50 Drive in Movie Classics: 37 - 40

DON'T LOOK IN THE BASEMENT (The Forgotten, 1973)

Yksityisessä pöpilässä huonosti näyttelevät ihmiset esittävät pöpejä ja kun paikan johtaja tohtori James Garner-wannabe kuolee opettaessaan Robet Duvall-wannabepöpille kirveen käyttöä, ottaa hoitajaa näyttelevä pöpi paikan johtajana. Seuraavaksi tietenkin paikalle saapuu James Garner-wannabeen ennen kuolemaansa palkkaama hoitaja ja pian hän saa huomata, että jos kerran potilaita kuolee aivan liian harvoin ja hitaasti aiheeseensa nähden, niin kenties hän itse on tuleva uhri.
Elokuvan twisti on olevinaan se, että meidän tulisi uskoa sen pöpihoitajan olevan normaalihoitaja ja ettei hän ole tappaja, mutta jos sitä twistia ei selvitä heti nähdessään tuon tädin, niin kyseessä on varmasti katsojan ihka ensimmäinen elokuvakokemus koskaan.

Miten helvetissä tämä elokuva pääsi Video nasties-listalle? Toki siellä listalla, kuten alkuperäisessä Parental advisory-listassa on muitakin joiden kohdalla pyörittelee päätä hämmennyksestä, mutta suurimman osan kohdalla pystyy kuitenkin tavallaan näkemään sen pointin mitä nuo ylireagoivat asiantuntijat olivat päässään kehittäneet, mutta Don't Lookin kohdalla on kyllä tehty varmaan jokin valintavirhe. Jos ajattelee muita listan elokuvia, niin siellä on joitakin jotka ovat visuaalisesti shokeeraavia, taikka henkisesti ahdistavia ja olivat ne sitten hyvin tehtyjä elokuvia tai eivät, niin jokin niissä on aina sen verran onnistuneesti tehty, että sen (negatiivisen) vaikutuksen pystyy huomaamaan. Don't Lookissa katselemme kuinka joukko Forrest Gumpin Bubba-kopioita hengailee huutamassa jossain omakotitalossa ja aina välillä joku kuolee sen verran koomisesti, että visuaalisesti tämä on paitsi uskomattoman ruma, mutta myös niin hölmön näköinen etteivät sen veritehtosteet ole yhtään sen kauhistuttavampia kuin Slimerin lima. Ja tosiaan jos Bubba pelotti Gumpissa, niin sitten voisi hyväksyä Don't Lookin pöpien olevan sitä kauhutunnelmaa luovia, mutta c'mon, kuka Bubbaa pelkäsi?
Uskonkin, että ainoa syy miksi Don't Look päätyi Video nasties-listalle on se, että se julkaistiin Last House on the Leftin kanssa tuplanäytöksenä ja oli jälkimmäinen elokuva minun mielestäni kuinka yliarvostettu tahansa, niin ainakin sen kohdalla voi ymmärtää jonkun vetävän herneen nenäänsä.

Tästä elokuvasta pitäisi julkaista uusi special edition-versio, joka olisi tälläinen:
- Alkutekstit.
- Lopputekstit
- Kokonaispituutta noin minuutti.
Eikä tosiaan sen vuoksi, että se olisi niin raju tai muuta, vaan koska se on niin helvetin huonosti tehty.

Ruma, tyhmä, mutta ainakin tylsä.

PRISONERS OF THE LOST UNIVERSE (1983)

Uskoakseni toimittaja Carrie (Kay Lenz), kirvesmies Dan (Richard Hatch) ja tiedemies Hartmann (Kenneth Hendel) päätyvät vahingossa heistä jälkimmäisen keksimän materiasiirtäjän avulla toiseen ulottuvuuteen. Tämä toinen ulottuvuus on täynnä tutunnäköisiä kallioita ja metsää, mutta Maapallon alueista sen erottavat jättimäiset purppuraherneet, isot kukat ja muut sinne tänne ripotellut muovihärpäkkeet joilla osoitetaan meidän olevan muualla kun Rovaniemellä. Niin ja tietenkin täällä on loistavasilmäisiä mutanttikääpiöitä, creatureita mustasta laguunista ja John Saxonin esittämä tavallaan keskiaikaimen sotalordi Kleel.
Hartmannia Carrie ja Dan eivät löydä, joten he lähtevät etsimään häntä ja samalla keinoa palata kotiinsa, mutta he törmäävät Kleeliin joukkoineen, jotka nappaavat Carrien sotalordin morsiameksi. Siispä Dan lähtee pelastusretkelle apunaan Narniasta karannut Malachi (Peter O'Farrell), esi-Data ja luolamies.
Ilmenee, että Hartmann on Kleelin vanki ja tiedemiestä pidetään jonkinlaisena velhona joka voisi keksiä aseita joiden avulla Kleel saa koko planeetan haltuunsa. Mutta kuinka vanki Hartmann oikeastaan onkaan, sillä näissä tarinoissa tiedemies on yleensä valtaa janoava vähintään puolihullu tiedemies.

