The Ringer (2005)

Hieman aran toimistotyöntekijän Steven (Johnny Knoxville) tulee todistaa kykynsä haastavampiin tehtäviin antamalla kenkää paikan siivoojalle, mutta kilttinä miehenä Steve ei pysty siihen, vaan sen sijaan palkkaa itse tuon siivoojan kotiinsa talonmieheksi, antaen näin siis pomonsa ymmärtää tehneensä työtä käskettyä. Tottakai samainen siivooja leikkaa samantien ruohonleikkurilla sormensa irti ja suurensuuri sairaalalasku lankeaa Steven hoidettavaksi, mutta rahaa ei ole. Onneksi pikkuhuijari ja pahasti velkaantunut Steven setä Gary (Brian Cox) keksii keinon jolla molempien rahahongelmat ovat pian historiaa. Steve kun oli kouluaikoina aika lupaava juoksija, niin pistetään mies jälleen kilpailemaan. Mutta miten kauan sitten aika lupaava juoksija voisi pärjätä sitä aktiivisesti harrastaville? No, pistetään Steve teeskentelemään kehitysvammaista ja osallistumaan eritysolympialaisiin, sillä tokihan todellisuudessa ns. normaali mies sellaiset kisat voittaisi vaikka unissaan. Hieman vastentahtoisesti, mutta tahtoessaan auttaa tuota loukkaantunutta siivoojaa Steve suostuu suunnitelmaan ja näin ollen opiskellaan kehitysvammaiseksi elokuvien kuten Forrest Gump ja The Best of Chevy Chase avulla.
Ei kestä kuitenkaan kauaa kun Steven kilpakumppanit huomaavat miehen teeskentelevän, mutta kuultuaan syyt tekoihin, päättävät he koulia Stevestä kunnon erityisurheilijan. Samaan aikaan Steve ihastuu kilpailun valvojana toimivaan Lynniin (Katherine Heigl), jolla tietenkin on petollinen mulkeropoikaystävä, jota Steve ei voi paljastaa paljastumatta samalla itsekin. Ymmärrettävästi lopussa katumus tuo pelastuksen.

On tunnettua, että Farrellyn veljekset palkkaavat elokuviinsa sukulaistensa ja ystäviensä ohella kehitysvammaisia (jotka voivat toki olla myös edellisiä), ja aina silloin tällöin näkee heidän saavan sen vuoksi kiitoksia osakseen. Ilmeisesti se, että kehitysvammaisia on palkattu vain jonnekin sivuosiin ei ole aiheuttanut tuotantoyhtiöiden silmissä ongelmia, mutta kun Farrellyt tuottivat The Ringerin jonka näyttelijäkaarti koostuu valtaosaltaan kehitysvammaisista, niin sitähän pidettiin piilossa hyllyllä koska pelättiin sen aiheuttamaa reaktiota. No, se reaktio näytti olevan kaupallinen haaleus ja aika nopea unohdettavuus, joten ehkeivät tuottajat niinkään pelänneet elokuvan arkalauonteiseksi luulemaansa sisältöä, kuin sen mahdollista epäkaupallisuutta. Etenkin kun kehitysvammaisliitoilta oli pyydetty siunausta ja saatu. Ettei The Ringer nyt niin kovin silmille hyökkäävältä tunnukaan. Eikä se sitä olekaan, vaikka varmasti monia saattoi arvelluttaa edelleen parhaiten Jackassista tunnetun Johnny Knoxvillen oleminen pääosassa.
Tässä elokuvassa kehitysvammaiset ovat sellaisia kuten kaikki ovat. Jos joku on töykeä, on hän töykeä. Jos joku on mukava, on hän mukava. Eikä sellainen johdu motoristen liikeiden sulavuudesta, aivotoiminnan monimuotoisesta kasvusta, tms. Joten elokuvassa ei mitenkään korosteta ihmisten erilaisuutta. Eli vitsejä ei tehdä siitä että joku olisi muka poikkeava.
Ja Johnny Knoxvillen Jackassismikin tulee mukaan vain positiivisena seikkana, sillä sen leikkisyys on antanut Knoxville hyvän pohjan teeskennellä kehitysvammaista. Aluksi elokuvan idea saattaakin kuulosta venytetyltä Jackasss-vitsiltä, mutta kyseessä onkin lopulta vain hyväsydäminen kaikki me ollaan yhtä hyviä ja kavereita-kertomus, joka ironista kyllä on aika samanlainen kuin ne vitsin kohteeksi otetut Forrest Gumpit ja I Am Samit. Ehkäpä siis olisi kannattanut ottaa riski ja siirtyä mustemmalle alueelle, tehden The Ringeristä juuri sellainen minkä vuoksi sen hyllytys olisi ollut perusteltua. Koska silloin se olisi ollut ehkä muutakin kuin vain ihan kiva. Joka ei nyt ole pahastakaan, mutta selittää miksi lopputulos ei järin jää mieleen.

Niin helppo vitsi kuin se onkin, niin elokuvan hauskin on silti Steven salanimi kilpailuissa: Jeffy Dahmor. 

Tähdet: **
The Ringer