maanantai 12. huhtikuuta 2010

Kielletty Planeetta (Forbidden Planet, 1956)

Vuoteen 2200 mennessä ihmiset ovat jo käyneet Kuussa ja alkaneet asuttaa erinäisiä avaruudessa killuvia planeettoja.
Pölykapselia muistuttava C57D-avaruusalus matkustaa hypervauhdilla planeetalle Altair-4. (Hypervauhti on hieman valonnopeutta nopeampi, mutta oletettavasti hieman hitaampi kuin Naurettava nopeus.)

Alus alkaa saavuttamaan määränpäätään ja siksi aluksen vauhtia lasketaan valonnopeuteen, ja tätä varten miehistö siirtyy jonkinlaiseen teleportaatiolaitteeseen (vrt. Star Trek) joka vaihtaa väriä ja miehistö pysyy paikallaan. Ilmeisesti laitteen tehtävä olikin siis vain totuttaa miehistön massut vauhdin muutokseen. Samaan tapaan kuin noustaisiin vedestä ylös.
Kapteeni J.J. Adamsin (Leslie Nielsenin) johdolla alus valmistautuu laskeutumaan Altairille, mutta juuri ennen tätä toimenpidettä he saavat planeetan pinnalta viestin tohtori Morbiukselta (Walter Pidgeon), joka varoittaa laskeutumasta planeetalle. Morbius vakuuttaa kaiken olevan kunnossa, mutta hän ei voisi taata C57D:n miehistön turvallisuutta Altairilla.
C57D kuitenkin laskeutuu Altairille, sillä Adamsin velvollisuus on käydä paikan päällä tarkistamassa että kaikki on kunnossa.
Planeetta vaikuttaa autiolta erämaalta, kunnes yllättäen horisontissa näkyy lähenevä pölypilvi. Pölyn aiheuttaa androidi Robby, joka on golfkärryillään tullut vastaanottamaan Adamsia miehineen. Robby kuljettaa Adamsin kaukaisuudessa siintävään Morbiuksen art deco-asuntoon ja siellä nautitaan sitten päivällinen. (Miksi Adams ei suoraan laskeutunut aluksellaan Morbiuksen asunnon lähettyville?)

Morbius esittelee Robbyn toimintoja ja osoittaa että Asimovin oppien tapaan Robby noudattaa robotiikan kolmea käskyä, eikä täten ole kykeneväinen vahingoittamaan ihmistä.
Adamsia miehineen ihmetyttää että miten kielitieteiden tohtori joka Morbius on, on voinut rakentaa Robbyn kaltaisen neuvokkaan robotin, jollaiseen ei vielä kukaan muu ole kyennyt. Lisäksi Adamsia ihmetyttää että minne muut alunperin Morbiuksen mukana tulleet tiedemiehet ja -naiset olivat kadonneet ja miksi Morbius ei ole ollut kertaakaan yhteydessä Maahan niiden 19 vuoden aikana kun hän on Altairilla ollut. Morbius kertoo kuinka jokin outo voima oli repinyt hengiltä kaikki muut Altairilla olleet, mutta jostain syystä jättänyt Morbiuksen vaimoineen eloon. Ja tehtyään tuhonsa, oli tämä outo voima pysynyt poissa kaikki nämä vuodet. Morbiuksen vaimo oli jossain vaiheessa kuollut luonnollisen kuoleman ja nyt Altairilla olivat vain Morbius ja planeetalla syntynyt tyttärensä Altaira (Anne Francis) jota Morbius haluaa suojella vierailta miehiltä. Siispä Morbius ei ole järin iloinen kun himokkaita meriavaruusmiehiä on nyt aluksellinen Altairilla.
Adams tyytyy Morbiuksen selityksiin, mutta vaatii että alueelle rakennetaan jokin intergalaktinen lähetin yhteydenpidon varmistamiseksi.
Altaira ei ole koskaan aiemmin tavannut muita miehiä kuin isänsä, joten hän ei ymmärrä kun Adamsin miehet käyttäytyvät himokkaasti tämän lähettyvillä. Adamsilla on kova työ pitää miehensä kurissa ja samalla toruu Altairaa tämän paljastavista minihameista. Altaira loukkaantuu ja kiukuttelee isälleen että Adams on tuhmuri, mutta samalla Altaira tuntee suurta intohimoa Adamsia kohtaan.
Yöllä jokin näkymätön käy sabotoimassa C57D-alusta ja aamulla Adams on vihainen miehistölleen, koska uskoo näiden olleen vain huolimattomia ja ilmeisesti unissaan rikkoneet alusta(?)
Alus on kuitenkin vielä pääosin korjauskunnossa, mutta ongelmaksi voi vielä osoittautua vaurioitunut klystronitaajuusmodulaattori (ihan oikeasti) jonka korjaaminen on muita vaikeampaa. Pahimmillaan Adams miehineen on vankina Altairilla. Asian vakavuus unohdetaan kuitenkin seuraavan kohtauksen tullessa.

Adams rupeaa epäilemään aluksensa sabotoinnin takana olevan Robbyn, tai asian liittyvän vähintäänkin jollain tavalla Morbiukseen. Siispä Adams lähtee tapaamaan Morbiusta ja kertoessaan epäilyksistään hänelle, aloittaa tämä kertomuksen Altairin alkuperäisistä asukkaista. Planeetalla on joskus muinoin elänyt rotu nimeltä Krell ja nämä ovat olleet eettisesti ja teknologisesti miljoonia vuosia edellä ihmisiä, mutta sitten jokin outo onnettomuus oli tuhonnut koko rodun kerralla ja tämän tapahtuman selvittämisestä oli tullut Morbiukselle jonkinlainen elämäntehtävä. Miten se vastaa Adamsin kyselyihin aluksensa vaurioista? Ei kai ainakaan tässä vaiheessa mitenkään, mutta se selittää ainakin sen miten Morbius oli saanut Krellien teknologian avulla rakennettua Robbyn. Morbius myös esittelee planeetan sisäisen voimalaitoksen joka toimii omillaan ja huoltaa itse itseään.
Samaan aikaan toisaalla jokin näkymätön voima repii yhden Adamsin miehistä riekaleiksi.
Morbius uskoo tämän näkymättömän voiman olevan sama kuin se joka silloin lähemmäs parikymmentä vuotta sitten tuhosi hänen matkakumppaninsa. Mutta miksi se palasi nyt ja liittyykö kyseinen olento jotenkin planeetan alkuperäisiin asukkaisiin.
Adams miehineen valmistautuu kohtaamaan näkymätöntä vihollistaan ja pian tutkan mukaan jokin lähestyykin heitä. Sitten ammutaan jotain sinisiä säteitä tyhjyyteen ja näemmekin hyökkäävän olion ääriviivat. No, se on sellainen ilkeän näköinen Barbapapa. Oliota tulitetaan kaikin voimin, mutta siitä ei näytä olevan mitään hyötyä. Olio kuitenkin poistuu yllättäen paikalta.
C57D on jo saatu kuntoon, joten Adams haluaa poistua planeetalta. Morbius ja Altaira otettaisiin mukaan, vaikka Morbius ei haluaisikaan poistua planeetalta.
Altaira ja Adams ovat tässä välissä rakastuneet toisiinsa ja neito haluaa isäänsä uhmaten lähteä pois Altairilta. Adamsille selviää että hirviö on Id ja että planeetan sisäinen voimalaitos oli rakennettu luomaan todellisiksi Krellien ajatukset, ja nämä samat ajatukset tuhosivat heidät. Nyt tämä Id-hirviö on samoin syntynyt olento. Mutta jos Krellien ajatukset loivat hirviöt joka tuhosi heidät, niin mikä on luonut tämänhetkisen hirviön?
Id-hirviö hyökkää Morbiuksen asunnolle ja työntää pahvilavasteita nurin. Adams koettaa saada Morbiuksen tajuamaan että Id-hirviö on Morbiuksen alitajunnan synnyttämä, jonka Krellien voimalaitos on luonut todelliseksi ja sitä ei voi paeta minnekään, niin kauan kun Morbius pystyy ajattelemaan,,, edes alitajunnassaan. Adams päättelee että Morbiuksen aiemmat matkakumppanit kuolivat Idin tappamina ja että Morbius tietämättään oli lähettänyt Idin tappamaan heidät. Morbius nimittäin ei halunnut poistua planeetalta ja vahingossa, itsensä tietämättä loi Idin estämään planeetalta poistumisen. Ja nyt Morbiuksen pelko tyttärensä menettämisestä on aiheuttanut saman tilanteen, jossa Id tekee sen mitä Morbius alitajunnassaan on halunnut ja koettaa uudemman kerran estää planeetalta poistumisen.

Viimein Morbius itsekin ymmärtää olevansa tahtomattaan syyllinen ja tämän valaistumisen myötä Id katoaa. Morbius kaatuu maahan kuolemaisillaan, mutta ennen menehtymistään aloittaa Altair-4:n itsetuhon.
Adams miehistöineen, mukanaan Altaira ja Robby postuvat planeetalta ja näkevät kaukaa planeetan tuhon.
Lopuksi vielä toteamus siitä kuinka ihmisiä ei ole tarkoitettu Jumaliksi.


Kielletty Planeetta on erittäin miellyttävä elokuva. Ei mitenkään virheetön, mutta etenkin alkuperäisestä Star Trekista ja muista sen kaltaisista scifistelyistä pitäville tämä on täyttä euforiaa.
Itseasiassa Kielletty Planeetta näyttää niin paljon Star Trekilta, että piti oikein tarkistaa onko niillä yhteyksiä ja tottahan toki, Gene Roddenberry oli pitänyt Kiellettyä Planeettaa yhtenä esikuvana luodessaan Star Trekia.

Ja onpa Altair-4 siirtynyt Star Trekin todellisuuteen olemassaolevaksi planeetaksi.
Eikä se jää vain tuohon, sillä esimerkiksi juuri tuo Altair-4 on hyvin lavastukseltaan hyvin samankaltainen planeetta kuin millaisilla Kirk kumppaneineen vieraili aina silloin tällöin. Lisäksi muukin lavastus muistuttaa Star Trekin vastaavaa. Etenkin puvustus on hyvin samankaltaista.
Eikä pidä unohtaa että Leslie Nielsenin kapteeni Adams on kuin rauhallisemmin puhuva kapteeni Kirk, mutta muutoin samanlainen hahmo naistenmiehen mainetta myöten.


Visuaalisesti elokuva on hyvin mielikuvituksellinen ja välillä efekteihin sorrutaan liiankin itsetarkoituksellisesti, ja täten mieleen tulee että kyseessä on ollut ehkä aikansa Independence Day. Eli ison rahan viihteellinen erikoistehoste-elokuva jossa juoni on sivuseikka. Ihan niin ei ole, sillä Kielletty Planeetta sisältää tarinallisesti joitakin hyviä oivalluksia, mutta pakkohan se on todeta että välillä jäädään esittelemään efektejä selkeästikin vain koska niihin on syydetty paljon rahaa.


Muutamat piirrosefektit ja päällekkäinleikkaukset ovat kömpelöitä. Esimerkiksi eräässä kohtauksessa Altaira paijaa tiikeriä, mutta kohtauksesta näkee helposti että tässä on leikattu kaksi erillistä kuvaa yhteen. Miten? No, jos tiikeri ei luonnostaan ole läpikuultava, niin syy on jossain muualla.
Samankaltaisia virheitä näkee joissakin kuvaan piirretyissä säteissä, jotka välillä tulevat juuri ja juuri piipun (tai mikä lie sädepurkain) vierestä.
Enimmäkseen kuitenkin efektit ovat edelleen nykypäivän mittapuullakin katsottuna näyttäviä ja varsinkin Krellien maanalaisen voimalaitoksen mattemaalaus on uskomattoman hieno. Niin ja ilmeisesti tämä voimalaitoksen design on vaikuttanut Total Recallin tekijöihin, sillä sen verran samannäköinen paikka on kyseessä. (Eräässä Babylon 5:n ensimmäisen kauden jaksossa näkyy myös hyvin samankaltainen paikka.)


Näyttelijät olivat varsin mainioita.


Etenkin pidin siitä miten Walter Pidgeon esitti Morbius-hahmonsa. Kun hahmon nimi on noin pahaenteisen kuuloinen, hän on vieläpä tiedemies, partamalliltaan paholainen ja osoittautuu hirviön luojaksi, niin pelko siitä että hahmo esitetään liukuhihnatuotannon sekopäänä on suuri. Joten onkin hienoa kuinka rauhallisesti Pidgeon roolinsa esittää. Toki Morbius on hieman tyly, mutta hän ei vaikuta missään vaiheessa miltään perinteiseltä hullulta tiedemieheltä. Seesteinen eläytyminen onkin oikea ratkaisu jo siksikin että Morbius ei ole itse tietoinen olevansa syypää ympäröivään tuhoon.


Anne Francis ja Leslie Nielsen esittävät aika yksiulotteisia hahmoja.

