Phoeben silmissä kaikki oli ennen paremmin, kun hipit tanssivat ja todellisuus oli seepian sävyistä. Nyt äiti on menossa bisnesmiehen kanssa yhteen ja kaikkea, joten tarkoitus on tietenkin tavoitella sitä mennyttä kulta-aikaa, joka tuskin tarkoittaa suihkuja. Joo joo, ymmärrän vähemmälläkin että elokuvassa tavoitellaan hippitaivasta, ei sitä sitaria tarvitse koko ajan soittaa. No jaa, loppuelokuva onkin sitten sitä kasvutarinaa jossa nuorempi sisar ymmärtää jatkaa elämässään eteenpäin, eikä kuvitella jääneensä kenenkään varjoon.
Aika laimea draama jossa pinnallinen hippikuvaus ja pinnallinen nykymaailman jäykkyys ovat molemmat ei niin yllättäen pinnallisia. Brewster ja Diaz eivät vaikuta olevan laisinkaan sukua toisilleen, sillä suhde on hädin tuskin edes hyvän päivän tuttavuutta, saati sitten todellakaan sisaruutta, ja muutoinkin elokuvan ihmisten kanssakäyminen tuntuu enemmän lukuharjoituksilta kuin sielujen sympatialta. Diazin hahmolle kirjoitettu traaginen kasvu ja kuolema kiltistä hippitytöstä liioittelevaksi anarkistiksi on niin keskeneräisen oloinen, että siihen ei usko yhtään sen enempää kuin Christopher Ecclestonin peruukkiin.
Sekä Jordana Brewster että Christopher Eccleston paljastavat rintansa.
Tähdet: *
Faithin jalanjäljillä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti