Frank Castle (Ray Stevenson) jatkaa pahisten lahtaamista Tuomari-nimekkeen alla ja on erityisesti mafiaperheiden perässä, joka johtaakin itserakkaan nätti-Billynä (Dominic West) tunnetun gangsterin kohtaloon lasimurskaimessa. Samassa rytäkässä menehtyy Billyn lähipiiriin soluttautunut poliisi ja Castle huomaa viimein teoillaan olevan sivullisia, viattomia uhreja ja tämä tietenkin ajaa miehen isällisiin tunteisiin kun hän ottaa sydämenasiakseen suojella edesmenneen poliisin perhettä. Lempeät tunteet eivät kuitenkaan saa viedä huomiota elokuvan perimmäiseltä tarkoitukselta, joka on täyttää minuutit tälläisellä:
Ai niin, ei se nätti-Billy sitten sinne murskaimeen kuollut, vaan palaa itkuisena kostamaan ja ottaa käyttöönsä uuden kasvoihinsa sopivan nimen: Palapeli.
Ilmeisesti vastauksen muoto riippuu siitä keneltä sitä kysyy, mutta jättäytyi Thomas Jane sitten vapaaehtoisesti pois Punisher: War Zonesta tai ei, niin lopputulos on kuitenkin se ettei hän siis jatkanut Frank Castlen roolissa. Tai siis, jatkoihan hän, sillä teki vuonna 2012 sen edellisessä kirjoituksessani mainitsemani epävirallisen Punisher-lyhytelokuvan.
Toki on hyvin uskottavaa ettei Jane halunnut tehdä War Zonea koska sitä vietiin sarjakuvamaisempaan suuntaan ja sarjakuvaleffasta huolimatta halusi pitää hahmon jalat lähempänä maata, mutta näin kyynisemmin ajateltuna on huomioitava ettei Janen Punisher ollut mikään kaupallinen menestys ja kun tietää kuinka ärhäkkäästi Hollywoodissa lakaistaan sellaiset maton alle, ja aloitetaan uudestaan tuumien, että tarpeeksi usein kun iskee päätä seinään niin jossain vaiheessa jompi kumpi murtuu. Lienee siis mahdollista ettei Janea edes kysytty uusintarooliin koska koetetaan elää laput silmillä ja sormet korvissa, jolloin menestysmahdollisuudet olisivat suuremmat jonkun muun avustuksella. Enkä minä laisinkaan väitä ettäkö kädenlämpöisen rahan heikko virtaus olisi ollut Janen syytä, sillä näistä kolmesta pitkästä Punisher-leffasta hänen on kuitenkin se kaikkein helpoiten lähestyttävä ja onhan se nyt aika selvää ettei tämän kaltaisesta hahmosta pysty tekemään takuuvarmaa kaikille sopivaa hittiä. Jos sitä keventää massojen miellyttämiseksi niin taatusti saa niskaansa kuraa kun ollaan nyhveröity laittamalla kuivuneisiin hate/love-tatuoituihin hippienhakkausmuskelirystysiin perheelliset pumpulit ja jos taas mennään rankempaan suuntaan niin kukkahattutädit estävät kellarissa asuvia aikamiespoikiaan katsomasta sitä. Äitii, mä oon jo 35 vuotta nuori ja osaan päättää omasta elämästäni. Olen mies! Tule kulta syömään, olen kuorinut perunatkin valmiiksi. Äitii, muussaa ne kanssa.
Dirty Laundry osoitti, että kyllä Jane mielellään palasi rooliin, ja koska War Zone osoittautui huonoiten menestyneeksi Punisher-elokuvaksi (kuten myös ilmeisesti huonoiten menestyneeksi Marvel-elokuvaksi ylipäätään) niin nyt katsoen Janen tähdittämä lyhytelokuva tuntuu suoranaiselta mitäs mä sanoin-nenäkkyydeltä. Joten jos isojen kihojen halu oli karsia esteitä menestyksen tieltä niin he selkeästi olivat ottaneet mallia suomalaisesta yrityskulttuurista jossa kuvitellaan, että paras tapa säästää on kenkiä työntekijöitä pihalla ja heikentää asiakaspalvelua. Koska me kaikki tiedämme, että tie pysyvään menestykseen on asiakkaille pottuileminen. Jei!
Punisher: War Zone ei ole haiseva jätös ja Tuomarin/Frank Castlen roolissa oleva Ray Stevenson istuu elokuvaansa aivan yhtä hyvin kuin Thomas Jane ja Dolph Lundgren omiinsa, joten ongelmana en pidä ainakaan pääosavalintaa. War Zone on vauhdikas, näyttävä ja selkeästi koettaa olla aiempaa rankempi, mutta pelkästään palaamalla Lundgrenin kylmään ilmastoon se pyrkii erottumaan aiemmista jonkinlaisella kieroutuneemmalla huumorilla. Joten kyllä War Zone on sarjakuvamaisempi kuin aiemmat Punisherit, mutta jostain kumman syystä tässä tapauksessa tekijät ovat päättäneet, että sarjakuvamaisuus ei tarkoita suurempaa uskollisuutta lähdemateriaalille (siis yleisesti, ei jonkin tietyn tarinan kohdalla) tai esimerkiksi visuaalista panostusta ruutujakoon, vaan siihen kuvitelmaan että sarjakuvamaisuus olisi jotenkin karnevalistista sekoilua ja höyrysuihkuja päästä. Joten ei tätä katsoessa mieleen tule niinkään Tuomari-sarjakuvat kuin ehkä enemmänkin Tom & Jerry ja alasinlaskuvarjo. Elokuva kun on niin täynnä hassulla tavalla överiksi vedettyjä splattertappokohtauksia ja hysteerisiä hahmoja, että erityisen outoa on se että kun ollaan tunnelmassa menty selvästi koomisempaan, mutta vain aikuisille tarkoitetun mustan huumorin suuntaan, niin kaikki tehdään otsa kurtussa ja tiukasti ohjaksista puristaen, ettei sitä oikeastaan pidä hauskana taikka holtittoman uskaliaana. Tästä erinomaisen masentavana esimerkkinä Doug Hutchisonin ja Dominic Westin pahikset, jotka ovat molemmat olevinaan Heath Ledgerin Jokerin kaltaisia arvaamattomia sekopäitä, sellaisia joiden tyyni hymysuinen istuminenkin olisi hermostuttavaa, mutta sitten kaikesta huutamisesta ja seinille hyppimisestä huolimatta heidän esiintymisestä on kuin ohjekirjan lukemista ja kieli keskellä suuta maaliin tähtäämistä. Siitä puuttuu se spontaanius ja vapaus jota tälläisten hahmojen kohdalla odottaisi kokevansa, jolloin arvaamattomuus on muuttunut laskelmoivaksi turvavaljaissa olevaksi erikoisuuden tavoitteluksi. Ja sama toteutustapa vaivaa koko War Zonen ns. sarjakuvamaisuutta, jolloin vakavuus ja humoristisuus eivät istu laisinkaan yhteen ja elokuva on viihdyttävä enemmänkin olemalla useinkin vain todella typerä. Tottakai minä pidin huvittavana kun pahikset telmivät talojen katoilla ja Tuomari räjäyttää yhden wannabeparkourtyypin kesken hypyn, mutta kun samalla sitä koetetaan olla niin kovasti sitä mieltä että pedon sydänkin sulaa lapsen nähdessään, niin kyllähän se yhteistyö aika pahasti kompuroi. Asiaa ei todellakaan auta se, että Palapelin pitäisi varmaankin olla juuri Jokerin kaltainen hahmo, mutta muutoinkin kuin vain sen kumisen maskeerauksen ohella mieleen tulee Tommy Lee Jonesin Kaksikasvo.
Eikö tuo maskeeraus näytäkin oikeasti siltä, että kasvoilla on vain naamio kuin että ne olisivat kasvot. Taas joku Leatherface-fani asialla.
On hyvin vaikea ottaa War Zonea vakavissaan kun kaiken muka asialliseksi tarkoitetun vastapainoksi se on täynnä aivomassan räjäyttämistä seinille ja Batman Forever-meininkiä, ilman että oltaisiin ymmärretty etsiä jonkinlainen tolkku asiaan. Ja tarkoitan nimenomaan Batman Foreveria, en Batman & Robinia, sillä ei tämä nyt sentään täysin raiteiltaan suistu. Kunhan vain keikkuu kovasti sinne rotkon suuntaan.
Stevenson on sopiva Tuomariksi, vaikka tuntuukin esiintyvän siinä elokuvassa jossa Jane halusi olla, mutta ohjaaja Lexi Alexander (mm. Punisher: War Zone) puolestaan on päättänyt tehdä Meet the Feeblesin. Osa koomisista tilanteista on aika hauskaa koettavaa, vaikka onkin sitä liian usein olemallä lähes niin huono että hyvä ja pari kertaa kuvassa on erinomainen muistutus siitä sarjakuvallisuudesta ja värileikit ovat lähes Sin Cityn kaltaista paneutumista asiaan.
Mutta tuollaiset kuvakikkailut jäävät vain pariin hetkeen ja muutoin elokuva on kyllä toki ihan nätti, mutta tavanomaisen näköinen. Siksi teki oikein pahaa katsoa elokuvan making of jossa selitetään innoissaan kuinka elokuvan kantavaksi visuaaliseksi kikaksi oli haettu juuri voimavärillistä sarjakuvamaisuutta, neliväritekniikkaa, ja sitten se jää suurinpiirtein noihin kahteen kuvaan.
Mistä tulikin mieleeni, että elokuvan ohjaaja ei ollut halunnut esittää Tuomarin kallologoa laisinkaan, ilmeisesti sen edustaessa jonkinlaista lapsellisuutta, tai lapsekasta sarjakuvamaisuutta ja jos näin on, niin miksi hän sitten teki elokuvan joka on näistä kolmesta Punisherista selkeästi kakaramaisin?
Niin ja tietenkin se kallo pidetään aika näkymättömissä, joten se pysyy linjassa aiempien kanssa.
Punisher: War Zone on samalla tavalla viihdyttävää huttua kuin on jokin Shoot' em Up, jolloin sitä ei kannata ottaa vakavissaan. Ei vaikka tekijät ovatkin sitä ehkä olleet.
Sitä ei ole laisinkaan vaikea ymmärtää miksei tämä menestynyt edes edellisten tavoin, jotka nekään eivät olleet mitään rahapajoja, mutta kyllä War Zone asiansa toimintaviihteenä ajaa.
Mikä muuten on aika mielenkiintoista näiden Punisher-leffojan kohdalla on se, että kun kaikki kolme ovat ykkösosia ja täten vuoden 2004 Punisher on reboot ja vaikka tämän War Zonen voi tavallaan nähdä jatko-osana edelliselle, niin se on tekijöiden itsensäkin myöntämänä jälleen reboot, eivätkä kaikki siis ole syntytarinoita jollaisia tälläiset usein ovat. Joka kerta kun jokin sarjakuvaleffa uudelleenversioidaan niin ensimmäinen osa kertoo miten päähahmosta tuli se mikä on ja siksipä on takuuvarmaa, että kun seuraavan kerran Fantastic Four ja Spider-Man alustetaan (seikka jonka jouduin tekemään tietokoneelleni ja jouduin kirjoittamaan tämänkin arvostelun uudelleen alusta) aloitetaan taas kertomalla tuttu syntytarina. Siksipä on erikoista että kun jokainen Punisher-leffa on se ensimmäinen osa, niin vain Janen versio kertoo matkansa aikana miten Frank Castlesta tulee Tuomari, kun taas Lundgrenin ja Stevensonin tapauksissa Castle on ollut Tuomari jo ties kuinka pitkään, ja syntyyn viitataan vain takauman kautta. Tästä seikasta johtuen annan koko trilogialle (vaikka kuinka toisistaan tietämättömiä elokuvia ovatkin) suuret peukut, että uskallettiin vain kerran tyytyä siihen tarina-aihioon jota ei oikeasti aina tarvitse kertoa edes sitä ensimmäistä kertaa, ainakaan koko elokuvan mitassa. Siis auta armias jos taas pitää katsoa kuinka radioaktiivinen hämähäkki näykkäisee Peter Parkeria, kun jos joku ei sitä jo tiedä niin ei hän varmasti ole muutenkaan tuon elokuvan katsojakuntaa ja vaikka katsoisikin, niin tarvitaanko siihen jälleen kerran kahta tuntia.
Se kuinka vain 2004-versio kertoo sen syntytarinan aiheuttaa sellaisen mainion seikan, että vaikka 1989- ja 2008-Punisherit ovat ykkösosia, voidaan ne nähdä eräänlaisina jatko-osina keskimmäiselle elokuvalla, joka tekoaikansa vuoksi muuttuu prequeliksi. Woah!
Niin ja pelkästään pinnallisen imagollisesti ajatellen sanon, että Janen Punisher näyttää cooleimmalta, Lundgren tulee toisena ja hyvänä kolmosena Stevenson, joka ei kuitenkaan ole vähättelyä pronssisijaa kohtaan.
Olen kuullut huhun, että Tom Hardy haikailisi Tuomarin rooliin. Mikäpä ettei.
Tähdet: ***
1 kommentti:
Popcorn-pätkänä menevämpi, kuin aika unohdettava vuoden 2004 inkarnaatio. Omissa kirjoissa Dolpan filkka sittenkin se sujuvin, varmaan överin kasariutensa tähden.
Lähetä kommentti