Vuoroon kaksi samalla nimellä siunattua halpiskokoelmaa, joista molemmat kertovat nimessään saman valheen, sillä kummassakin on vain tasan yksi elokuva joka mielestäni voi väittää olevansa ainakin lähellä termiä great. Muutamassa tapauksessa se comedy-osuuskin on kyseenalaista.
Hauskasti se hyvä elokuva on molemmissa kokoelmissa yksi ja sama Tapeheads, sillä nämä kokoelmat ovat puolittain saman sisältöisiä. Ja koska olen jo useammasta näiden kokoelmien elokuvista kirjoittanut aikaisemmin, niin pääsen aika helpolla kun voin vain osoitella edeltäviin postauksiin.
TAPEHEADS (1988)
Tim Robbinsista ja John Cusackista huolimatta valitettavan pienelle huomiolle jäänyt komedia ja aikaisemmin antamani pistemäärä melkein ansaitsee korjauksen ylöspäin.
SKI SCHOOL 2 (1994)
Näsäviisas hiihtopummi Dave (Dean Cameron) saa kutsun entisen tyttöystävänsä Bethin (Heather Campbell) häihin ja sehän tarkoittaa tietenkin sitä, että on syytä pitää huolta ettei neidistä tule rouvaa ainakaan sulhasena olevalle ilkeän egoistiselle hiihdonopettajalle Stevelle (Brent Sheppard), joka haluaakin tulevasta vaimostaan vain hänen omaisuutensa. Tosirakkaus Bethille löytyy Daven muodossa ja se on ollut tiedossa heti alusta saakka, mutta ongelmana on vain se tavanomainen sitoutumiskammo miehen suunnalta.
Ski School on tietenkin itsenäinen jatko-osa mestariteokselle Ski School, joka ei ole mestariteos.
Tämä on niin kuluneen oloinen elokuva, että olen varma jotta ihmiset jotka eivät ole tätä nähneet, voisivat silti vannoa nähneensä sen ja useasti. Tai sitten ovat nähneetkin, sillä vaikka nimi Dean Cameron ei ehkä nykyään sano juuri mitään, niin jostain 80-luvun puolivälistä tähän Ski School kakkoseen saakka, Cameron oli hyvinkin näkyvä nimi rennoissa kesäisissä komedioissa ja naamataulu varmasti näyttääkin tutulta:
Sen verran miellyttävän oloinen heppu Cameron on aina ollut, että on hieman surkukin ettei hänen näkyvyytensä ainakaan tällä puolella maapalloa ole enää kovinkaan suuri. Ei mikään mestarinäyttelijä, mutta mukava. Näin ollen tämä liukuhihnamainen komediakin on ihan kivan helppoa katseltavaa ja huonoja puujalkavitsejä, kauniita naisia, kiltisti toteutettua paljasta pintaa ja hiihtotemppuja riittää pitämään tajun ainakin lopputeksteihin saakka.
Näissä tämän sarjan komedioissa joissa on mukana jokin, mikä vain urheilulaji (yleensä tosin jokin ns. trendikäs, kuten surffaus, laskettelu, skeittaus, saappaanheitto), on aina huvittavaa kuinka vähän väliä hypätään rokkaavalla musiikilla ryyditetyn temppuilun esittämiseen, vaikka ne kohtaukset eivät sitten mitenkään tunnukaan oikeasti liittyvän mihinkään elokuvassa tapahtuvaan. Tai ainakaan olevan mukana edistääksen juonta. Kunhan vain saadaan aikaiseksi kohtauksia joissa lumi pöllyää ja jalat heittävät saksipotkuja.
Parasta on kohtaus jossa Dean Cameron esiintyy kirkossa Jumalan äänenä ja puhuu kuin Shaft:
"It's me, fool. The man upstairs. And i'm pissed off!"
HEAVEN BEFORE I DIE (1997)
Jacobin (Andy Velasquez) jalkaterät ovat syntymävamman vuoksi kääntyneet ulospäin, jotan hän kävelee kuten Charlie Chaplin kulkurihahmossaan. Jacob matkaa Palestiinasta Kanadaan paremman elämän toivossa ja voi luoja, että minä toivon tämän elokuvan päättyvän jo tässä vaiheessa kun sitä on kulunut vasta yhdeksän minuuttia.
Sitten Jacob kävelee edestakaisin tien ylitse, jotta varmasti ymmärrämme hänen kävelevän kuin Chaplin. Huonoa Chaplin-imitointia alleviivataan vielä pomppivalla pianomusiikilla. Kunpa vain tuo Velasquez ymmärtäisi pitää jalat koko ajan samassa asennossa, ettei huomaisi hänen vain "näyttelevän".