Tosi hauska elokuva.
Efektit ovat muovisia, dialogi hölmöä, musiikki juustoista, ääniefektit sarjakuvamaisia, mutta kaikessa on sitä samaa Tähtien Sota-seikkailullisuutta kuin sen halpakopioissa kuten Star Odysseyssa ja Starcrashissa. Eli halvalta näyttää, mutta hauskaa on. Aivan kuten Richard Chamberlainin Allan Quatermain-leffoissa.

RATTLERS (1976)

Vuoroon pääsee yksi tämän boksin eniten odottamistani elokuvista ja ihan pelkästään sen vuoksi, että sen aiheena ovat käärmeet ja käärmeet pelottavat minua.

Käärmetutkija Tom Parkinson (Sam Chew Jr.) kutsutaan apuun, kun Mojaven erämaasta löydetään kaksi käärmeiden puremiin kuollutta pikupoikaa. Pian lähistöllä oleva yhteisö alkaa kärsimään hyvinkin vihamielisestä käärmekäyttäytymisestä ja Tom alkaa ymmärtämään, että tässä on nyt kyse jostakin muusta kuin liskojen öistä. Alueella olevaan hylättyyn kaivokseen on armeija dumpannut hermokaasua ja sen kun yhdistää käärmeisiin, niin siinähän se.

Kuten arvata saattaa niin elokuvan käärmehyökkäykset ovat kuvattu siten, että lähikuvat käärmeistä ja kohteista eivät istu toisiinsa ja näin ollen varsinaiset iskut eivät epäuskottavuudessaan aiheuta minkäänlaisia väreitä. Suurin jännitys syntyykin siitä kun kamera kuvaa käärmeitä ennen varsinaista hyökkäystä. Eli oikeastaan samoin kuten missä tahansa jännityselokuvassa, odotus on lopputulosta jännittävämpi. Mikä ei nyt tarkoita ettäkö Rattlers olisi kovinkaan jännittävä elokuva, sillä sitä se ei ole kuin hyvin satunnaisesti. Pökkelö päähenkilö, laiska kerronta ja huono kuvaus aiheuttavat sen, että vaikka kerroinkin käärmeiden pelottavan minua, niin suurin osa niistä tehdyistä elokuvista ei aiheuta kuin suurin piirtein olankohautuksen ja Rattles kuuluu siihen sarjaan. Joten jos haluaa nähdä onnistuneen käärme-elokuvan, niin kannattaa pistää koneeseen Ssssnake.
Mutta toki Rattlersin kuvat asunnon täyttäneistä käärmeistä ja pihalla puremiin kuolleista eläimistä ovat ihan kelvollisia, joten tämä elokuva on kuitenkin vähintään yhtä toimiva kuin Harry Hamlinin Silent Predators, joka on ihan siedettävä.

SAVAGE JOURNEY (1983)

1800-luvun alun Amerikassa se tyyppi joka huutaa Ladattu Ase ykkösessä "stay on the right! I meant stay on the right!" saa päälleen tervaa ja höyheniä. 
Tähän aikaa Amerikan kristityt näköjään palvoivat sonnia ja pappi seurakuntalaisineen haukkuivat kuin koirat. Ei kun ihan oikeasti, niin tässä esitetään.
Onneksi Brigham Young (Maurice Grandmaison) ymmärtää pyytää Jumalalta ohjausta, mutta Mooseshan on viimeinen jolle Jumala puhui "and you ain't no Moses". No onneksi on saarnaaja joka elokuvan alussa tervattiin ja hän vie ihmiset kohti oikeaoppista Mormoniuskontoa. Siis häh?

Savage Journey opetti minulle, että jos et ole mormoni olet likainen, karvainen, sinut yhdistetään gorillaan, olet alkoholisoitunut, muriseva vihainen ihminen joka pakottaa lapset polttamaan tupakkaa ja juomaan viinaa. Mutta jos olet mormoni, niin hymyilet, sielusi pelastuu ja vaatteetkin ovat yllättävän puhtaat. Niin ja mormonina sinulla on oikeus väkivalloin estää kilpailevaa mediaa kritisoimasta sinua, uhkailla presidenttiä ja naida niin monta naista kuin vain mieli tekee. 
Tiedättekö mitä tämä elokuva olisi kaivannut? Ihmissyöjäkarhua jolla on konekivääri.

Tähdet:
Don't Look in the Basement ~
Prisoners of the Lost Universe ***
Rattlers *
Savage Journey ~