Hulk (2003)

Pimahtanut (mitäpä muuta) tiedemies David Banner (Nick Nolte) on tehnyt jotain apinameduusakeittoa jolle on sitten altistanut itsensä ja poikansa Brucen (Eric Bana), koska tyhmä kenraali Ross (Sam Elliott) ei ymmärrä että tällä tavoin voitaisiin luoda voittamaton superrotu. David räjäyttää koko tukikohdan gammapommilla mäkeen.

Pommin ja suoniinsa päätyneen nesteen varjossa kasvaneesta Brucesta kehkeytyy isänsä veroinen tiedenero, mutta ei sentään pimahtanut sellainen, joka ei kuitenkaan kenraalia lohduta, varsinkaan kun Bruce heilastee Rossin tyttären Bettyn (Jennifer Connelly) kanssa. Jos isä oli vaarallinen pöpi niin tokihan sitä on poikakin? Aika lähellä ollaankin siinä arviossa, sillä vaikka Bruce on maailman kiltein mies numero yksi ja kuningas, niin nyt kun hän tietämättään jatkaa juuri saman tutkimuksen parissa jota isäkin teki, tapahtuu säteilyonnettomuus ja Bruce saa huomata kirjaimellisesti verenperinnön vaikutukset: kun Bruce stressaa tai mitä vain, muuttuu hän vihreäksi lihaksikkaaksi jättiläiseksi joka rikkoo kaiken tiellään.

Ja mitä vihaisemmaksi jätti tulee, sitä vahvemmaksi ja suuremmaksi hän kasvaa, ja tietenkin rikkoo enemmän paikkoja. Kenraali Ross vain lietsoo tätä raivoa pyrkiessään pysäyttämään uusbrucen ja tekee sen ainoalla tietämällään tavalla, eli ammuskelemalla. No okei, Bettyä vikitteleva bisnesääliö Talbot (Josh Lucas) on Rossia suurempi kiukun kasvattaja, mutta samapa tuo, kun kerran kaikki suututtaa. Samaan aikaan huonon kasvatuksen mestari, isä-David tulee jatkamaan opetuksiaan ja lähettää maailman noloimmat hirviönsä riehumaan. Niistä hieman lisää myöhemmin.

Jotkut saattavat muistaa tästä blogista sellaisen anomaliteetin kuin arvonnan, jollaisen järjestin arviolta aion sitten ja vaikka hyvin mielelläni kiittäen palkitsisin mahdollisia lukijoitani vastaavalla tavalla, syy miksen ole samantapaista toimintaa harrastanut useammin on siinä, että se tuntui kuin olisin "ostanut" lukijoita. En siis tarkoita ettäkö ajattelin (ainakaan aina) muiden toteuttavan tuollaisia tempauksia juuri mainitsemastani tunnesyystä, mutta ainakin itselleni se tuntuu siltä ja siten vieraalta, ja tästä syystä haluaisin keksiä tilalle jotain luontevampaa. Kilpailut/arvonnat tuntuvat jo siksikin vääriltä minulle, että joka ainoa kerta kun joku on ehdottanut jotain ns. kaupallisuuteen viittaavaa yhteistyötä (tiedän, että osa teistä muista bloggareista on saanut samoja ehdotuksia, sillä olen huomannut joidenkin toteuttaneen niitä), olen automaattisesti kieltäytynyt koska tämä on vain harrastus, ei Episodi-lehti. Samalla kuitenkin olen junaillut työpaikkani FB-sivujen kautta useampiakin arvontoja sekä muuta mainontaa ja se osaltaan on takonut päähäni tuon "lukijoiden ostamisen", sillä tuossa tapauksessa kyseessä on taatun kaupallinen perimmäistarkoitus ja sen tahdon pitää erillään harrasteesta (joskin tietoisesti teen duunipaikan sivuille myös selvästi ei-kaupallista shittiä). Se ainokainen blogissa järjestämäni arvonta aiheutti siis syyllisyyden tunnetta ja senkin aivan turhaan, koska tahdoin vain osoittaa kiitollisuuttani ja tämä oli mainio keino karsia valikoimastani pois elokuvia joista minulla oli tuplakappaleita tai joita en uskonut katsovani enää koskaan, milloinkaan, ikinä uudestaan. Jaa-a, mitenkäs tämä kaikki liittyy Hulkiin? No ainakin siten, että Hulk oli yksi niistä ei koskaan, milloinkaan, ikinä-elokuvista ja siitä eroaminen ei tuntunut tempulta eikä miltään, mutta tässä se nyt taas sitten on. "Just when I thought I was out... they pull me back in."

Ihan selvennykseksi: en minä ensisijaisesti ajattele muiden harrastelijabloggareiden toteuttavan arvontoja lukijoiden/tykkääjien haalimiseksi, vaikka etenkin ns. lifestyleblogien ylivyöryävät tavat harrastaa sellaista toimintaa siltä vaikuttavatkin. Enkä minä ole kenenkään tyyliä kramppaamassa, sillä jokainen tehköön mikä itsestään luontevimmalta tuntuu.

Mutta niin, Hulk...

Sinänsä hassua, että Hulk vaikuttaa päätyneen samaan Marvel-elokuvien sarjaan kuin Ghost Riderit, Fantastic Fourit, Elektra ja vaikkapa Daredevil, jotka siis saavat kehujen sijaan lähes yksimielisesti dissausta osakseen. Hassua siksi, että kaikki nuo muut saivat osakseen haukut jo ilmestyessään, kun en minä rehellisesti sanoen muista Hulkin saaneen samanlaista vastaanottoa. En väitä sen saaneen osakseen suuria kehujakaan, mutta maanrakoon moukaroinnin sijaan se herätti alunperin pikemmin ihmetystä ja sitä enimmäkseen ohjaajana olevan Ang Leen vuoksi. Miksi Jäämyrskyn ohjaaja teki sarjakuvaleffan ja nimenomaan supersankarisarjakuvaleffan murahtelevasta vihreästä jättiläisestä? Kieltämättä se tuntuu edelleen vielä nyt vuonna 2016 jokseenkin oudolta ratkaisulta, vaikka tokihan Hiipivässä tiikerissäkin oli jo eräänlaista sarjakuviin yhdistettävää fantasiakevytviihdettä mukana, ettei Ang Lee Hulkina kenties niin outo juttu ollutkaan. Vaikka tottakai se oli, sillä eihän hän nyt sentään mikään Mark Steven Johnson ole edes pahimmissa painajaisissaan.

Niin ja kun kirjoitin "Ang Lee Hulkina", tarkoitan sitä kirjaimellisesti sillä mies itsekin näytteli liikkeenkaappauspuvussa viherpipertäjää.

Ei Hulk mielestäni huono elokuva ole, mutta silloin aikoinaan sen nähdessäni totesin sen olleen ihan ok ja sitä se on edelleenkin. Joten eipä se myöskään suuria kehuja tule puoleltani saamaan. Kuitenkaan kyseessä ei ole lähellekään niin huono elokuva kuin jopa Marvelin edustajat tulivat jatko-osan/rebootin ilmestyessä kilvan kertomaan. Sitähän se puhe sitten The Incredible Hulkin (2008) kohdalla oli, että nyt korjataan aiemmat virheet ja tehdään se Hulk jota Ang Leen elokuvan piti olla. Joo okei, ei Leen Hulk nyt kenties olekaan sitä mitä odotti ja mitä se sitten oli? Vaikka Hulk on eräänlainen tohtori Jekyll ja herra Hyde-tarina, niin uskoisin Hulkin jonkin sisäisen ristiriidan muodostumisen ulkoiseksi uhaksi sijaan olevan hahmo ja tarina joka on yhtä kuin Godzilla. Toki Godzillasta voidaan vetää esille kaikenlaisia ekologisia ja poliittisia juuria, mutta taatusti valtaosalle Godzillan viehätys on jättiliskossa tuhoamassa kaupunkeja ja sama se on Hulkin kohdalla. Onhan se kiva kun tohtori Banner pelkää muuttuvansa mentaalivajaaksi hirviöksi, mutta ei sitä surkuttelua jaksa kauaa seurata kun haluaa jo Hulkin murskaavan taloja. Luonnollisestikaan pelkkä möyhentävä toiminta ei kuulosta sellaiselta joka Leetä olisi kiinnostanut, tai ainakaan hän ei varmasti kehtaisi myöntää diggailevansa jostain Olivier Grunerin elokuvista, joten se Jekyll-puoli on jo ohjaajan huomioiden todennäköisempi koukku ja tällöin oletus siitä, että tämä Hulk  olisi mitenkään ollut vain toimintaelokuva oli jo syntyessään väärä. Joskaan minusta ei tunnu myöskään siltä, että tämä nimenomainen elokuva olisi varsinaisesti Jekyll-tarina, ainakaan niin suorasti. Elokuvan hirivö ei nimittäin ole Hulk, vaan tohtori Bannerin isä, jonka kasvatusmetodit ovat se peto jota on syytä pelätä. Katsokaas nyt, Hulk ei kerro niinkään Hulkista, kuin pikemminkin Bannereista isä ja poika, ja siten isä-poika-suhteesta, joka tässä tapauksessa on hieman kuin jokin epäonnistunut missikilpailija joka pakottaa tyttärensä lapsimissikisoihin voidakseen sitten elää omaa unelmaansa jälkikasvun kautta. Lapsi on vain väline jolla vanhempi saa itselleen sen mitä haluaa. Niinpä vanhempi Banner pitää nuorempaa eräänlaisena koekaniinina toteuttaakseen omia pyrkimyksiään, mutta lapsi itse ei tätä ymmärrä koska on lapsi ja vaikutuksille/ehdollistamisella altis, ja Hulk edustaa tässä sitä huonon kasvatuksen tulosta, joka on tarkkailuluokkalainen häirikkö. Jos isä-Banner olisi ollut hyvä kasvattaja ei Hulkia olisi koskaan syntynyt, mutta nyt tahtomattaankin nuorempi tohtori on isänsä poika ja kuten Monster's Ballissa Billy Bob Thornton jatkoi omalla sukupolvellaan isänsä, Peter Boylen rasismia ja on työntämssä perintöä omalle pojalleen, Heath Ledgerille, tuo Bruce Banner oman raivon ja vihan perintönsä esille Hulkin muodossa. Ang Leen esittelemä nuorempi Banner on kasvatusvirheen tulos, ei Marvelin supersankari ja kenties juuri tämä on syy siihen miksi Hulkista muodostui elokuva jota ei järin hyvällä muistella. Se kun ei ole tätä:

