Yakuzan tuomio ei nyt liity American Yakuzaan edes Back to Backin vertaa, kunhan nyt vain niiden innoittamana kaivoin hyllystä jotain muutakin jonka nimessä on sana yakuza ja jossain vaiheessa olisin sen kuitenkin ottanut ihasteltavaksi, joten miksi en nyt.
Kompuutteriosakauppias Paul (Christopher Lamber) on bisnesmatkalla Japanissa ja fiilis on hyvä, ja vain paranee kuin hän tapaa nätin Kirinan (Joan Chen) jonka kanssa vetäytyä mukavan illan päätteeksi hotellihuoneeseen. Paul ei tiedä Kirinasta muuta kuin, että kyseessä on nätti ja kiva nainen, mutta jotain oleellista olisi pitänyt tietää kun nyt tulee ninjoja tappamaan Kirina. Paulin suhteen tämä on ongelmallista sillä hän ei ainoastaan näe murhaa ja haavoitu vakavasti yhteenotossa, mutta vieläpä näki yhden tappajaninjan, sopivasti koko ninjaklaanin pomon Kinjon (John Lone) kasvot ja se on huono juttu se. Siispä pitääkseen Paul hengissä toimittavat viranomaiset hänet salaiselle saarelle turvaan koska Kinjo varmasti tekee kaikkensa pitääkseen huolen, että ainoa ihminen joka on nähnyt hänen kasvonsa tulee kuolemaan lopullisesti. Siinä ilmeisesti auttaa jatkuva kasvojen esittely kollegoille joiden Kinjo epäilee olevan petollisia, koska mikään ei pidä kasvoja parhaiten piilossa kuin niiden näyttäminen ja siksi niillä koreillaan suurinpiirtein kaikille muillekin joilla on näkökyky. Niin ja ei, kyseessä ei sitten ole Monster Island.
Suojelijakseen Paul saa ninjapoliisimestari Takedan (Yoshio Harada) joka tietenkin vanhan koulukunnan kasvattina uskoo kunniaan ei aseisiin, joten verta saa vuodattaa vaikka kuinka paljon kunhan se tapahtuu miekoittamalla mahoja kuin ampumalla niitä. Takedan käsitys kunniasta osoittautuu kuitenkin kyseenalaiseksi viimeistään siinä vaiheessa kun paljastuu, että hän pitää Paulin lähellään vain jotta saa houkuteltua Kinjon luokseen ja voi täten haastaa hänet kaksintaisteluun jotta omaa egoaan pönkittääkseen voisi osoittaa kuka oikeasti onkaan se kaikkien aikojen mahtavin soturi.
"Kutkuttavaa jännitystä, kiperiä tilanteita, vauhtia ja huumoria!" lupailee etukansi, mikä on hassua sillä muistan kyllä varhaisteini-iässä näheeni tämän, mutta en muista siitä todellista huumoria eikä Lambert vedä edes sitä hähähä!-nauruaan, joten väitteet pitävät vain osittain paikkaansa.
Ehdottomasti mieleenpainuvinta Yakuzan tuomiossa on sen kodorummutus, enkä yhtään ihmettele miksi elokuvan soundtrack muodostui hitiksi sillä tämä on hyvin vakuuttavan kuuloista musisointia. Voisi sanoa, että aivan liian hyvää näin keskinkertaiseen elokuvaan, mutta en sano sillä vaikka pidänkin Yakuzan tuomiota enimmäkseen vain Vaikeasti tapettava ninjoilla-teoksena niin siinä on joitakin ideoita joiden melkein voisin sanoa olevan musiikin tavoin liian hyviä tähän elokuvaan. Kohtaussarja junassa jossa Kinjo määrää ninjansa tappamaan jokaikisen matkustajan saadakseen Paulin on ihastuttavan häijy, varsinkin kun mukana on hetki jolloin yksi kasvonsa paljastanut ninja menettää ne kirjaimellisesti koska häpeänsä vuoksi leikkaa ne itse pois. Joten perustoiminnaksi mukana on poikkeuksellisen säväyttävän julmia hetkiä, vaikkakin toteutus olisi kaivannut lisää oikeaa kättä vasemman rinnalle. Idea siitä kuinka Takeda ei oikeasti välitä Paulin turvallisuudesta koska itse toistuvasti vuotaa tiedon miehen sijainnista Kinjolle ja käyttää Paulia yksinkertaisesti syöttinä sillä haluaa itse mitellä voimiaan Kinjon kanssa on sekin varsin ihastuttavan ilkeä, että kyllä Yakuzan tuomiolla on tarjottavanaan muutakin kuin vain sankari selviää murhayrityksestä, voimaannuttaa itsensä ja pistää pahiksen lihamyllyyn-rutiinia. Jopa se kuinka se, että Kirinan murhamääräyksen syyksi paljastuu yksinkertainen mustasukkaisuus ja se potuttaa kovasti Kinjoa on mainiota vaihtelua johonkin nauhalla on poliitikon piereskelyä-juoneen, mutta näistä hyvistä elementeistä huolimatta ei Yakuzan tuomio nouse missään vaiheessa lupausta korkeammalle. Näytteleminen, kuvaus, rytmitys ovat korkeintaan kelvollista keskitasoa ja lopun päätös tehdä Paulista väkisin superninjan voittava nyrkkisankari on väkinäinen koska siihen ei ole tarpeeksi eväitä, jolloin valitettavasti jälleen kerran olemme tilanteessa jossa toivoisi, että olisi ollut rohkeutta pistää isompi vaihe päälle ja huristella läpi pahvilaatikoiden täynnä orpolapsia, orpokissanpentuja ja orpopettereitä. Enemmän ilkeyttä, enemmän hurmetta ja hittoon se pakollinen sankarilopetus tyypiltä joka on tarkoitettu vain heittopussiksi, sillä niihin viittaaminen ei riitä erottamaan tätä niistä miljoonista muista toimintajännäreistä joissa kuten totesin sankari selviää murhayrityksestä, voimaannuttaa itsensä ja pistää pahiksen lihamyllyyn. Ja jos ei sitten sitä niin olisin ollut hyvilläni jos Takedan harhautuneesta kunniakäsityksestä olisi tehty varsinainen punainen lanka ja Lambertin hahmo olisi ollut ainoastaan houkuttava lihanpala petoeläimen edessä, jolloin Paul olisi voitu poistaa hyvissä ajoin kuvioista antaen estradi täysin Takedalle ja Kinjolle.
Oli se syy sitten mikä tahansa miksi The Hunted käännettiin Yakuzan tuomioksi, varmaa on ainakin se että siitä ideasta haluttiin sitten pitää kiinni koska takakannen juonikuvauksessa kerrotaan Paulin joutuneen "...keskelle yakuza-klaanien ikivanhaa sotaa" vaikka yakuzaa ei mainita itse elokuvassa syystä ettei Yakuzan tuomiossa ole yakuzaa. Tästä syystä onkin mainiota, että samassa synopsiksessa todetaan myös Paulin "avuksi tulevan mahtava mafiapäällikkö" jolla siis japanilaisena hahmona viitataan jälleen yakuzaan, mutta ei Takeda ole mikään mafiapäällikkö vaan samurai.
Ei ole edes mitään ikivanhaa sotaa kun Kinjo ei edes välitä Takedasta. Tainnut edes tiedostaa koko äijän olemassaoloa.
Tähdet: ***
