Kirjoitus jonka lukeminen kaduttaa. Takaan sen.

Nyt kun meillä oli taas eräs nuori tyttö työharjoittelussa ja koska hän on omien sanojensa mukaan mielummin "viihteellä" kuin tekee jotain töitä, niin notkukoon sitten kavereineen siellä ostarin ovien edessä. Tämä kuitenkin palautti mieleeni videovuokraamoajat ja siellä olleet työharjoittelijat. Joista valtaosa oli kuitenkin enemmän positiivisia tapauksia (eivät ehkä loisteliaita, mutta ihan ok-tasoa ehkä ainakin) kuin negatiivisia, mutta etenkin yksi tapaus sieltä huonommalta puolelta jäi niin vahvasti mieleeni, että oikein kirjoitin siitä itselleni muistiinpanon, jota olen sitten käyttänyt pelottavana esimerkkinä siitä kuinka rasittavia jotkut ihmiset osaavat olla. Joten aion olla Teitäkin kohtaan rasittava ja pistää sen tänne luettavaksi. Liittyy se tavallaan elokuviin, mutta on ainakin hauska. Tai no ei oikeastaan.

31.8.2007 
SuperTet

Minulta tullaan vähän väliä kyselemään mahdollisuutta päästä meille työharjoitteluun ja kyllähän minä heitä silloin tällöin otankin töihin. Suurin osa työharjoittelijoista kysyy meiltä hommia vain koska jostain sitä on kysyttävä ja meidän kohdalla sitä kenties ajatellaan, että "tuolla mä pääsen helpolla." Tosin jos meille tulee työharjoitteluun, niin pääsee heti tekemään "normaalia" työtä ja tottavie sitä joutuukin töitä tekemään mahdollisuuksien mukaan. Minä uskon, että työharjoittelussa pitää tehdä niitä työnkuvaan kuuluvia hommia, eikä vain joutua eräänlaiseksi roskakuskiksi. Meillä et joudu vain pyyhkimään pölyjä, tai kantamaan roskia,,, tosin, nekin hommat pitää hoitaa,,, mutta teet ihan samaa asiakaspalvelutyötä kuin minäkin. No, kirjanpitohommia ei työharjoittelijan tarvitse tehdä. 
Monessa paikassa työharjoittelija otetaan tekemään ne hommat joita itse varsinainen työntekijä ei haluaisi tehdä. Kun sen pitäisi olla niin, että opettelet sitä asiaan oikeasti kuuluvaa työtä. Mutta jos kerran suurin osa koulujen työharjoitteluajoista on viikosta kahteen pitkiä, niin se saattaa tuntua turhauttavalta opastaa harjoittelijaa, jos hän oppisi hommat vasta kun harjoittelu loppuu. Ja turhauttavalta se saattaa tuntua myös oppilaasta. Siksipä monen oppilaan asenne työharjoittelupaikkaansa kohtaan on se "nokun on pakko" ja se johtaa siihen, että oppilaan mielenkiinto kohdistuu enemmän kännykkkään kuin työhön. Minulla on ollut useampi työharjoittelija töissä, ehkä parikymmentä kaikenkaikkiaan. Ja näistä kaksi on ollut oikeasti sellaisia jotka olisin harjoittelun perusteella palkannutkin. Suurin osa jäljelle jäävistä oli niitä henkilöitä, jotka tekivät kyllä työtä käskiessä, mutta muuten alkoi kännykän naputtelu. He kuitenkin saivat jotain aikaan, vaikk'eivät olleet mitenkään aloitteellisia. En siis palkkaisi heitä, enkä kirjoittaisi suosituksia, mutta ihan hyvää alempaa keskitasoa he olivat. Eli aivan peruskauraa. Mutta sitten aina välillä tulee vastaan se työharjoittelija joka saa sinut raastamaan hiuksia päästä, suunnittelemaan täydellistä murhaa ja sitten toteamaan, ettei sen tarvitse täydellinen olla, kunhan sen vain saa hengiltä. Ja tälläinen SuperTet tuli minunkin kohdalleni kerran.
En aio mainita hänen nimeään, joten hän olkoon SuperTet. 

SuperTet oli juuri niitä henkilöitä joka ei tehnyt töitä edes käskiessä, ei kuunnellut pätkääkään, tuli ja meni miten halusi ja kaikenkaikkiaan loi ohjaajaansa sellaisen ajatuksen että "toi oli kyllä viimeinen Tet jonka minä tänne otan". 
Aloitetaanpa ensivaikutelmasta: SuperTet juoksi kaverinsa kanssa tiskille ja yhtenä virkkeenä pulputti "meilläONtyöharjoitteluPÄÄSTÄÄNKSmeTÄNNE!" Johon minä totesin että "toinen teistä voi päästä. Jos mä otan teidän molemmat tänne, niin hommat ei oikein riitä ja siitä tulee vaan sitä seisoskelua. Joten päättäkää itse kumpi tulee ja tuleva tuo sitten samantien sen sopimuspaperin." Pojat juoksivat ulos ja en edes tiennyt oliko nyt jompikumpi tulossa vai ei. Vitsailin siitä vielä kollegoille, että "ihan taatusti toinen niistä tulee vasta ekana harjoittelupäivänä tänne tuomaan sopimuksen." Noin kuukautta myöhemmin tuli eräs hiljainen nyhveröpoika kysymään harjoittelupaikkaa ja myönnyin "tuo paperi, niin täytetään." Noin kuukautta tämän jälkeen, eli kahta kuukautta sen SuperTetin ensikäynnin jälkeen, kollegani soitti eräänä perjantaina ja sanoi että siellä olisi työharjoittelija jonka kanssa olen sopinut paikasta, ja hän tarvitsisi lisätietoja hommasta. Koska SuperTetistä ei ollut kuulunut sanaankaan koko tänä aikana, niin oletin että kyseessä oli tämä jälkimmäinen hiljainen, nyhveröpoika. Totesin että tulkoon maanantaina, niin käydään asiat läpi. Odotin siis tätä hiljaista poikaa. Sitten maanantaina kun avasin liikkeen oven, niin eikös siinä ovella seissyt SuperTet, joka sanoi tulevansa nyt hommiin. 
"Oonks mä piilokamerassa? Sillä täähän on vitsi? Sä kävit kysymässä tätä paikkaa pari kuukautta sitten ja sitt' susta ei kuulunut mitään ja nyt mun pitäis ottaa sut töihin? Mikset sä tuonu sitä sopimusta aiemmin, enhän mä oo nyt mitään allekirjoittanut." 
Eihän se SuperTet tietenkään enää ehtisi mistään saada muuta paikkaa, joten ajattelin että kun kyseessä on vain parin viikon rupeama, niin enköhän sen ajan kestäisi.
Ensivaikutelma ei ollut hyvä, tämä toinen vaikutelma ei ollut hyvä, mutta pahempaa olisi odotettavissa. 
Näytin SuperTetille yksinkertaisimpia työkuvioita, joista hän ei välittänyt pätkääkään, vaan kulutti keskittymiskaarensa kyselemällä "saanks mä ilmasii leffoi? Saanks mä ilmasii julkkii?" Totesin ettei siis kannattaisi tämän henkilön kohdalla antaa tehtäväksi mitään liian vaativia hommia. Tuli siis eteen tehtäviä kuten "näät sä noi kolme laatikkoo? Vie ne hei tonne yläkerran varastoon." SuperTet vei kaksi laatikkoa ja kysyi sitten "mitä mä nyt teen?" "No, viet sen kolmannenkin." Päivän päätyttyä päätin käydä yläkerrassa katsomassa minne hän ne laatikot vei. No minnepä muualle kuin pinosi ne suoraan oven eteen. Sen sijaan että olisi vienyt ne huoneeseen asti. Ja se oli tälläistä koko ajan. Sen mitä hän teki, teki huonosti ja pääosin keskeneräisesti. Edes mukana kulkeminen ja lähes käytännössä kädestäpitäminen ei ollut tarpeeksi ohjausta, kun tärkeämpää oli saada leffoja lainaksi.
Pyysin häntä keräämään kasetteja niiden koteloihin. Helppo homma, sillä kotelon numeron tuli täsmätä kasetin numeroon. Eli kasetti numero 13 menee koteloon numero 13. Ei hirveästi ajatuksia vaativaa hommaa. Tähän mennessä väärin laitettuja tapauksia oli tullut vain muutama kymmenen vastaan. Kaipa hän siis olisi voinut huonomminkin asian hoitaa. 
Työharjoitteluaika oli kuusi tuntia per päivä. Joten sovimme että hän tulisi töihin kello 11.00 ja päivä loppuisi kello 17.00. Näin hän ehtisi aina käymään koululla syömässä ennen töiden alkua, kun hän ei kerran halunnut omien sanojensa mukaan herätä liian aikaisin. Päivittäin hän tuli siinä hiukan kello 12 jälkeen. Totesinkin hänelle että "jos sä et tuu töihin ajoissa, niin se vaikuttaa pahasti sun arvosteluun." Eräänä päivänä hän tuli siinä noin kello 13 ja kysyi ensimmäisenä "saanks mä mennä syömään?" Jouduin kieltäytymään, sillä nyt saat odottaa kahvitaukoon saakka. No eipä sillä väliä, sillä kello 15.00 hän vain käveli ovesta ulos, eikä enää palannut sinä päivänä. Työt hän jätti tietenkin kesken ja kirjaimellisesti keskelle lattiaa. 
Seuraavana päivänä SuperTet ei tullut töihin ollenkaan. Sitä seuraavana päivänä hän saapui perinteiseen tapaansa myöhässä ja kysyinkin missä hän oli edellisenä päivänä? Hänellä oli hammastarkastus. "Kestiks sun hammastarkastus kuusi tuntia? Ja mikset sä ilmoittanut siitä mulle mitään? Se ei varmaan kuitenkaan mikään ex tempore-juttu ollut."
Huomautan tässä välissä, että en kertaakaan korottanut ääntäni, taikka kiristellyt hampaitani, vaan esitin kaiken rauhallisesti ja ystävällisellä äänensävyllä. Tapanani kun ei ole aukoa päätä, eikä edes huutaa.
Hänen ollessaan töissä ei voinut elokuvaa laittaa päälle tarkastusta varten, sillä SuperTet jähmettyi ruudun eteen kuin kauris ajovaloihin. Pystyit valehtelematta heilauttamaan kättä hänen kasvojensa edessä, eikä hän nähnyt sitä. Oli vain television ruudulla välkkyvä maaginen valo. "Pystyt sä keskittymään, vai pitääks toi tv sammuttaa?" 
Viimeisenä päivänä en antanut arvostelua hänen mukaansa koululle vietäväksi, vaan lähetin sen itse hänen opolleen. Arvostelu ei ollut kovinkaan positiivinen. 