No, loppuleffa on suurinpiirtein sitä, että Jacob kävelee ympäriinsä ja on tylsä.
Hemmetin puuduttava elokuva, jossa muun muassa Giancarlo Giannini heitetään aivan hukkaan.
Olenkin aika varma, että joku käyttää tätä elokuvaa deittiraiskauksiin, kaatamalla Heaven Before I Dieta uhrien drinkkeihin.
Se minua kyllä hieman ihmetyttää, että miksi kannessa on Corey Feldmanin nimi, kun mies ei ole mukana tässä elokuvassa. Jos valitaan joku näyttelijä jonkinlaiseksi houkutteeksi, niin mikseivät sitten vaikka kirjoittaneet kanteen Al Pacino.
BUSTED (1997)
Törkeän huono komedia, joka taatusti omalta osaltaan ajoi Corey Haimin päihteiden pariin. Mutta poikkeaa muista aiemmin käsittelemistäni näiden kokoelmien elokuvista siten, että kun ne muut minulla on vain näiden kokoelmien sisältöinä, niin Busted minulla on jopa erillisenä soolojulkaisuna.
Joo, en minä oikein pysty puolustelemaan tuota.
TAPEHEADS (1988)
Jep, se sama.
SKI SCHOOL 2 (1994)
Jep, se sama.
THE SECRET AGENT CLUB (1996)
Huono Hulk Hoganin perhekomedia, mutta sentään hauskasti huono.
SANTA WITH MUSCLES (1996)
On elokuva.
Tai no...
Tähdet:
Tapeheads ***
Ski School 2 **
Heaven Before I Die ~
Busted *
The Secret Agent Club ~ tai *****
Santa With Muscles *
Yksinkertaisuus on hyve, ajatteli hän joka tämä kokoelman nimesi.
A SHOCK TO THE SYSTEM (1990)
Graham (Michael Caine) odottaa ansaittua ylennystä työpaikallaan ja kaikki kollegoista sukulaisiin ovat varmoja onnettaren olevan suosiollinen, mutta niin vain käy, että ylennys menee itserakkaalle kollegalle Robertille (Peter Riegert). Joutuminen entisen alaisensa alaiseksi ei ole pahinta, vaan ylennyksen päätyminen ihmiselle joka ei sitä oikeasti ansaitse, kun taas Graham on koettanut olla koko ikänsä reilu ja ahkera.
Myöhemmin Graham suutuspäissään tönäisee kerjäläisen metrojunan alle ja ensijärkytyksestään toivuttuaan tajuaa ettei kukaan huomannut tapausta, ja se herättää miehessä sellaisen voimantunteen, että hänhän voisi tarvittaessa tappaa vastustajansa.
Ahne vaimo (Swoosie Kurtz) ja muut saavat varautua kuolettaviin kokemuksiin, sillä Graham aikoo vihdoinkin nauttia elämästään ja saada ansaitsemansa. Nyt kun vielä pokka pitäisi kun esimerkiksi tulisi teeskennellä vaimon kuoleman koskettavan.
Mainio musta jännityskomedia yritysmaailman raadollisuudesta, joka sopii paremmin Amerikan Psykon rinnalle kuin Amerikan Psyko 2. Kyseessä on samankaltaista juppipaskiaisuutta, sisällä kasvavaa murhanhimoa, mutta vain rauhallisemmilla, iäkkäämmillä esiintyjillä. Eli hillitympi psyko.
Samaan tapaan päähenkilö toimii elokuvan kertojaäänenä ja kuulostaa siltä kuin lukisi repliikit suoraan kirjasta. Mikä ei tässä toimi aivan yhtä hyvin johtuen siitä, että Cainen kirjalukurepliikit kertovat liiaksi sen mitä näemme ruudulla juuri sillä hetkellä, jolloin se kuulostaa melkein dubbaukselta jossa kuvaillaan kaikki näkyvä tähän tapaan: "hän hieman närkästyneenä kirjoittaa siitä kuinka elokuvassa kerrotaan kaikki esitetty aivan liian yksityiskohtaisesti. Mustat näppäimet napsahtavat rytmikkäästi sormien alla ja tietokoneen ruudulle, valkoisella paperia muistuttavalle näytön kuvalle ilmaantuu kirjaimia kuten nämä juuri nyt luettavat."
Kun tuossakin tapauksessa olisi varmasti riittänyt pelkästään se, että näkee ihmisen kirjoittamassa.
