Lavastettu (Framed, 2002)

Poliisi Mike (Rob Lowe) on perheineen lomailemassa aurinkorannikolla ja nuoria naisia tirkistellessään bongaa oikeuteen todistajaksi kovasti etsityn rikollisen, Eddien (Sam Neill). Mike näkee tässä tilaisuuden saada kaivattu pahis kiinni ja tietenkin pönkittää egoaan mahdollisella ylennyksellä, etc. Eddie pidätetäänkin, mutta ennen kuin hän suostuu lavertelemaan kollegoistaan haluaa hän Miken toimivan kuulustelijana, mikä ihmetyttää kaikkia ja etenkin Mikea itseään. No, kyse on tietenkin siitä tutusta kunhan kettuilen-kissa ja hiiri-leikistä, että seuraavaksi sitten seurataankin kuinka Eddie puhuu ummet ja lammet kaikesta hassusta, mutta kiertelee itse pääaihetta kuin kissa kuumaa puuroa. Ruvetaan siis pääsemään ihon alle, hermot kiristyvät ja kohta Mike alkaa tuntea liiaksikin vetoa Eddien maailmaan.

Rutiinijännäri jossa kuten aihe sekä rakenne edellyttävät, kiintoisinta on seurata keskiössä olevan duon sanallista kaksintaistelua. Mitenkään kummoista ei teksti kylläkään ole ja askelmerkit ovat kauttaaltaan tuttuja, jolloin sitä suuremmalla syyllä näyttelijöiden tulee vakuuttaa osaamisellaan. Sam Neill on oma hyvä itsensä ja Rob Lowe jota nyt harvemmin mieltää mitenkään erinomaiseksi näyttelijäksi eikä vastaavasti huonoksikaan, on hänkin ihan sopiva osaansa, vaikka onhan tämä nyt jo perinteidensä vuoksi selvästi tehty sellaiseksi, että duon pahiksella on kaikki parhaat sanat käytössään. Näytteleminen on kuitenkin siis osaavien tekijöiden käsissä, mutta kehuenkin voi sanoa heidänkin olevan "vain" ihan hyviä, eivät siten missään nimessä synnytä suorituksia joista puhutaan leirinuotioilla.

Kyseessä on sellainen elokuvien perusduunari: vaatteet eivät ehkä ole muotitietoisia, palkka osoittaa keskiluokkaisuuden ja tukkakin leikataan kotiparturissa, mutta työ tehdään satoi tai paistoi ja jo se ansaitsee jonkinlaista peukutusta.

Vähän on kuitenkin likaa kynsien alla, että täysin edustuskelpoinen ei olla.

Sinänsä mielenkiintoista, että elokuvan nimi on molemmilla kielillä Lavastettu, kun tämä seikka tulee aiheelliseksi elokuvassa vasta jossain ajassa 1h 20min ja sitten oikein tuplaten. Toki mukana on petoksia ja muuta sellaista, mutta ketään ei lavasteta taikka väitetä tehdyn niin ennen tuota kellonaikaa. Neljä minuuttia ennen lopputekstejä. Joten ei se hirveästi vaikuta tarinankulkuun.

Ehkä se saksalaisen painoksen The Master Criminal olisi ollut parempi vaihtoehto?

Tähdet: **(*)

Lavastettu

Kovaotteiset miehet 2 (French Connection 2, 1975)

Ranskalainen huumekauppias Alain Charnier (Fernando Rey) menetti jenkkiturneellaan kamansa, mutta ehti sentään itse pakoon. Edellinen ei miellytä Charnieria yhtä paljon kuin jälkimmäinen, mutta jälkimmäinen se vasta potuttaakin Jimmy Doylea (Gene Hackman) joka on saanut Charnierin pidätyksestä itselleen pakkomielteen. Doyle matkaakin Ranskaan ja toivoo paikallisten poliisien auttavan häntä Charnierin saalistuksessa, mutta valtuuksia vailla oleva töykeä jenkkikyttä, jonka kontolla on kaksikin kollegan kuolemaa ei ole erityisen tervetullut maassa jossa kielimuurikin on osittain jääräpäisyyttä. Charnier vangituttaa Doylen ja pumppaa häneen hepoa, suistaakseen huumeita vastaan taistelevan kytän niiden käyttäjäksi. Sitten tämän prosessin lopuksi mies dumpataan mäkeen. Edessä on siis joko hyödyttömyys taikka selvityminen ja kosto. Tuo edeltävä lause kuulostaa joltain minkä löytäisi jonkin leffan kannesta.

Kakkososan ohjauksesta vastasi John Frankenheimer, joka oli urallaan pääosin varsin pätevä elokuvantekijä, mutta jolla oli huomattavasti kevyempi ja turvallisempi ote kuin ensimmäisen osan William Friedkinilla. Kovaotteiset miehet 2 on edelleen seitkytluvun tyyliin aika kolkko kyttäelokuva, mutta ilmavuutta on enemmän kuin edellisessä osassa eikä näin ollen huumori ole vain mustaa ja Hackman vetää tutun osansa rennommin. Mikä on Hackmanin kohdalla sinänsä ymmärrettävää koska tämä on toinen kerta kun hän esittää Doylea ja se on siten jo tuttu ja helpommin puettava, ja kun elokuva ei ole tyylillisesti yhtä agressiivinen kuin Friedkinin niin ehkeipä siinä sitten ollut syytä olla itsekään armoton. Tämä vain on hivenen erikoista ottaen huomioon elokuvan suurimman muistettavan idean olevan se jossa sankari pakotetaan narkkariksi ja sitten siitä pitää vierottautua jotta voi kostaa, ja sitten näillä eväillä mennään kevyempään ilmaisuun kuin aiemmin? Itse asiassa vaikka Hackman pistääkin koko kehonsa peliin, on hänen narkkariutensa hieman liikaa paperista luettu käsitys mitä kamanvetäminen on: ts. kärjistetysti todettan ammattimaisemmin toteutettu Reefer Madness.

Uskon, että myöhemmin urallaan hän olisi esittänyt osuuden toisin eli hillitymmin.

Ei Kovaotteiset miehet 2 mikään oikeasti aurinkoinen iltapäiväkävely ole, vain kevyempi verrattaessa edeltävään osaan. Frankenheimer osaa kyllä kuljettaa elokuvaansa, näyttelijät tekevät hyvää työtä ja kokemus jää ehdottomasti positiiviseksi.

Ja vaikka en mikään hifisti olekaan, olin varsin tyytyväinen siitä ettei tämän kakkososan kuvaa oltu ensimmäisen tavoin väkisin muutettu blurayta varten.

Koska ensimmäinen Kovaotteiset miehet pohjautui tositapahtumiin, niin tuumin josko samaa tarinaa olisi filmatisoitu enemmänkin ja tässä ohessa sitten huomasin, että Kovaotteiset miehet oli saamassa vuonna 1986 tv-sarjaversion, pääosassa Ed O'Neill.

Ilmeisesti aie tyrehtyi pilottijaksoon, mutta kyllä minä pystyn näkemään O'Neillin Gene Hackmanin kengissä.

Ja jotenkin sopivasti Kovaotteiset miehet sai myös vuonna 2015 saanut ranskalaisen version, La French. Joskin tässä tapauksessa kyseessä on ymmärtääkseni enemmänkin saman tarinan innoittama elokuva kuin varsinainen uudelleenversiointi.

Mutta onkohan siinä sitten pahiksena amerikkalainen huumekauppias?

Tähdet: ***

Kovaotteiset miehet 2