Jos Hulk ei olisi vihreä lihaksikas jättiläinen ja nimeltään Hulk, vaan skitsofreeninen ilmentymä ja Frank, niin ei tämä enää olekaan niin erilainen Ang Lee-elokuva. Paitsi no tietenkin ne jättimutanttipuudelit varmaan kertoisivat silloinkin muunlaista tarinaa.

Ei se että luulen ymmärtäväni mitä Lee haki tällä Hulkilla tee siitä yhtään sen parempaa elokuvaa, sillä onhan tämä täynnä joitakin niin hupsuja ideoita, että välillä oikein nolottaa. Yksi sellainen on ajatus, että mitä vihaisemmaksi Hulk tulee niin myöskin sitä suuremmaksi ja ei kestä kauaakaan kun jatkuvasti kasvava jättiläinen alkaa näyttämään aika naurettavalta, ja tuntuu olevan kaipaamassa Krangin kaveriksi kiusaamaan mutanttikilpikonnia.

Se ettei mukana ole mitään supervihollisia ei haittaa minua laisinkaan ja oikeastaan pidänkin parempana sitä, että ihan tavalliset ihmisvoimaiset sotilaat ne siellä ammuskelevat, koska tämä maanläheisempi vastustaja soveltuu paremmin olettamaani humanistisempaan runkoon. Mitä en todellakaan kaivannut tappelemaan Hulkin kanssa, ovat jättimutanttipuudelit:

Toistan tämän vielä kerran: jättimutanttipuudelit:

Siis ihan oikeasti, kenen mielestä tuollainen oli hyvä idea? Stan Lee, sinäkö siellä.

Okei okei, niitä puudeleita on vain yksi ja ne kaksi muuta (jep, kolme, vaikka kuvassa näkyykin vain yhteensä kaksi) ovat Vinz Clortho sekä Zuul.

Hulk itse on aivan liian pehmoisen näköinen ja on vaikea pitää pokkaa jokainen kerta kun Hulkiin osuu jotain (luoti, tms.) ja iho velloo kuin hyytelö. Joten monet miinukset joita elokuvasta löydän kuuluvat sinne designpuolelle, kun taas itse isä-poika-suhdetarina puolestaan ei itseäni suuremmin kiusaa. Joskin myönnän, että sinne suuntaan mentäessä on vaikea saada luontevasti toimintaa mukaan ja tästä syystä Hulk tuntuu aika nyhveröltä ollakseen elokuva hepusta jonka polttoaineena on suuttumus ja kaikki mitä olemassa on, on olemassa vain suututtaakseen Hulkia.

Kovin on siis sunnuntaisarjamaisen kevyt tämä Hulk ollakseen vakavasti otettava ja täten vaikka arvostankin Leen yritystä tehdä perhedraamaa (isä-poika-tarinan ohella on myös tytär-isä-kuvio vahvasti edustettuna) Hulkin ehdoilla, niin eipä se fuusio ainakaan tällä kertaa onnistunut. Esimerkiksi sarjakuvaruutumaisuus tehokeinona tulee pikemminkin tielle kuin tukee isä, minulla on syöpä-kerrontaa. Ruutujako on kyllä veikeä idea, mutta ehkä Leen käsissä hieman väärässä paikassa.

Danny Elfmanin musiikki on mainiota. Joskin ne lähi-itäsoundit tuntuvat olevan aika väärässä paikassa. Mikä näyttäisi toistojeni perusteella olevan jonkinlainen teema.

Tähdet: ***

Hulk