The Mines of Kilimanjaro (1986)

The Mines of Kilimanjaro on yksi niistä elokuvista joka ollessani pienempi poika porautui lähtemättömästi mieleeni. Tai pikemminkin sen kansi on se joka suurimman vaikutuksen teki. Kyse ei ole niinkään sen ihan vetoavasta Indiana Jones-henkisestä kuvasta, vaan siitä että hieno seikkailullinen kuva yhdistettynä kansipaperin kimallukseen veti puoleensa kuin energiajuoma teinejä. Tuosta tekstin lopussa esiintyvästä kuvasta se ei nimittäin paljastu kunnolla, mutta kansi on tehty sellaisena eräänlaisena, paremman kuvauksen puutteessa hologrammikuvistakin tutulla tavalla, jossa kantta valossa kääntelemällä se välkehtii hienosti.

Natsi-Saksa on tekemässä tuhojaan euroopassa, mutta yhdysvalloissa lääketieteen professori Tom Smith (Christopher Connelly) saa mystisen vieraan joka muistuttaa professorille hänen menneisyytensä ikävyyksistä. Smith oli aiemmin saksalainen sotilas Schmidt, joka nuorena miehenä Afrikassa kiusasi alkuasukkaita ja on sittemmin katunut tekojaan. Tärkeämpää on, että hän tietää erään timanttikaivoksen sijainnin ja se kiinnostaa monia ihmisiä. Siksi onkin ymmärrettävää, että hänet salamurhataan heti, jotta ei ehdi paljastamaan tuota aarrekätköä. Vaikka eikö se olisi olisi kannattanut ensin puristaa tieto ulos ja vasta sitten tappaa hänet? Ja jostain syystä se salaperäinen vieraskin salamurhattiin ennen kuin ehti edes selviämään kuka hän on. No, väliäkö tuolla, sillä Afrikkaan tie kuitenkin vie, sillä nyt edesmenneen professorin kollega, tohtori Ed Barclay (Tobias Hoesl) aikoo selvittää kuka tappoi, miksi tappoi ja missä timantit ovat.
Jotenkin kaikki tietävät heti millä asialla Ed on ja koettavat tappaa hänet, ja kun sanon kaikki, niin natsien ohella timanttiaarteen perässä ovat tietenkin kiinalaislaisgangsterit (enimmäkseen muita kuin aasialaisia näyttelijöitä), joku mahdollisesti neuvostopahis ja on siellä jotain turbaaniveikkojakin. Emmekä saa unohtaa lelukäärmettä, heimokansaa, satanisteiltä näyttäviä kaapuihmisiä ja amatsoneja. Ja kuka hitto on se nuubialaisprinssi? Onneksi sentään sivistykseltä piilossa olevan Afrikkalaisen periferian taustalla on vilkkaasti liikennöity maantie.

Hauskaa on, että elokuvan sankari ja häntä jahtaava natsi ovat sen verran samannäköisiä (toki tunnistettavasti eri näyttelijät), että satunnaisesti ihmettelin miten sama tyyppi saattoi vaihtaa paikkaa ja luonnetta kuin aikahyppäävä Usain Bolt.

Tietenkin The Mines of Kilimanjaro on Indy-leffojen perässä seuraava tekele ja riemastuttavan kehno sellainen. Siispä kannattaa odottaa enemmänkin Tulijalan ja Kuningas Salomonin Kaivosten tyylistä seikkailuelokuvaa jossa tahaton komiikka kukkii valtoimenaan. Näyttelijät ovat pökkelöitä, tekoviikset naurettavia, dubbaus niin epäsynkassa, että tuntuu kuin katselisi Lauri Tähkän silmiä ja synalla tehty juustoinen sankarimusiikki soi toistuvalla syötöllä (eräässä vaiheessa soi ilmiselvää Indy-musiikkia, mutta hidastettuna). Elokuvan 30-luku on silkkaa kasaria ja kuvassa on toistuvasti jotain väitettyyn aikakauteen sopimatonta. Mukavia Tarzan-muistumia tuovat varmastikin eri lähteistä otetut arkistomateriaalit, joilla kuvataan luontoa ja villieläimiä. Efektit ovat mainion heikkolaatuisia ja ei ole mitenkään yllättävää nähdä ampumahaavoja ihonväristä poikkeavassa kumilevyssä. Juonenkuljetus on niin rikkonaista, että välillä yllättäen ilmestyvien ja katoavien henkilöiden, sekä puun takaa tulleiden tappelukohtausten vuoksi luulin olevani Leonard Shelby.

Kyseessä on siis erittäin halvan oloinen Indy-apinointi ja kaikessa kömpelyydessään hyvin hauska sellainen.

Tähdet: ~ tai *****
The Mines of Kilimanjaro