Nielsenin Adams on pitkälti se tyypillinen komea sankari ja Francisin Altaira on puolestaan se perinteinen naiivi pystyrintainen minihametyttönen jonka tehtävänä on tulla edellämainitun sankarin pelastamaksi. Ei heiltä siis tämän vuoksi paljoa odota, mutta ei heihin sen vuoksi joudu pettymäänkään.
Muut elokuvan esiintyjät jäävät enimmäkseen statistin osiin, kenties joitakin yksittäisiä onelinereita lukuunottamatta.

Vaikka olen katsonut tämän elokuvan jo ties kuinka monta kertaa aiemmin, niin aina se jaksaa vain huvittaa, kun näkee Leslie Nielsenin vakavassa sankariroolissa. Niin vahvasti on mieleen iskostunut hänen harmaahiuksinen hassu nykyminänsä ja tätä kautta tietenkin Frank Drebin.

Elokuvassa on kuitenkin mukana yksi hahmo joka on hyvin rasittavaa katseltavaa, nimittäin C57D-aluksen kokki. Hahmon nimellä ei liene mitään väliä, sillä hän on mukana pelkästään koomisena kevennyksenä. Siispä hahmo on sellainen joka puhuu hassusti, törmäilee ympäriinsä ja naukkailee viinaa siellä sivussa. Lisäksi hän pukeutuu koko ajan esiliinaan, jotta katsoja muistaisi varmasti hänen olevan kokki. Sinänsä näyttelijä (Earl Holliman) joka roolin esittää, tekee sen ihan hyvin. Hän on ärsyttävä, mutta se lienee tarkoituskin.
Niin ja sen kokin nimi on Kokki.

Tarina on mielestäni mainio ja etenkin se käänne että uhkaava hirviö on luotu tiedostamatta ja siksi elokuvassa ei olekaan varsinaista pahista, oli mielesti varsin onnistunut idea.

Elokuvassa on joitakin hieman pitkäveteisiä kohtauksia ja suurin osa näistä johtuu juuri vetonauloiksi tarkoitetuista efekteistä. Näiden kohtausten miinus on siinä, että vaikka kyseessä olisi visuaalisesti hieno hetki, niin ei siihen tarvitsisi jäädä asumaan.

Tähdet: ****
Kielletty Planeetta

...NOIR

4 kommenttia:

Sivustakatsoja kirjoitti...

Ei voi olla totta :D . Tänään klo 8:33 eräällä foorumilla ketjussa "Tänään katson" kirjoitin: "Jos vaan suinkin ehdin, taidanpa lentää Kielletylle planeetalle." Eli en uskalla vielä lukea tuota arvostelua, mutta illemmalla/huomenna senkin aika koittaa ja voin kommentoida sitten... mutta pirun hauska sattuma. :D

...noir kirjoitti...

Joo, olen huomannut tämän tapahtuneen jo muutamaan kertaan. Meinasin vielä alunperin jättää Kielletyn Planeetan loppuviikkoon, kun suunnitelmissa oli alunperin käsitellä pari muuta leffaa. Sitten ajattelin että ei hitto, jos en kirjoita siitä nyt, niin Sivustakatsoja ehtii ennen minua ja en taas kehtaa sitä heti perään laittaa. Joten elokuvien katselujärjestykseen tuli muutoksia. Mikä oli sinänsä hyväkin, sillä sen ansiosta huomenna tulee esille sellainen elokuva jota olin turhaan lykännyt näin pitkälle. Vihjeeksi annettakoon vain lause "EXTERMINATE!"

Sivustakatsoja kirjoitti...

Tuota sun juoniselostusta oli hauska lukea ja varsinkin nuo käytetyt kielikuvat olivat hauskoja. :D

Mutta joo, itsellekin tuli mieleen tuo Star Trek -lookki, enkä voinut myöskään olla ajattelematta, josko tästä elokuvasta olisi otettu vaikutteita ja ekstramateriaaleissa mainittiinkin jotain siihen viittaavaa.

Itse en osannut nähdä Nielseniä Drepininä tai vastaavina, sillä sen verran nuori hän vielä tässä elokuvassa oli, että tuntui kuin kyseessä olisi ollut aivan eri henkilö.

...noir kirjoitti...

No, minulle tämä elokuva oli tuttu jo kun ensimmäinen Mies ja Alaston Ase ilmestyi, joten olen koko ajan osannut yhdistää eri aikakausien Nielsenin, mutta koska paremmin Nielseneistä on jäänyt mieleen koominen Nielsen, niin Kiellettyä Planeettaakin katsoessa se ehtii tulla ensimmäisenä mieleen. Ei se haittaa, mutta on kuitenkin päällimmäinen mielikuva.