Michael Caine on aivan loistava poljettuna mukavana miehenä, joka oppii murhan olevan hyödyllinen keino edetä uralla. Mutta valitettavasti vaikka elokuva tarjoaakin monia herkullisia hetkiä, niin liiallinen kirjamaisuus ja hidas tempo tekevät siitä ajoittain aika puuduttavaa katseltavaa, koska raukeus muuttuu tehokeinon sijaan löysäilyksi.
"Whoa, let's not all panic .
You, you, and you panic; the rest stay calm."
THE HIT LIST (1993)
Für Elisesta ja saksofonilla maustetuista auringonlaskuista nauttiva, kuvataidetta rakastava, menetetyn rakkauden ja takatukan perään haikaileva ex-superagentti Pike (Jeff Fahey), pistää nykyään yksityisenä ammattitappajana vain pahoja ihmisiä kuten huumekuninkaita hengiltä. Sitten juuri kun hän on lopettelemassa, houkuttelee keikkoja Pikelle hankkiva asianajaja Mayhew (James Coburn) ottamaan vielä sen viimeisen tehtävän, pistää haurasta naista Jordania (Yancy Butler) kiusaava rötösherra mullaksi maan. Oh-ho, se tapettava henkilö onkin syypää Piken kihlatun kuolemaan, rakkaus syttyy tappajan ja suojeltavan välillä, ja kohta päähenkilömme saakin huomata, että ympärillä on petoksia ja valheita, kun menneisyys herää henkiin ja muita kliseitä.
Tuntuu kuin tämä elokuva toistaisi joka ainoan ammattitappaja-elokuvaan lukeutuvan kliseen, eikä edes vaikuta haluavan vastaan väittääkään. Joten heti ensimmäinen kohtauksen aikana jossa ns. sivistynyt tappaja katsoo kaukaisuuteen surumielisenä tekisi mieli pistää aivot narikkaan, niin saakin huomata, että siellähän on pari varsin hyvää ideaa mukana, jotka alikäytöstään huolimatta jaksavat nostaa keskittyneisyyttä. Pidän etenkin siitä, että Pike toimii pääosin erään puolustusasianajajisista koostuvan salaseuran hyväksi. Nämä menestyksekkäät ja maineikkaat asianajajat kun palkkaavat Piken tappamaan vapauttamansa asiakkaat, jos tietävät heidän olevan syyllisiä, mutta eivät mainettaan varjellakseen voi mielestään muuta tehdä kuin auttaa heidät oikeusjärjestelmän kautta vapaaksi. Siinä on idea jota oltaisiin voitu käyttää vaikka mihinkä korruptiopetoskäänteisiin, sen sijaan, että pistetäänkin vain Coburn yksinoikeudella olevaksi pahikseksi, joka toistaa sen tavanomaisen se olitkin sinä-käänteen.
Fahey ja Coburn pitävät hyvin kasvonsa peruslukemilla ja eleensä minimalistisina, antaen pelkän olemuksena tehdä kohtauksista voimakkaampia kuin mitä ne oikeasti ovat. Näin ollen heidän yhteiset kohtauksensa ovatkin elokuvan parasta antia. Valitettavasti Butler joko vääntelee naamaansa minkä ehtii, taikka vaikuttaa robottimaisesti lukevan repliikkinsä kameran vieressä olevasta lunttilapusta, että hän kyllä tekee kaikkensa pilatakseen edellisten työn tulokset. Se monotonisuus menettelee, mutta hitto kun suuurimman osa ajastaan Butler tuntuu kuluttavan naama märkänä vinkumiseen.
No, ainakin ensimmäinen Piken tapettavista on Tony Almendola, joka esitti Seinfeldissa sitä tyyppiä jonka Kramer uskoi olevan Salman Rushdie.
SKELETONS (1997)
Sydänvaivoista kärsivä palkittu ja arvostettu suurkaupungin toimittaja Peter Crane (Ron Silver) suostuu perheensä iloksi muuttamaan idylliseen pikkukaupunkiin, tarkoituksena pysytellä kaukana töistä ja stressistä. Tottakai hänet houkutellaan selvittämään tapausta jossa paikallista miestä syytetään poikaystävänsä murhasta ja tietenkin pelkkä ajatus homoseksuaalista täällä rakastavassa unelmakodossa aiheuttaa vastustusta ja vihamielisyyttä, josta tuon syytetyn äitikin saa osansa. Ei siis liene ihme, ettei Peter saa juuri apua paikallisilta ja hänen läheisiään ruvetaan kiusaamaan, jotta juttu jätettäisiin sikseen. Peterin oikeudentunto ja tiedonjano vain kasvavat kun tuo syytetty suorittaa luonnollisestikin lavastetun itsemurhan.
Kaupungin pastorilla Carlylella (Christopher Plummer) tuntuu olevansa lonkeronsa joka puolella ja kun hän kommentoi muun muassa kauriin ampumista sanomalla kylmästi, että "all God's creatures are beautiful, son. Some just make better eating", niin voimme jo siitä päätellä hänessä asustavan pahuuden siemen. Ilmeneekin, että aikojen saatossa tässä samaisessa kaupungissa on tapahtunut enemmänkin vähemmistöihin liittyviä kuolemia ja katoamisia. Ole erilainen, kuole.
"You cannot hide from an AK-47 that's been blessed by the lord."
Juuri ja juuri keskinkertainen jännäri, jossa huomasin nauttivani eniten siitä, että puolivälistä eteenpäin ääniraita ei pysy kohdillaan ja elokuva vaikuttaa siksi vanhojen italoleffojen tyyliin dubatulta. Jotkut repliikit ovat älyttömyydesään huvittavia ja hauskaa on myös se, että Poliisiopistojen Tackleberry, eli edesmennyt David Graf esittää pelottavaa punaniskaa, eikä ole laisinkaan koominen.
Elokuvassa on myös todella outo kohtaus, jossa Peterin vaimoa ja poikaa (Dee Wallace ja Kyle Howard) uhkaavat kaksi metsuria, pelotellakseen Peter lopettamaan tutkimuksensa. Ja ei siinä kohtauksessa itsessään ole ideana mitään vikaa, mutta kun ne metsurit ovat kuin jonkun Tom of Finlandin piirroksia, niin se on outo siksi, että se antaa kuvan siitä kuinka homomyönteiset ovat homovastaisia. Peter perheineen kun nimenomaan pyrkii koko elokuvan ajan auttamaan homoseksuaalia saamaan oikeutta ja sitten stereotyyppisista punaniskoista valitaan sterotyyppiset homot kiusaamaan suojelijaansa.
Joten tämä elokuva tuntuu välillä olevan kuin hyvän asian puolesta saarnaava sortava tv-draama, jonka tekijät ovat Perussuomalaisia kaappieksperttejä.
Riemastuttavan outo oli myös kohtaus jossa selviää, että kaikki vuosien aikana paikkakunnalla kadonneet olivat päätyneet pastorin kellariin täytetyiksi voitonmerkeiksi ja jokainen niistä näyttää Sylkiäiset-sarjan kuminukelta.
FORTUNES OF WAR (1994)
Sodan aikaisessa Kamputseassa työskentelevä idealistinen avustustyöntekijä (Matt Salinger) saarnaa muille siitä kuinka he ovat vain omaan napaansa katsovia opportunisteja ja sitten Michael Ironside houkuttulee hänet kuljettamaan punakhmereille lääkkeitä. Muille tietenkin kerrotaan kyseessä olevan pelkkää hyväntekeväisyyttä, eikä sitä että lääkkeistä saadaan kultaa maksuksi.
Tottakai mukana on hemmoteltuna pidetty rikas nainen (Sandra Jenkins), johon elokuvan puunaama rakastuu ja sitten opitaan elämää sekä löydetään ilo muiden auttamisesta.
Kapinalliset, sotilaat, hyväntekeväisyysjärjestöt. Kaikki ovat petollisia sikoja, paitsi elokuvan puunaama.
Yhtä huono elokuva kuin se Angelina Jolien ja Clive Owenin Beyond Borders. Samaan tapaan kyseessä on saarnaava elokuva jonka päätätähti on niin kuivan puiseva, että pelkäsin televisioruudun taittavan valon polttopisteen häneen ja sytyttävän koko talon palamaan.
Elokuvan hauskin kohtaus on kun puunaama estää punakhmerejä jahtaamasta itseään räjäyttämällä kävelysillan. Huvittavaksi tämän kohtauksen tekee se, että sillan alla oleva puro on ylitettävissä parilla askeleella ja jos jalka nyt sattuukin osumaan veteen, niin tuskin nilkkoihin asti yltävä vesi pahemmin esteenä toimii. Olivat varmaan tekijät käyttäneet mallina Mel Brooksin Robin Hoodia.
Tähdet:
A Shock to the System ***
The Hit List ***
Skeletons *
Fortunes of War ~
.JPG)
