Alkuun pahoitteluni kaikille kolmelle lukijalleni siitä, että kesti näin kauan ennen kuin jatkoin tätä ns. Beverly Hills 90210-tähtien elokuvaputkea. Masennus on perseestä.
Die Hard kakkosessa John McClane ihmettelee, että miten sama asia voi sattua samalle tyypille kahdesti ja viittasi tällä tietenkin edellisestä osasta muistuttavaan juonikuvioon. Samaa voisi ajatella Ian Ziering tässä Sharknado kakkosessa, kun mikä todennäköisyys on sillä että hänen esittämänsä Fin joutuisi kohtaamaan toisen haita lennättävän pyörremyrskyn ja taas viipaloisi eväkkäitä moottorisahalla? Aika suuri prosentti, koska siinä käytännössä oli koko The Second Onin tarina.
Vähän pidemmin kerrottuna Fin (Ian Ziering) on palannut yhteen ex-vaimonsa Aprilin (Tara Reid) kanssa ja jälkimmäinen kirjoitti kirjan edellisen elokuvan tapahtumista, mikä teki Finista julkkissankarin ja tämä maine rasittaa miestä. Kuinka ollakaan lennolla New Yorkiin kone ajautuu myrskyrintamaan ja kas! hait lentelevät taas. Fin koettaa varoitella kaupunginjohtoa, että myrsky ja hait seuraavat kosto mielessään, mutta eihän kukaan tietenkään kuuntele vaikka ihan just sekunti sitten tuli verisiä todisteita tästä nimenomaisesta seikasta. Dude!, lentävä hai iskeytyi juuri lentokoneen sisään ja puri Aprilin käden irti, ja silti tähän ei uskota.
Edellisessä osassa Finin tarkoitus oli matkata pelastamaan April ja siinä samalla sitten korjattiin riitaisat välit, kun taas tällä kertaa sama tehdään veljen, Martinin (Mark McGrath) kanssa. Pääasia kuitenkin on se kuinka myrsky viskoo haita, sattuu hassuja puremiskohtauksia ja taas Fin nousee sankariksi kun toimii japanilaisen kalamarketin tavoin.
Yllätyshitiksi osoittautunut Sharknado on tähän mennessä kasvanut kuuden elokuvan mittaiseksi, joista viimeisin vuodelta 2018, mutta ilmeisesti puhetta on ollut seitsemännestäkin osasta. Koska elokuvat ilmestyivät suht' tasaisesti vuoden välein toisistaan, oletan kuudennen jääneen toistaiseksi viimeiseksi syystä ettei se joko enää tuottanut kulujaan takaisin taikka ei ainakaan tarpeeksi voittoa jotta niitä kannattaisi suoltaa samaan tapaan ulos. Muutaman vuoden tauko herättämään mahdollista kysyntää ja sitten vaikkapa reboot jossa Beverly Hills 90210:n Ian Ziering tekisi cameon ja pääosassa joku toinen ns. has been-stara. Onkin spekuloitavissa, että koska Sharknadot ovat halparoskaa tuottavan Asylumin elokuvia ja kyseessä tosiaan oli yllätyshitti, niin kenties kuuden elokuvan jälkeen elokuvien tähti Ziering pyytäisi jo enemmän palkkaa seuraavasta teoksesta (ja varmasti hänen palkkionsa olivatkin jo nousseet elokuvien myötä), mutta jos elokuvista kalleinkin (taisi olla vitonen) oli viisi miljoonaa dollaria ja halvin miljoonan luokkaa, ei Asylum varmaan ole halukas maksamaan suurempia palkkoja budjetin kustannuksella. Kun vielä katsoo elokuvien näyttelijäkaarteja niin jakso jaksolta nimekkyys sen suhteen oli kasvanut ja vaikka varmasti moni myöhemmissä osissa mukana oleva oli siellä ihan vain huvin vuoksi, niin taatusti jollekin Mark Cubanille maksettaisiin enemmän kuin minulle. Muistelen Painajainen Elm Street-elokuvia tuottaneen Robert Shayen kertoneen kutososan kohdalla, että sen päätettiin olla sillä erää viimeinen Freddyn seikkailuista juurikin syystä, että suhteessa kasvaviin kuluihin olivat elokuvat tuottaneet aina vain vähemmän, joten oli kannattavinta lopettaa niin kauan kun jotain voittoa kertyi. New Nightmare tehtiin nähtävästi suurelta osin syystä, että mukana oli sarjan aloittanut Wes Craven, mutta kenties tässä kulut/tulot-jutussa on sen verran pointtia, että vaikka Elm Streetin reboot oli ainakin paperilla tuloksekas niin eipä jatkoa sillekään syntynyt. Näin ollen nimenomaan halpatuotantolaitoksena uskon Asylumin laskelmoivan samalla tavoin ja siksi vaikka Sharknadot ovatkin olleet heidän menestyksekkäin tuotantonsa saattoi olla parasta pitää vähintäänkin taukoa.
Tämä kakkososa on tismalleen sellainen kuin kakkososat aika usein muutoinkin ovat: kun on huomattu tai ainakin luultu mikä ykkösessä toimi tehdään se uudestaan, mutta vain vähän isompana. Joten ykkösen nähneet ovat turvallisissa vesissä kakkosen kanssa ja uusille tulokkaille tämä ei aiheuta painetta katsoa ensimmäistä, koska sen näkeminen ei vaikuta kokemukseen muutoin kuin lisäämällä minuutteja katseluaikaan. Muutama hai enemmän, isommat moottorisahat ja muuta sellaista kakkoselta vaadittavaa kasvua. Tämä näkyy tietenkin myös roolituksessa jossa mukaan on saatu aikamoinen liuta (kaikella kunnioituksella) päätähtien tasoisia vierailijoita, joista iso osa nimenomaan käy vain moikkaamassa kuin olisi millään tavoin oleellisia tarinankuljetukselle. Toisaalta kun he nimenomaan ovat sarjaa Andy Dick, Perez Hilton ja Kelly Osbourne, niin vaikka saattavatkin synnyttää hetkellisen koomisenkin väläyksen, ei heillä tosiaankaan ole muuta arvoa kuin se miten ollaan saatu mukaan joku joka tunnistetaan jostain. Vähän niin kuin tekisi cv:n johon kirjaan 48 koulutusta, mutta jokainen niistä on jokin viikon tai kahden pituinen huovutuskurssi, tms. johon työkkäri passitti. Olihan siellä varmasti kivaa, mutta ei se pahemmin kerro kyvykkyydestä ja näyttää määränsä vuoksi jo hieman nolostuttavalta. Vaikka toki pidin aika hauskana ideana sitä, että Robert Hayes kävi lentokapteenin roolissaan muistuttamassa Hei, me lennetään-elokuvista. Missä ohessa tehdään myös Twilight Zone-vitsi, joten jos ykköstä katsoessaan vahingossakaan kuvitteli nähneensä kohtauksen tai kaksi jotka voisi luokitella kauhuksi, on tämä kakkonen ihan puhtaasti komediaa alusta loppuun. Siellä onkin joitakin varsin hauskoja hetkiä ja kyllä tämä on käytännössä ihan yhtä hyvä, huono ja niin huono että hyvä kuin ensimmäinenkin osa. Se vain on sama uudestaan ja siten menettänyt sekä mahdollisen yllätyksellisyytensä että myöskin uutuudenviehätyksensä. Paikan vaihtaminen taikka välien korjaaminen vaimon sijaan veljen kanssa eivät ole juuri minkäänlaisia muutoksia ja sen tietää Die Hard kakkonenkin. Joskin kuten jo totesin, niin oikeastaan samalla tasolla pysytään ja se lieneekin tällaisessa tapauksessa riittämiin.
Sivumainintana se etten tunne Mark McGrathin näyttelijänuraa, mutta aika paljon hän näyttää tehneen. Ennen Sharknadoa kuitenkin esittänyt pääasiassa itseään ja Sugar Ray-yhtyeen laulajana hän onkin itselleni tutumpi.
Parasta tässä McGrathin mukanaolossa on se, että hänen roolihahmonsa nimi on Martin Brody, viitaten tietenkin Spielbergin Tappajahaihin, mutta usein kuulee häntä kutsuttavan Markiksi ja näin on suomennettukin. Aika hyvin jos ei edes noin muistettava roolihahmon nimi pysy näyttelijöiden mielessä ja sitä ei ole vaivauduttu jälkiäänittää oikeaksi vaan on todettu, että samapa tuo, Mark esittää kuitenkin aina itseään.
Tähdet: **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti