakseen varma näkemästään. Vkrukissa on tietenkin hyvin dominoivasti esillä hahmon ulkonäkö, mutta paksu meikki ei peitä alleen Perlmanin uhkaavasti esittämää roolisuoritusta. Perlman on kyllä tehnyt kauhua, mutta en muista hänen esittäneen vampyyria, mitä Vkruk ulkonäöltään muistuttaa, joten olisi kiva nähdä häneltä jokin Nosferatumainen hahmo muuallakin kuin avaruudessa.
Vaikka olen nähnyt Shinzonia esittävän Tom Hardyn muutamassa muussakin roolissa, niin mieleen hän on jäänyt vain tästä elokuvasta. Aluksi vierastin ajatusta noin 25 vuotiaasta nulikasta suuren ja mahtavan Picardin, saati sitten Enterprisen ja kenties koko universumin vastuksena, mutta hämmästyttävän hyvin Hardy täytti nuo saappaat. Hän on tarpeeksi uskottava ollakseen viaton, hämmentynyt Picardin klooni etsimässä perhettä ja omaa paikkaansa, mutta samalla täynnä vihaa oleva tuomiopäivän enkeli.
Elokuvassa käsitellään jonkin verran perheen löytämistä, mikä korostaa elokuvan jäähyväistunnelmia.
Picard saa tietenkin kaipaamansa perheen Shinzonista, joka osoittautuu petokseksi.
Data saa veljen B4:sta (unohdetaan Lore tässä vaiheessa), joka osoittautuu petokseksi.
Shinzonilla on perhe Vkrukissa ja muissa Remuslaisissa, jotka ovat ollet Romulanien sortamia ja ihmisenä Shinzon ei kuulunut kumpaankaan paikkaan.
Picard menettää sekä Datan ja William Rikerin (Jonathan Frakes), joita molempia on pitänyt eräänlaisina poikinaan.
Eli tässä on paljon perhesiteiden rikkoontumisia, joista osa tapahtuu luonnollisen kehityksen kautta ja osa väkivaltaisesti riistäen. Ja vaikka lopussa osoitetaankin että Picard voi tavallaan saada pojan B4:sta, niin koko elokuva on täynnä siteiden murtumisia ja jäähyväistunnelmat ovat hyvin kolkot.
Tunnelmia vain korostaa Jerry Goldsmithin hyvin synkkä musiikki, joka mielestäni kuitenkin on Goldsmithin parhaimmistoa.
Nemesis on synkkä ja surullinen elokuva, joka jättää mielen aika matalaksi. Mutta mielestäni tämän nimenomaisen elokuvan kuuluukin olla surumielinen, sillä sen tarina vaatii sitä. Jos elokuvaan olisi kehitelty puhtaasti onnellinen lopetus, niin en usko että se olisi ollut hyvä asia kenenkään kannalta.
Tähdet: ****
Star Trek 10: Nemesis
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti