Hellboy (Ron Perlman) saa toteutettavakseen vaivaannuttavan pyynnön mielitietyltään, pyrokineettiseltä Lizilta (Selma Blair): "virtsaa päälleni, rakas."
Ei kun sori, minun virheeni. Väärä kultajuttu.
Ökkömönkiäisviraston agentit Hellboy, Liz, Abe Sapien (Doug Jones) ja onneksi tylsän ihmis-Johnin korvaava kaasu-ss-tiedemies Johann Krauss (John Alexander/James Dodd/Seth McFarlane) saavat jälleen veikeän jutun tutkittavakseen, kun kirjaimellisen alamaailman keijukaisprinssi Nuada (Luke Goss) haluaa koota kasaan mystisen kruunun jolla herättää eloon voittamattoman kultaisen armeijan, jonka avulla friikit, hirviöt ja frisbeegolffarit voisivat nousta ja työntää ylimieliseksi muuttuneen ihmiskunnan omalle vuorolleen varjoihin. Tuhon estämiseksi Hellboy ystävineen suojelee kruunun viimeisen palan omistajaa, Nuadan sisarta prinsessa Nualaa (Anna Walton), johon Abe Sapien rakastuu palavasti. Samalla tottakai Liz peittelee tietoa siitä, että odottaa lasta Hellboylle. Sisarussuhteita, perheen perustamista ja viattomien rakkautta. Jep, tosi demonista menoa. Onneksi siellä sentään on mukana paljon kevyttä huumoria ja J.K. Rowlingilta lainattuja lastensatuja.
Ei niin etteikö edellinenkin Hellboy olisi sisältänyt huumoria, mutta nyt sitä on lisätty entisestään ja vaikka se edelleen pysyy vähintäänkin ilkikurisena, niin nyt osa huumorista on sekä turhan kevyttä että aika nolostuttavan typerää. Jatkolta ei nimittäin lupaa hyvää se, että heti alussa Hellboy esitetään 11-vuotiaana pikkupoikatyttönä ja se tehdään mahdollisimman korostetusti siten, että hän on jäniksenhampainen hölmöhkö ymmärtämätön kakara. Tottakai se on sinänsä ymmärrettävää, että jos halutaan osoittaa kuinka Hellboy kasvatettiin ihmisenä niin sinne kuuluvat mukaan normaalit lapsuuteen kuuluvat jutut kuten iltasadut ja lastenohjelmien katselut, mutta hei, kaikesta huolimatta tässä on kyse demonista, ei tavallisesta ihmisestä, eikä silloin hampaiden harjaus ole se kaikkein oleellisin asia.
Tämä lapsuustakauma kun on vielä vain tekosyy kertoa sen iltasadun turvin elokuvan juoni ja sen olisi voinut kyllä tehdä ilman esittämällä Hellboyta nörttien kostona. Lähes heti perään kun näytetään, että paranormaalien sun muiden hassuuksien tutkimuskeskus jossa Hellboy työskentelee onkin ihan selvästi Will Smithin ja Tommy Lee Jonesin MIB-toimisto, niin huoh ja voih ovat ajatukset kun tajuaa, että nyt ainakin osittain koetetaan miellyttää suurempaa yleisöä kuin edellisellä kerralla. Eikä se tunne lopu matkallakaan kun mieleen nousevat ajatukset Harry Pottereista ja Sormusten herroista, sillä kaikki elokuvan keijut, peikot ja taikatemput tuntuvat haluavan väkisin sanoa, että kyllä mekin osaamme olla koko perheen makuun. Jopa musiikissa ollaan lähempänä Hedwigin teemaa kuin mustaa vinksahtanutta mieltä. Joskin tässä yhteydessä on myös todettava, että kyllä se aiemmasta tuttu Hellboyn tunnussävellys toi jo silloin mieleen jotain muuta, sillä siinä on jotain kovin samaa kuin Men in Blackin tunnarissa. Mikä on sinänsä hassua koska MIB:n säveltäjänä toimi Danny Elfman, joka sävelsi musiikin myös Hellboy kakkoseen, mutta tässä elokuvassa hän tuntuu imitoineen John Williamsin musiikkia Harry Potterista kuin keksineen jotain omaa tai toistaneen MIBia.
Kaiken kaikkiaan tätä elokuvaa katsoessa tuntuu siltä, että nyt joko omasta halustaan taikka tuottajien vaatimuksesta on del Toro pyrkinyt miellyttämään liiaksi suurta yleisöä ja menettänyt samalla jotain merkittävän erilaista joka erotti vuoden 2004 Hellboyn kollegoistaan, joka tässä tapauksessa kyllä viitannee enemmän noihin edellä mainittuihin lastenfantasioihin kuin sarjakuvaleffoihin. Mutta ei se oikein onnistu sillä tämä on silti edelleenkin del Toron elokuva ja hänen näkemyksellään lastenfantasia on enemmän Grimmin veljeksiä kuin Terry Gilliamin Grimmin veljekset ja siten kaiken ilmavuuden ja perheellisyyden seassa on edelleen hurmetta, kieroutuneisuutta ja vaihtoehtoisuutta joka vieraannuttaa tämän suurimmalta osalta heistä jotka odottavat merkkien perusteella näkevänsä Harry Potterin. Joten Hellboy 2 jää aikalailla puolitiehen pyrkimyksissään, enkä minä ainakaan pysty ihailemaan del Toron tahtoa jatko-osansa suhteen, vaan olen sitä mieltä että jos kerran kakkosessa pyrittiin massojen miellyttämiseen, olisi ohjaajan pitänyt vaihtua vaikkapa johon Brett Ratneriin. Joka tosin olisi takuuvarmasti täysin pilannut elokuvan, mutta silloin sen ainakin olisi ymmärtänyt, koska Brett Ratner.
Tämän sanottuani pidän Hellboy kakkosta kuitenkin varsin viihdyttävänä elokuvana ja mukana on edelleen tuttua del Toron goottihenkistä lakritsivisuaalisuutta ja steampunkismia, ja olin erittäin tyytyväinen kun edellisen elokuvan umpipuuduttava tiimin ihmishahmo John oli korvattu erinomaisella egoistisella kaasunatsitiedemiehellä, Johann Kraussilla, sillä juuri tälläisten ns. outojen hahmojen ja sanotaanko poikkevan tyylinsä vuoksi niin Hellboy kuin del Toron elokuvat yleensäkin miellyttävät, eivät pyrkimällä olemaan jotain muuta. Siispä vaikka aika suurelta osin Hellboy 2 on edelleen del Toron elokuva ja jopa parhaimpina hetkinään loistava sellainen, jatko-osa vailla vertaa, niin myöskin aivan liian paljon ajatuksiin kömpii pettymyksen tunne ja toive mahdollisesta director's cutista jossa suurin osa jkrowlingmista olisi poistettu. Harry Potter on Harry Potter ja varmasti täydellinen potteristeille, mutta Hellboy ei ole Harry Potter, eikä sen mielestäni pitäisi ollakaan muuta kuin oma itsensä. Joskin suuri peukku sille, että elokuva onnistuneen ajatuksia herättävästi saa Hellboyn pohtimaan asemaansa yhteiskunnassa, kun tietystä näkökulmasta nähtynä Nuada onkin hyvis joka osoittaa Hellboylla olevan enemmän yhteistä hänen ja kaikenlaisten peikkojen kanssa kuin häntä ymmärtämättömien ihmisten. Tämä on sellaista jollaiseen jokainen itsensä erilaiseksi tunteva voi samaistua, vaikka tottakai sitten lopulta se onkin toisinpäin ja kaikki on tosi kivaa, mitä se ei oikeasti ole. Jei!
Kuitenkin, visuaalisesti kiehtova, loistavia hahmoja (Luke Goss on erinomainen, hieman kuin puhelias Kroenen. Parempi näyttelijä kuin muusikko), kultainen itseään korjaava kellokoneistoarmeija on mainio ja kuninkaallisten sisarusten kohtalo on oikeasti koskettava, mutta kokonaisuutena elokuva on kuin hieman vesitetty lähes koko perheen versio Hellboysta.
Tämä on hieman huvittava juttu. Abe Sapien on edelleen Doug Jonesin esittämä hahmo ja nyt sitä vielä aiempaa enemmän, koska hän toimii lihallisen olomuodon ohella myös hahmon äänenä, kun edellisessä elokuvassa ääninäyttelyn hoiti David Hyde Pierce. Hienoa Jonesin kannalta, sillä hän yleensä joutuukin esittämään roolinsa pantomiimina ja on ansainnut saada fysiikkansa ohella myös äänensä kuuluviin. Tätä ymmärtääkseni oli ajatellut myös Hyde Pierce, joka oli siksi halunnut nimensä pois ensimmäisen elokuvan näyttelijälistalta, ajatellen, että kyllä se Jones oli joka hahmon sai elämään. Kyllä ja ei, sillä eipä Hyde Piercen tulisi laisinkaan vähätellä äänirooliaan, koska hänen snobistinen puheensa oli kuin luotu Abe Sapienille. No kuitenkin, se mikä on mielestäni hieman huvittava juttu on, että ilmeisesti tuottajat olivat olleet hieman pettyneitä Hyde Piercen päätökseen vetää nimensä ja maineensa pois ensimmäisestä elokuvasta, vaikka ei nyt sitten tehnytkään sitä kritiikkinä elokuvaa kohtaan, vaan halusta antaa kunnia sen ansaitsevalle. "...producers hoped Pierce's name would make the first film a box-office smash."
Ihan tosi?
Toki Hyde Pierce on tunnettu kasvo ja ääneltäänkin tunnistettava, ja oli hyvin näkyvä osa erinomaisesti menestynyttä Frasier-sarjaa, mutta silti on jotenkin hyvin outoa ajatella, että Hyde Pierce olisi juuri se tähtinimi jolla vedettäisiin yleisöä pilvin pimein katsomoon. Verrattuna muihin Hellboyn näyttelijöihin oli Hyde Pierce taatusti isoin nimi, mutta mikään Adam Sandler hän ei ole, joka voi suoltaa ulos vaikka mitä ydinjätettä ja silti raahaa teatteriin itkevää ja kärsivää yleisöä. Hyde Pierce on enemmänkin kuin Stanley Tucci ja silloin tehdään herkkää pientä indiedraamaa, tai ollaan isomman teoksen uskottavuutta tuova sivuosa. Joten on aika optimistista uskoa Hyde Pierce olevan rahasampo, ellei sitten havittele ruplia.
Niin ja Jonesin ääni ei ole häiritsevä ja hän siis tekee varsin hyvää työtä, mutta kyllä Hyde Pierce olisi soveliaampi Abe Sapienin ääneksi. Tämä on hieman kuin Bill Murray Karvisena. Kun vaikka hänen äänensä on täydellinen animaatiohahmolle, niin hän ei silti ole Lorenzo Music.
Mutta mitäs tämä on olevinaan?
Ja puhuttaessa kahdesta samankaltaisesta marjasta, Nuadan apulaisena toimivan Wink-peikon (jonka kohdalla paremman kuvan puutteessa tyydymme leluversioon) kätenä oleva ketjupallo muistuttaa kovasti erään pelisarjan ketjupalloa:
Tähdet: ***
4 kommenttia:
Saas nähdä nyt sitten, miten tästä eteenpäin. Ron Perlman haluaisi kovasti tehdä sen kolmannen osan, mutta kukaan muu ei tunnu jakavan hänen intoaan asiassa tässä. Jotain tarttis kuitenkin pian ruveta tekemään, sillä kukaan meistä, Perlman mukaan luettuna, ei tästä nuorenemaankaan rupea.
Remake kehiin ja Ryan Reynolds Hellboyksi.
Legendary on ilmeisesti ilmoittanut del Torolle, että mikäli kolossaalisten örkkien ja robottikarpaasien jatko-ottelu tahkoaa riittävästi lipputuloilla, voisi kolmanteen Hellboy-filmatisointiinkin löytyä kottia. Sanavalinta on tosin sen verran ambivalentti, että tässä ehtii vielä syömään sanansakin...
Kolmosboy taisi jäädä aikaisemmin jumittamaan juuri syystä, ettei Hellboy kakkonen ollut mikään hitti. Perlman ja del Toro olivat molemmat halukkaita, mutta tuottajien lompakot eivät auenneet. Hyvä vain jos kaiju-elokuva muuttaa asian. Vai onko? Ehkä kaksi Hellboyta on sittenkin riittävästi.
Lähetä kommentti