Fantastic Four (2005)

Hyväsydäminen tiedemies Reed Richards (Ioan Gruffudd) haluaa lentää avaruuteen tutkimaan jotain hokkuspokkussäteilymyrskyä, mutta rahan puute haittaa projektin toteutumista. Onneksi apua voi kysyä vanhalta opiskelutoverilta, ylimieliseltä karpaattien miljonääritiedemieheltä Victor von Doomilta (Julian McMahon) ja tokihan hän suostuu rahoittamaan tapahtuman, jos vain saa itse kerättyä pisteet ja tuoton ja vallan ja niin edelleen. Tärkeintä on kuitenkin näpäyttää aina parempana pidettyä Reedia ja yksi keinoista siihen on osoittaa, että Reedin rakkauden kohde Susan Storm (Jessica Alba) onkin nyt Victorin nainen. Huoh! Miehistö koostuu Victorin, Reedin ja Susanin ohella neidin idioottiveljestä, Johnnysta (Chris Evans) ja Reedin parhaimmasta ystävästä, yrmeästä Ben Grimmistä (Michael Chiklis). Pauks vaan ja porukka lentää avaruuteen, jossa se ionifotonihuispausmyrsky iskee pistäen kaiken hyrskyn myrskyn tai ainakin heikun keikun. Lopputuloksena porukka saa supervoimat, jolloin Reedista tulee venyvä käsite, Susanista näkymätön (naisesta näkymätön. Ironiaako? Hmm,,, lasikatto, etc.), tulisieluisesta Johnnysta kirjaimellisesti kuuma, kivestä veistetystä Benistä tiilitalo nimeltä Möykky ja jopa Victor saa supervoimat... öö... lisääntynyt hulluus? No, muutosta sarjakuvaan on se, että Victor rupeaa muuttumaan raudaksi tai jotain, joten nyt hän voi olla superpahis ihan täydellä teholla ja vannoa kostoa jostain syystä niin Reedille kuin myös kaikille muillekin. Kateushan se on mikä Victoria eteenpäin ajaa ja se vain lisääntyy kun hän tajuaa Susanin edelleen rakastavan Reedia aivan kuten tämä häntä. Ja kunhan ollaan noin 100 minuuttia esitelty hahmoja, voidaankin katsoa lopputekstit.

Minulla ei ole enkä ole katsonut tätä uusinta Ihmeneloset-elokuvaa (2015), joten en suuremmin aio tarkemman kokemuksen puutteessa juuri käsitellä sitä, mutta ennen kuin jaarittelen tästä vuorossa olleesta elokuvasta mainitsen kuitenkin jotain siihen ja etenkin sen tekemiin valintoihin liittyen. Kaikki lajityyppiä seuraavat varmasti tietävät ettei kyseessä todellakaan ollut mikään hitti niin kaupallisesti kuin arvostelijoidenkaan silmissä ja jo ennen elokuvan ilmestymistä se sai aika suuren määrän kuraa niskaan näyttelijävalintojensa vuoksi, ja elokuvan tehtävää vaikeutti vielä ohjaaja Josh Trankin julkinen purkautuminen siitä kuinka studio oli hyllyttänyt hänen "hyvän" näkemyksensä ja julkaissut muiden leikkaaman kaikille kumartavan pehmoversion. Tietämättä sen tarkemmin kuinka paljon parempi taikka huonompi Trankin leikkaus  tai millainen se julkaistukaan elokuva on, on kuitenkin selvää että tuollainen julkisuus ei ole hyvästä. Vaikka ymmärrykseni on enemmän ohjaajan puolella, sillä kukapa meistä tahtoisi omaan työhönsä - varsinkin jos sitä nimenomaan ajattelee oman käden taiteellisena jälkenä - kajottavat ulkopuolisin sormin, mutta syy miksi ylipäätään otan tuon 2015-elokuvan esille ovat sen näyttelijävalinnat, jotka ilman sen suurempaa alkuperäislähteen ajattelemistakin tuntuvat kieltämättä aika pähkähulluilta. Kyse ei ole siis siitä ettäkö ihonvärin vaihdos taikka ikämuutokset ovat ongelma, sillä kuten olen muutamaan otteeseen todennut niin ensimmäinen seikka ei ollut mikään ongelma kun Michael Clarke Duncan esitti Kingpinia ja eipä tuo Samuel Leroy Jacksonkaan Nick Furyna juurikaan haittaa, vaikka ei oikeasti esitäkään Nick Furya vaan Samuel L. Jackson-imagoa. Tuntuu kuitenkin siltä että tuoreimman Fantastic Four-elokuvan valinnoissa on aivan liikaa pyritty jonkinlaiseen poliittiseen korrektiuuteen sekä nuoremman yleisön haalimiseen ja siksi iän puolesta näyttelijät ovat kauttaaltaan kuin jokin F-babies, ja siksi sisarusten pitää olla eriäväisiä ihonväriltään. Joskin minun on todettava, että kun tietää millaisia elokuvia edeltävät FF:t ovat niin toki oli varmasti tarpeellista koettaa jotain erilaista, mutta tässä tapauksessa se suunta tuntui olevan väärä koska sillä selvästi pyrittiin miellyttämään liiaksi ja sen vuoksi näyttelijävalinnat saivat niin agressiivista kritiikkiä osakseen. Toki sitä mieluusti katselee jotain mistä pitää, mutta jos tietää varmuudella että tämä on laskelmoitu miellyttämään minua, niin miksi enää katsoa sitä kun on jo lopputeksteissä näkemättäkin. Enkä minä kuitenkaan tarkoita ettäkö edellisten elokuvien perusteella yleisö olisi vaatinut nuorempaa ja erirotuisempaa näyttelijäkaartia, vaan sitä kuinka sitä tuottajat tuntuivat ajattelevan siten ja tulleensa siihen lopputulokseen, että jos jotain ns. uutta kokeillaan niin sitä ei tehdä todellisen riskin tuntuisesti ja tehty vaikkapa jotain Clintin Space Cowboys-ratkaisua tekemällä hahmoista toiseen suuntaan iältään kulkeneita. Nuorentaminen ja ihoväriratkaisu tuntuvat ideoilta joissa ollaan liikaa luotettu lehtigalluppien vastauksiin, ja sori vaan, mutta jos kysymys on siitä että pitäisikö viinat tuoda kauppoihin, niin totta mooses kyllä-äänet voittavat, koska juova osa kansasta toimii äänekkäämmin, eikä kukaan liikaa tai liian vähän juova myönnä ongelmia. Samoin jos kysymys on siitä, että pitäisikö Johnny Stormin olla tummaihoinen, ei siihen voi vastata ei, koska sen luoma mielikuva tuntuu haitalliselta. Jotkut asiat kulkevat vain yhteen suuntaan ja sen näkee esimerkiksi kaikessa jotka liittyvät asioihin kuten sukupuoli ja maahanmuutto. Erikoisena uudemman FF:n kohdalla pidän sitä, että koska se tuntuu pyrkineen aiempaa enemmän miellyttämään kaikkia ja olemaan siten jokaisella sopiva, niin kun tiedetään että tälläinen poikkeuksetta hioo särmiä pois ja vie todellisen kiinnostavuuden huitsin nevadaan, voidaankin kysyä että miksi? Miksi? Se liiallinen kiltteys ja seesteinen perhe-elämä kun olivat aiempien (eli tämän nyt vuorossa olevan elokuvan ja jatko-osansa) Ihmenelosten suurimpia ongelmia ja jos jännityksen puute oli ongelma, niin kuka tuumii asian korjaantuvan vähentämällä sitä? Etenkään kun Ihmeneloset ei koskaan ole ollut kovinkaan jännittävä edes sarjakuvissa ja vertailuna tv-sarjoihin se tuntui aina olevan jokin Pieni talo preerialla supersankareilla.

Koen kyllä jonkinasteista uteliaisuutta tätä tuoreinta FF-elokuvaa kohtaan, mutta se johtunee aika vahvasti juuri sen negatiivisesta vastaanotosta. Voiko se olla niin huono? Minä sentään olen katsonut Elektran. En kuitenkaan saata uskoa sen olevan yhtään sen heikompi elokuva kuin kaksi edeltäjäänsäkään, sillä eivätpä nekään juuri silmiä saaneet auki.

Niin ja näyttelijävalinnoista puheen ollen (ja siksi minä tuon 2015-elokuvankin otin esille yhdessä tämän kanssa), kuinka moni muistaa että myös tämä nimenomainen vuoden 2005 elokuva sai kenties Michael Chiklisia lukuunottamatta haukut samasta asiasta ennen kuin elokuva ilmestyi ja ilmestyttyään Chiklis oli edelleen ainoa joka tuntui saavan jotain positiivista osakseen, muiden näyttelijöin kyllä jäädessä ilman varsinaista dissausta, mutta heidän päätyessä aikalailla sivuutetuiksi kun kokonaisuuden heikkous vei suurimman huomion. 2005-elokuva ei kyllä saanut näyttelijävalintojensa suhteen aivan yhtä haisevaa kuonaa niskaansa, mutta kuitenkin selvästi normaalia negatiivisempaa (eli affleckia). Tässä täytyy ottaa huomioon se, että vaikka esimerkiksi Chris Evans on sittemmin saanut suurta sukseeta samassa lajityypissä kapteni Murican roolissa, niin 2005 hän oli edelleen tunnetuin tyyppinä joka Not Another Teen Moviessa pisti kermavaahtoa nivusiinsa ja siten ura näytti kulkevan vain Scary Movien jatko-osien suuntaan.

Ioan Gruffuddista ei tiennyt kukaan juuri mitään (tietääkö oikeastaan vieläkään?) kuin että hän oli suht' kehnosti menestyneessä King Arthurissa ja siitäkään häntä ei muista edes katsoessaan sitä. Chiklis tietenkin oli palannut (tai pikemminkin noussut ensimmäistä kertaa kunnolla) arvostetuksi näyttelijäksi Shieldin ansiosta ja ainoana vaikutti jo habituksensa vuoksi sopivalta rooliinsa, kun taas hän joka tavallaan edusti oman Fantastic Fourinsa toista ihonväriä ja ikävirhettä oli Jessica Alba, jota pidettiin tyystin vääränä valintana Susan Stormin rooliin. Sinänsä ymmärrettävää koska jos pohjaa mielikuvansa vain sarjakuviin, niin ei Alba tummahiuksisena latinona varmasti ole juuri sitä mitä olettaa arjalaista superrotua edustavan sinisilmäisen vaaleaakin vaaleamman Susan Stormin olevan. Tässäkin tietenkin tärkeintä olisi huomioida ulkonäön sijaan enemmän kyky esittää rooli, joka voi parhaimmassa tapauksessa saada unohtamaan Colin Farrellin otsassa olevan naurettava tähtäinkuvion (Sitä ei unohda edes käymällä Rekallissa) ja siinä mielessä kun Ihmeneloset on aina ollut aika pliisu sarjakuvana ja Susan Storm samanlainen hahmo, on oikeastaan näyttelijänä aika mitäänsanomaton Alba ihan sovelias rooliinsa. Toki sitä olisi toivonut, että Alba olisi nostanut esittämänsä hahmon ylitse oman tylsyytensä, mutta minkäs teet kun näyttelijänsä on kyllä ihan kivaa katseltavaa, mutta ei ole onnistunut jäämään mieleen kuin keikuttamalla itseään Sin Cityssa.

Nämä ovat oikeasti niin pitkästyttäviä hahmoja, että meinaa uni tulla kun heitä seuraa. Chiklis ei hänkään saa oikeasti mitään kunnollista irti Möykystä ja hänellä sentään on tohtori Doomin ohella kiinnostavin, ihminen hirviön sisällä-rooli vedettävänä, mutta esimerkiksi Chiklis tuntuu sarjakuvista tutun murheen alhossa olevan äkkipikaisen miehen (hän oli möykky jo ennen kuin oli Möykky) sijaan kuin joltain nurmikkoaan vahtivalta papparaiselta joka kaitsee muita ihmenelosen jäseniä. Toki sarjakuvissa Reed Richards on eräänlainen kiltti hajamielinen professori, Johnny Storm olevinaan kapinallinen kuumakalloinen nuoriherra ja Susan Storm porukan äiti, ja kyllä ne luonteet tulevat elokuvaversiostakin esille sellaisina ranskalaisina viivoina, mutta kun tätä porukkaa katselee niin supernynny-Reed, älkääs nyt pojat-Susan ja itkupotkuraivari-Johnny ovat pelkkiä päiväkotipenskoja joita vanha herra Ben Grimm (tämä tunne johtunee kenties vain Chiklisin iästä ja esiintymistavasta verrattuna kollegoihinsa) vahtii minkä lehden lukemiseltaan vaivautuu. Chiklis esiintyy kuin haluaisi mielummin viettää aikaa aikuisten seurassa. Vaikka välillä heitetään peliin milloin mitäkin valoefektiä ja muuta pakollista, niin Ihmeneloset on elokuvana kuin keskiluokkaisen perheen arkea aamiaisineen ja pihalla pelattuina sulkkismatseineen.

Mutta tiedättekö mitä, vaikka Fantastic Four on tylsä kuin Pekka Himanen niin se on oikeastaan aika täydellinen versio sarjakuvalähteestään ja uskomatonta kyllä, täysin sitä mitä minä siltä odotin. Pieni talo preerialla supersankareilla.

Möykystä pitää mainita se, että maskeerauksella on saatu hyvin alkuperäistä muistuttava hahmo, mutta kuvien perusteella uskallan väittää sen 2015-version olevan parempi elokuvalleen kuin tässä tapauksessa oleva. Se mikä näyttää rasterivärityksessään hyvältä sarjakuvalehden sivuilla ei käänny sellaisenaan elokuvaan ja tee siten Möykystä kävelevää tiilikasaa. Elokuvan möykky vaikuttaa liian pehmeältä ollakseen kovapintainen ja mainitun tiilen sijaan hän näyttää enemmän pesusieneltä.

Fantastic Four on kuin hattaraa: ällömakeeta ja niin ilmavaa, että sitä ei melkein olekaan.

Kivoja väriefektejä on ja siinäpä se melkein onkin. Koko perheen supersankarielokuva jossa on paljon Eläintohtoriin kuuluvaa hassutteluhuumoria.

Näkyvää piilomainontaa tässä on enemmän kuin 007:n partakonemainoksessa. Samsung, Xbox ja monet muut tuotemerkit tulevat varmasti tutuiksi. Joskin samalla voi tuumia, että jos tarina kerran on sijoittuvinaan oikeaan, meidän maailmaamme, niin onko se oikeasti piilomainontaa jos näkyvillä on tuotemerkkejä joita muutenkin näemme päivittäin.

Jotta tämä ei kuitenkaan jäisi täysin elokuvan tylsyyttä ylistäväksi kirjoitukseksi, niin tässä hetkiä joista pidän:

- Kun päähenkilöt huomaavat kehojensa muutokset, on Johnny ainoana vain innoissaan siitä, muiden ollessa ihan luonnollisestikin huolissaan tapahtunesta. Se on mainio osoitus hahmosta joka ottaa asian vain positiivisena ilmiönä, eikä heti rupea angstailemaan ja miettimään kuinka suuri voima tuo muassaan suuren vastuun. Toki Johnny on pirun ärsyttävä hahmo ja hänet mieluusti upottaisi veteen, mutta ainakin hän... no... vain ärsyttävä.

- Ben pelastaa satunnaisen äijän pysäyttämällä murskaavasti rekan. Ruttuefekti on ihan hieno.

- Doom muuttuessaan Doomiksi on lähes uhkaava. Samalla tavalla kuin sauvasirkka on kissalle. Kissani söi siskoni sauvasirkan, joten se siitä sitten. Ihan oikeasti, sauvasirkka on varmaan maailman hyödyttömin lemmikki. Oksalta näyttävä eläintä ei näe kun on valoisaa, sillä se ei liiku mihinkään tai pidä mitään ääntä. Kun valot sammuttaa, saattaa kuulla hienovaraista raavintaa kun se liikkuu, mutta kun valot laittaa takaisin päälle, ei mitään. Jos haluaisin jotain hyödytöntä ja näkymättömiin kadonnutta, kutsuisin Steve Guttenbergin paikalle.

Tähdet: **

Fantastic Four