Jos myöhästelyt, piittaamattomuus, etc. eivät olleet tarpeeksi, niin olisittepa kuulleet hänen juttujaan 
--------------- 
SuperTet: "Teijän pitäis otta noi Maraboun Dajm-suklaat pois myynnistä. Ku Dajm-suklaan tekijät tekee myös tupakkaa ja ajaa sademetsät nurin." 
Minä: "Mitä? Puhut sä nyt jostain Marlborosta tai jotain? Ja miks vaan Dajm-suklaa? Ei siellä tehtaassa oo mitään sademetsän kaato-yksikköä, joka tekisi just Dajm-suklaatakin." 
SuperTet: "Mut mun sisko on niin sanonu." 
--------------- 
SuperTet: "Mä oon goottari ja tiedäks, ett' mun suosikkibändi on maailman isoin goottibändi." 
Minä: "Jaa, mikäköhän se on?" 
SuperTet: "Iron Maiden. Mut vaan tosi gootit kuuntelee sitä." 
Minä: "Siis häh? Ei Iron Maiden oo mikään goottibändi. Gootti on jotain The Sisters Of Mercya ja Fields Of The Nephilimiä." 
SuperTet: "En mä oo noist kuullukkaa, mut mä ja mun kaverit tiedetään ett' Iron Maiden on goottia." 
--------------- 
SuperTet: "Tiesitsä ett' truegootit pukeutuu vaan mustaan, tai sitt' niillä on jotain verenpunaista." 
Minä: "Kyll sä voit olla gootti vaikka pukeutuisit verkkareihin." 
SuperTet: "Ei! Gootit pukeutuu mustaan, kyll mä tiedän." 
--------------- 
SuperTet: "Tiesitsä ett' toi sun merkkis on saatanallinen symboli ja se on tuhansii vuosii vanha?" 
Minä: "Tää on rauhanmerkki, kaukana saatanasta ja ei se oo tosiaankaan tuhansii vuosii vanha." 
Piirsin SuperTetille kolme symbolia. 
Minä: "Sä kun kerran oot expertti, niin sä varmaan tiedät mitä nää on?" 
SuperTet: "Joo, ne on paholaisen merkkei ja pakanajuttui." 
En hennonnut kertoa, että siinähän olivat Princen logo, Frontline Assemblyn logo ja Daavidin tähti. 

Ja tuollaista legendaa kuulin taukoamatta niinä hetkinä kun hän vaivautui olemaan paikalla. 
Hän on ainoa ihminen jonka kohdalla olen ajatellut ilman vitsiä, että tämä henkilö kaipaisi oikeasti läimäytystä kasvoilleen ja toteamuksen "herää!" 
En haluaisi nähdä tätä SuperTettiä missään töissä. Jos hän joskus eksyy kaupan kassalle töihin ja näen hänet, niin taatusti vaihdan jonoa. 
Ymmärrän kyllä että nuorten motivaatio jossain työharjoittelussa on alhainen, mutta jos kyseessä on niinkin lyhyt aika kuin kaksi viikkoa, niin edes sen ajan pitäisi pystyä olemaan tajuissaan. Etenkin kun joissain työpaikoissa oikeasti haluttaisiin opettaa oppilasta. 
Eikä meilläkään opita aivokirurgiaa. Korkeintaan lobotomia
.
..
...
Tuo edellinen oli siis kokemukseni pohjalta tekemieni muistiinpanojen avulla koostettu kertomus ja nyt kun luen sitä, niin huomaan ettei aika ole kullannut muistoja. Sillä vaikka siitä ei selvästikään tule esille kaikki hermoja riipivä tuska jota hänen kanssaan koin, niin edelleenkin saan mieleeni ajatukset siitä kuinka bensakanisteri ja tulitikut kuulostivat hyvältä ratkaisulta.
Sittemmin olen satunnaisesti nähnyt samaista poikaa kaupungilla ja en välitä hevonpätkääkään miten hänellä on mennyt. Ainoa varsinainen häneen liittyvä asia jonka vuoksi olen joutunut edes hieman rasittamaan päätäni, oli kun joitakin aikoja edellisen työharjoitteluinkvisition jälkeen hän oli päässyt paikalliseen pelikauppaan työharjoitteluun ja sen paikan pomo tuli kysymään millainen tämä poika oli ollut. Ennen kuin ehdin oikeastaan sanomaan mitään, niin hän luki kasvoiltani vastauksen ja totesi olevansa aivan samaa mieltä.

Ai niin, tältä hän näytti silloin ja nykyään Helvetin lieskat lienevät tehneet tehtävänsä.

Ja jos joku ajattelee ettei työharjoittelupaikkoja kannata hakea, niin totta mooses kannattaa. Eivät ne kaikki kokemukset kummaltakaan puolelta ole aina tälläisiä.