sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Missing in Action 3: Braddock - Suoraa toimintaa 3 (Braddock: Missing in Action 3, 1988)

Siispä Missing in Action-trilogian päättää ei niin yllättäen sarjan kolmas osa, joka minun olisi ilmeisesti pitänyt otsikoida suoraan sen suomenkielisen nimen perusteella pelkästään Braddock: Suoraa toimintaa kolmoseksi, kuin miten sen nyt hassusti tein. No, väliäkö tuolla.

Saigon kukistuu sotaisan ilmapiirin vuoksi vuonna 1975 ja eversti James Braddock (Chuck Norris) joutuu evakuoinnin ja luodinreiän seurauksena poistumaan maasta. Samalla taakse jää hänen mahdollisesti räjähtävä paikallista väestöä edustava vaimonsa Lin (Miki Kim). Hiukan hämmentävää on se, että edellisessä osassa Braddock jäi sotavangiksi vuonna 1972 ja virui kertoman mukaan vankina 10 vuotta ja että muutama vuosi kadonneeksi ilmoituksen jälkeen Braddockin vaimo meni uusiin naimisiin. Siinä tosin ei taidettu sanoa minkä maan kansalainen Braddockin vaimo on (vaikka oletinkin kyseessä olevan amerikkalainen), joten se ei nyt niin aiheuta jatkuvuusongelmia elokuvien välillä, mutta miten Braddock saattoi olla samaan aikaan keskellä viidakkoa vankina ja myöskin Saigonissa hengailemassa? No toisaalta aiemmissa osissa esitetyt väitteet vankina olemisen kestosta eivät kyseisissä elokuvissakaan antaneet uskottavaa käsitystä kuluneesta ajasta, että on kuitenkin mahdollista jotta Braddock on aikahyppääjä joka pystyy manipuloimaan ympäröivää todellisuutta.
Siispä Braddock palaa yhdysvaltoihin ja on surun murtama uskoessaan vaimonsa kuolleen, mutta kunhan siirrymme nykyhetkeen, joka siis on ilmeisesti noin 12 vuotta myöhemmin, saa Braddock kuulla lähes iloisia uutisia. Vaimo olisikin vielä elossa Vietnamissa ja olisi ollut eron sattuessa raskaana, joten siellä odottaisi vieläpä 12-vuotias poika. Mutta mitä ihmettä, eikö valtiojohto olekaan iloinen Braddockin puolesta kun koettaa kieltää miestä palaamasta Vietnamiin? No ei tietenkään ja siksipä Braddock menee sinne ilman lupaa. Perhetapaamisessa Braddockin aiemmin isätön poika Van (Roland Harrah III) ei avaa sydäntään heti isipapalle, mutta kun ilkeä ikävä ja kaunaa kantava kenraali Quoc (Aki Aleong) tappaa Linin ja kaappaa Vanin, on aika vetää niin pahasti pataan, että siinä vanhakin nuortuu Benjamin Buttonin tavoin. Mikä myös johtaa isä-poika-suhteen korjaantumiseen ja helikopterin pudottamiseen.

Hyvä on, eihän näissä tälläisissä elokuvissa saisi pistää hirveästi painoarvoa mahdollisiin tarinallisiin aukkoinin, mutta kyllä tämän elokuvan yhdistäminen aiempiin elokuviin on kuin koettaisi tunkea David Johansenia pyöreään reikään. Ei onnistu sitten millään. Olisivat vain suosiolla muuttaneet tarinaa siten, että se olisi ollut vaikka Braddockin veli joka vuonna 1975 joutui jättämään kuolleeksi luulemansa vaimon Saigoniin ja nyt 12 vuotta myöhemmin veli on skeittionnettomuden vuoksi päätynyt pyörätuoliin, jolloin Braddockin pitää siksi mennä pelastusretkelle ja muuten pitäneet elokuvan samanlaisena. Näin ei olisi tarvinnut hetkeäkään miettiä ja sovitella elokuvia yhteen, vaan Braddock olisi voinut olla vain sankari joka saa uuden mission. En minä näitä elokuvia katsoessani tahdo ajatella, vaan lojua puolitiedottomassa olotilassa ja toivoa jaksavani hengittää edes elokuvan loppuun saakka.
Toisaalta juuri sekava yhteensopimaton tarina yhdistettynä hassuun dialogiin ("I don't step on toes, I step on necks"), ääliömäisiin hahmoihin, superpahoihin tuhmureihin ja hallitsemattomaan toimintaaan tekevät tästä osasta trilogiansa koomisimman ja siten myös viihdyttävimmän sillä niin huono että hyvä-ajattelulla. Siksi onkin sääli, että alun mellakka Saigonissa on kuvattu hämmentävän uskottavasti, luoden oikeaa pakokauhun tunnelmaa ja täten se ei tarinan epäsopivuuden tavoin sovi tyylillisesti yhteen muun elokuvan kanssa. Eli ei sen vuoksi ylletäkään niin huonoksi, että se olisi hyvää. Ei vaikka lopussa raketit putoavat kuin McDonalds-pakkaukset autojen ikkunoista ja edes räjähdys ei kosketa Chuckia, sillä Chuck imee räjähdyksen voiman itseensä.

Tähdet: **
Missing in Action 3

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Chuck Norris pystyy tunnetusti tekemään ihan mitä vain. Jopa manipuloimaan aikaa niin halutessaan....

...noir kirjoitti...

Siksi hän herätti minut tänään, vapaapäivänäni jo kello 06:30, mutta sai minut luulemaan ajan olevan myöhäisempi.