John päätyy sivustaseuraajan asemasta toimijaksi, kun nuoruuden ihmisoikeusviherpipertäjäystävät tuovat hänen luokseen pakosalla olevan Armitin (Rachel Ticotin) ja pian Johnille selviää, että Armiti liittyy pakotettuna tuon jutun keskiössä olevaan murhaan. Mutta koska Johnilla on menneisyyden painolastina hippiterroristiystävien nimien nimeämisiä, tuntee hän syyllistävää velvollisuutta auttaa Armitia, joka itsekin on tahtomattaan joutunut poliittiseen peliin nappulaksi.
Ammattinsa puolesta Johnin tulee kertoa totuus, mutta omassa elämässä on raskas taakka salattuna ja kaikenlaiset poliittisia sanontoja käyttävät terrorismiin taipuvaiset ihmiset, sekä kieltämättä samaa harrastavat kotimaata puolustavat viranomaiset omalta osaltaan vain repivät Johnia joka suuntaan. Eikä pullokaan tarjoa vastauksia. Mutta Armitin suojelu on Johnin keino saada synninpäästö, ellei tapausta siivoamaan tullut ammattitappaja Michelle (Penelope Ann Miller) ehdi keskeyttää sielunparannusta.
Varsin miellyttävä jännäri tämä Full Disclosure. Se ei kaikkien öisten katujen, vaikeroivien saksofonien ja viskipaukkujensa vuoksi ja ohella ole mikään maata järisyttävä tapaus, ja rakenne hahmottuu loppuratkaisua myöten heti kun Fred Ward ensimmäisen huikkansa ottaa, mutta etenkin mainioiden karaktäärinäyttelijöiden ansiosta elokuva kulkee loppuratkaisuunsa saakka ilman haparointia. Etenkin Fred Ward tuo syyllisyyden kalvamaan alkoholistoimittajaan sen kaipaamaa rosoisuutta ja miehen kärsivät kasvot ovatkin kuin syntymässä luodut tälläisiiin rooleihin. Peukut pystyyn Fredille.
Ja jälleen kerran tässä on elokuva jonka kansi hieman hämmentää minua. Okei, Fred Ward näkyy siellä oikealla ihan sievoisen suurena, viestittämässä hänen olevan mahdollisesti jokseenkin merkittävässä osassa elokuvaa ja päähenkilönä hän sitä onkin. Ja toki vasemmalla isommalla näkyvä Penelope Ann Miller esiintyy suht' suuressa sivuosassa elokuvaa, mutta on kuitenkin nimenomaan sivuosassa ja aivan selvästi vähemmän merkityksellisessä roolissa kuin Rachel Ticotin, joka ei edes saanut kasvojaan kanteen. Rohkenenko kuitenkin väittää, ettei Miller ole yhtään tunnetumpi/myyvempi nimi kuin Ticotin (no, ei ainakaan minulle). Sen sijaan Millerin laseista heijastuu Kim Coates, joka esittää elokuvassa Milleriä pienemmässä sivuosassa olevaa FBI-agenttia ja vaikka herra laukaiseekin pistoolinsa kerran tai kahdesti, niin senkin sokkona ja kyseessä ei ole toimintakohtaus, kun taas kansikuvan perusteella voisi melkein luulla hänen olevan ehkäpä jonkinlainen elokuvan pahis. No, väliäkö tuolla.
Tähdet: ***
Full Disclosure
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti