Enough (2002)

Slim Hiller (Jennifer Lopez) on kah... hetkinen! Slim Hitler? Ei kun sori, siis Hiller.
Sim Hiller on kahvilatyöntekijä joka on tietenkin liian älykäs sellaiseen hommaan (elokuvassa on jopa repliikki jossa korostetaan tuota totuutta), koska kaikkihan me tiedämme, että jos joku Jennifer Lopez on kahvilassa töissä, niin se ei voi jatkua loputtomiin. No kuitenkin, tottakai Slim tapaa kahvilassa miehekkään komistuksen, Mitch Hillerin (Billy Campbell) ja kuten nimi kertoo, niin naimakaupassahan myös Slim Hillerin nimekseen sai. Lapsikin (Tessa Allen) tulla pukkaa pihalle ja sitten Mitch alkaa lyömään Slimia, joten rouva pakenee tyttärensä kanssa, opettelee itsepuolustusta ja vetää miestään turpaan.

Enough noudattelee kaikkia mahdollisia tunnistettavia kliseitä hurmaavasta psykopaattiaviomiehestä , siihen kuinka lähes joka ainoa (99%) elokuvan mieshahmo tuntuu olevan jotenkin negaativisen imagon ihminen, korostaakseen siten naisuhrin oikeutta kostaa ja sinne että Lopez on tauotta ylikorostetun kauniisti laitettu tilanteissakin joissa kaipaisi meikitöntä luonnollisuutta. Eli jälkimmäiseen liittyen Lopezin kampaus on kunnossa on sitten posteljoonin sää, taikka jokin muu mikä. Toki synnytyksen jälkeisessä kohtauksessa hius tai pari on märkä ja poissa paikoiltaan, mutta yleisesti ottaen Lopez pidetään koko elokuvan ajan liian huippumallikunnossa jotta täysi uskottavuus olisi toiminnassa ja vaikka en mitenkään väitä etteivätkö jotkut ihmiset olisi laitettuja päivästä ja hetkestä toiseen, niin kun kyse on perhehelvettielokuvasta, olisi jotenkin suotavaa saada edes meikit sekaisin kun mies hakkaa.
Oikealla oleva kuva Lopezin hahmosta mätkimisen jälkeen onkin osoitus juuri äsken kertomastani seikasta ja vaikka en nyt tietenkään tarkoita, ettäkö Lopezin pitäisi elokuvassa tulla murjotuksi näyttämään Eric Stoltzilta Maskissa, niin toki ymmärrätte mitä tarkoitan. Jos iso paha mies hakkaa toistuvasti pientä herkkää naista (elokuvan osoittama alleviivaus, ei minun), niin kenties sitä kannattaisi sitten painottaa kunnolla, jos sen kerran tahdotaan olevan lihavoitu.
Niin kuin minäkin nyt kritisoin tämän elokuvan pinnallisuutta, niin melkein toivon että Lopez olisi mennyt sille Oscar-houkitin "rumennukselle" jota ovat muun muassa Halle Berry, Nicole Kidman ja Charlize Theron hyödyntäneet.

Heti elokuvan alussa osoitettu "totuus" ettei yhteenkään mieheen voi luottaa alkaa käydä elokuvan aikana naurettavaksi, sillä vaikka tällä tavoin tahdotaankin korostaa Lopezin hahmon myöhempien tekojen oikeutusta, niin siihen olisi riittänyt jo pelkästään Campbellin hahmon mulkeromaisuus.

Joten muutoin rutiininomaisesta elokuvasta ei oikein pääse pitämään siksi, ettei se pyri edes Taivaansilpojamaiseen uskottavuuteen, joka sekään ei hirveästi tuosta ylellisyydestä nauttinut. Molempien elokuvin kohdalla tulee koko ajan päällimmäiseksi mieleen ajatus siitä, että nyt ovat kaikki tekijät väärissä kohdin, vaikka voisivat toisessa järjestyksessä olla oikeinkin. Sillä Campbell, Lopez, tarina ja ohjaaja Michael Apted voisivat olla oikeasti hyväkin yhdistelmä. Onkin uskomatonta, että sanon näin, mutta Julia Robertsin Vihollinen Vuoteessani on suositeltavampi elokuva samasta aiheesta. Siitä tosin puuttuu se jippo joka olisi voinut nostaa Enoughin lajityyppinsä mielenkiintoisempien joukkoon, sillä toisin kuin yleensä näissä tämän sarjan elokuvissa, ei uhattu henkilö vain pakene ja lopussa jouduttuaan umpikujaan pistä viimein vastaan. Enoughissa uhri kylläkin pakenee, mutta kuten elokuvan nimikin vihjailee palaa hän eräänlaisesssa vigilante-elokuvan hengessä takaisin. Tosin se väkivallan vIhollisuus jätetään niin viime minuuteille, ettei sitä meinaa edes huomata ja onhan se hieman huvittavasti tehty, kun aluksi näytetään Lopezin olevan herkkä pieni nyrkkeilysäkki ja sitten noin kuukauden harjoittelun jälkeen hän on kuin Uma Thurman The Bridena. Kuulee sydämenlyönnit, näkee pimeässä, liikuu kuin kissa ja lyö kuin leka. Ja muistatteko kuinka tuolla aiemmin näytin kuinka Lopez on suunnilleen paremmassa kunnossa hakkaamisen jälkeen kuin ennen, mutta katsokaapa millaisessa kondiksessa Campbell on lopussa kun tilanteet vaihtuvat.

Hahaha! Okei, en löytänyt oikeaa kuvaa, mutta Enoughin lopussa kun Lopez mätkii Campbellia, niin mies on kuin verisen mankelin läpi ajettu. 

Rujompi ote ja siinä se ainoa välttämätön kaipaamani muutos olisi oikeastaan ollut.
Nyt valitettavasti tätä elokuvaa kannattaa katsoa vain nähdäkseen kauniita naisia ja komeita miehiä, mutta silloin voi yhtä hyvin suorittaa kuvahaun.

Tähdet: *
Enough

Liftari (The Hitcher, 2007)

Ja niin vuoroon astelee Liftarin remake, mutta miksi ei vuonna 2003 ilmestynyt jatko-osa? Hei c'mon, kukaan ei edes muista sen olemassaoloa ja sitä paitsi, se on unohdettava. Jake Busey on elokuvan psyko ja C. Thomas Howell on suurinpiirtein vain stuncastattu. Alkuperäisen Liftarin ohjanneen Robert Harmonin Highwaymen tuntuu enemmän oikealta Liftarin jatko-osalta,,, valitettavasti.
Siispä siirrytään suosiolla remaken pariin, koska yksi potku kasseille riittää tällä erää.

Koko perheelle sopiva yliopistorokki soi ja kaupallisella tavalla vaihtoehtoiset nuoret, ihmiset jotka saavat Voice of Finlandin vaikuttamaan Caligulalta,  eli Jim (joku näyttelijä jonka nimeä en halua tietää) ja Grace (näyttelijä jonka nimen tiedän, mutta en haluaisi) ajelevat autolla keskellä ei-mitään, kunnes meinaavat ajaa sateella miehen päälle. Tottakai kyseessä on John Ryder (Sean Bean), psykopaatti joka tappaa ihmisiä ja nyt hän aikoo tappaa Jimin ja Gracen.

Koska vuoden 2007 Liftari on ajalleen tyypillinen remake, niin tottakai kyseessä on rutiinilla tehty tarpeettoman oloinen uusintaversiointi josta saa sitä versio-osuutta etsiä täikammalla. Kun mennään sieltä missä aita on matalin, niin merkittävin ero on vain siinä, että elokuvan sankariksi vaihdetaan miehen sijaan nainen. Siispä uusi Liftari on kuin jos alkuperäisen elokuvan Jennifer Jason Leigh olisi pääosassa ja alusta loppuun saakka asti mukana, ja siinä se sitten onkin. Muutoin mukana ovat vain ne tyypilliset kaikki tehdään nopeammin ja kovemmalla metelillä antimuutokset, eli tässä pitkälti pilataan juuri ne seikat jotka tekivät minuun vaikutuksen alkuperäisessä elokuvassa. Ei enää hidasta, minimalistista painostavaa tunnelmaa ja vähäeleistä sosiopaattia jonka kasvoista ei voi lukea mitä hän aikoo tehdä. Sen sijaan ajetaan saatanan lujaa, tapellaan ja nujakoidaan, osoitetaan että 2000-luvun risuparrat ovat sukupuolesta riippumatta kunhan ovat naisia kovempia kuin jotkut 80-luvun nynneröt ja kännykkä on maailman ihmeellisin asia. Siispä kyseessä on elokuva heille jotka eivät pysty olemaan puhelimestaan erossa yhdelläkään kahvitauolla ja joille Facebook on yksi maailman seitsemästä ihmeestä. Persoonattomat hahmot tekevät arvattavia ratkaisuja kun vastassa on stereotyyppisesti toimiva stereotyyppinen pahis ja sisältöä on mukana kuin ontossa kuorettomassa ilmapallossa. Jopa suorat kohtausimitaatiot alkuperäisestä elokuvasta pilataan alleviivaavilla musiikkivalinnoilla ja repliikeillä, ja jos jotain on mahdollista vääntää rautalangasta, niin se tottavie tehdään.

Mitä tulee Sean Beaniin esittämässä psykoa, niin kyseessä on valitettavan helppo ratkaisu, tietäen Beanin pystyvän sellaiseen unissaankin. Siispä miehestä jää tällä kertaa mieleen vain jatkuva virnuilu, jonka vuoksi Mr. Bean on pelottavampi ja saa olettamaan Sean-version Beaneista tarkoituksella lyövän läskiksi kliseepahista.
Parhaimmillaan Bean,,, Sean, ei mister,,, on siinä kohtauksessa jossa pakenee käsiraudoista. Siinä on hieman sitä tunnekylmyyttää ja pelottavaa rauhallisuutta jota olisin kaivannut muultakin osalta. Tottakai sitä seuraa hillitön räjähdys ja musiikki joka olisi ollut enemmän kotonaan Transformerseissa. HAH! Ette muuten usko tätä, mutta en tosiaankaan tiennyt Transformersit säveltäneen Steve Jablonskyn tehneen myös tämän Liftarin musiikin ja tarkistin säveltäjän vasta tehtyäni tuon Transformers-maininnan, koska se musiikki kuulostaa niin yksi yhteen samalta.

Elokuvan suurin plussa on Neal McDonough elokuvan kyttänä ja tämä mies olisi ollut parempi valinta pahikseksi, silllä katsokaa nyt miehen silmiä.

Puhdasta pahuutta.

Pohjimmiltaan ja pinnaltaan Liftari vuosimallia 2007 on niitä ikävimmän oloisia remakeja. Se ei suututa tarpeeksi, se ei ole hyvä, se on vain elokuva joka vie levytilaa. Piirtyy siis jälleen kerran kysymys siitä, että miksi uusia jotain jos ei kerran ole oikeaa kykyä tai halua uudistaa sitä?

Tähdet: *
Liftari