Hitto tästä elokuvasta on vaikea saada selkoa, sillä ääni heittelee koko ajan ja dubbaus on niin poissa paikoiltaan, että välillä kun kaksi henkilöä keskustelee niin ei aina tajua kumpi sanoo kummankin epäselvän mongerruksen. Ei ihmekään ettei Boris Karloff dubannut itseään, sillä sitä ei olisi tehnyt edes Steven Seagal.
Ilmeisesti idea on siinä, että viiksekäs bisnesmies on yhdistetyllä loma- ja työmatkalla jossain Italian rannikkoseudulla kun tytär tulee kaapatuksi ja poliisitutkinta ei tuota tulosta.
Boris Karloff esittää ymmärtääkseni arvostettua herrasmiestä joka johtaakin jotain huumesalakuljetusjengiä ja on myös sen tytön kaappauksen järjestäjä.
Tämän nähtyään voi vain kysyä, että missä Denzel Washington ja Scott Glenn ovat kun heitä tarvitaan?
BEAST FROM HAUNTED CAVE (1959)
Julkaisuvuodeksi on merkitty 1959, mutta välillä elokuva näyttää ja kuulostaa enemmän 70-luvulta, että vau ja vou.
Rikollisjoukko suunnittelee suurta kultakeikkaa ja avuksi siihen tarvitaan räjähdys läheisellä kaivoksella. Tarkoitus on säikäyttää kaikki pakenemaan väestönsuojiin, jotta roistot saavat saavat ryöstellä rauhassa ja sitten paetaan hiihtohisseillä (ihan oikeasti).
Roistot hiihtelevät syrjäiselle vuoristomökille turvaan ja ihmettelen vain, että onpas heillä pienet nyssäkät mukanaan ottaen huomioon niissä olevan historian suurimman kultaryöstön saaliin. Kuten Kirstey Alley elokuvassa Tarkoituksena Tappaa, ei myöskään tällä kertaa mukana oleva erämaaopas tiedä mukana olevaa pahuuta, mutta pian hänkin ymmärtää että huonosti käyttäytyvät lomalaiset ovat huonosti käyttäytyviä koska ovat roistoja. Mutta ei huolta, sillä vuoristossa majaileva hirviö ei tee erottelua ihmisten välillä, vaan ruoka on ruokaa.
Siispä porukan viettäessä aikaa siellä mökillä, alkaa metsien mörökölli tehdä heistä sylttyä.
Tämä elokuva vaikuttaa välillä siltä kuin katselisi jotain hiihtämistä kuvailevaa mainosvideota, sillä niin rennosti tässä hiihdetään ja iloitaan. Silloin kun elokuvan vuorihirviö näyttäytyy muuntuu tunnelma täysin Star Trek-jaksoksi ja se on mielestäni ihan mainiota.
Näyttelijät tekevät kelpo työtä, jonkinlainen ajankuvan hämärtyminen on mielenkiintoista ja mörökölli on kelvollisesti onnistunut lonkerokummajainen.
THE FIRING LINE (1988)
Jostain syystä Zelda-pelit mieleeni tuova musiikki soi, kun jenkkisotilaat räjäyttävät bensiiniannoksia keski-amerikkalaisessa viidakossa jossa puita kasvaa harvakseltaan. Pääasia on, että kapinalliset saavat kyytiä ja operaation seuraksena saadaankin kiinni maailman valkoisin ja feikkiaksenttisin latinokapinallisjohtaja, jonka jenkkisotilaat suuressa ystävällisyydessä sitten vangitsemisen jälkeen tappavat. Luonnollisesti jenkkisotilaita näyttelevät ei-amerikkalaiset näyttelijät, jotta ei kritisoitaisi omia. Paksuviiksinen sankarisotilas Hardin (Reb Brown) kehtaa ihmetellä, että emmekö me kaikki voisi olla ystäviä ja näin ollen hänestä tulee omien kollegoiden maalitaulu. Paetessaan Hardin joutuu ottamaan mukaan juuri hetkeä aiemmin baarissa tapaamansa Sandran (Shannnon Tweed), koska tottakai ei-amerikkalaiset jenkkipirulaiset käyttäisivät neitiä väkisin apunaan.
Hardin ja Sandra päätyvät viidakkoon juuri niiden kapinallisten luokse joita edellinen oli aiemmin kukistamassa ja nyt Hardin opettaa kapinallisille miten taistellaan täsmälleen samalla tavalla kuin ennenkin. Pääasia on, että Amerikan pirut saavat kyytiä.
Minä pidän Shannon Tweedista ja kovasti pidänkin. Enkä nyt puhu hänen ulkonäöstään, vaikka aivan älyttömän kuuma onkin, enkä puhu näyttelijänlahjoistaan, koska ei hän nyt kovin hyvä näyttelijä ole. Mutta Shannon Tweed on kuten Pamela Anderson ja Brendan Fraser, eli hänessä on jotain vastustamattoman mukavaa jonka vuoksi elokuvan kuin elokuvan jaksaa katsoa vain juuri siksi, että hänen näkemisensä saa hyvälle tuulelle. Ei siis nauraen, taikka kiihottaen, vaan samalla tavalla kuin halaus tekee.
Ja toki jos hän ei kurottele liian korkealla, vaan tekee niitä rooleja joihin parhaiten sopii, on hän näyttelijänäkin tarpeeksi kelvollinen kantaakseen elokuvaa. Jotenka puhumme siitä kuinka suutarin tulee pysyä lestissään. Oikea elokuva oikealle ihmiselle. Kuulitko Robert De Niro? Jätä ne komediat rauhaan.
The Firing Line on kömpelöllä juonellaan, tarpeettoman suurella toimintamäärällään ja puupäämäisllä näyttelijöillään juuri sellaista tavaraa jossa Tweed pääsee tarpeeksi esille (vaikka roolihahmonsa merkitys onkin vain näyttää kauniilta ja olla hiljaa) ja näin ollen minä pidin tästä hädin tuskin B-tasolle yltävästä toimintaelokuvasta.
Ja Reb Brown on varsin ilmeetön ja eleetön toimintastara.
Tottakai tämä elokuva on tyhmä kuin saapas, mutta se on ihan hauskaa tyhmyyttä.
TREASURE OF TAYOPA (1974)
Ilmeisesti joku matkaopas kertoo meille Meksikolaisesta Tayopan kylästä, sen historiasta ja muusta sellaisesta ja sitten hän esittelee viinalasiaan. Ihan hyvä kantribiisi lähtee soimaan ja kunhan ollaan odotettu kappaleen loppuun kuten Levyraadissa, niin sitten kenties viimein voi varsinainen elokuva alkaa.
Kathryn (Rena Winters) kertoo tarinan siitä, kuinka hän ja muutama muu henkilö lähtivät Meksikoon etsimään tuota Tayopan sittemmin kadonnutta kylää ja luonnollisestikin myös sen kulta-aarteita. Samalla tulee todetuksi, että Kathrynin isä oli aikoinaan yrittänyt samaa, mutta kuollut matkalla ja näinhän sitä sanotaan, että jokainen Tayopaa etsivä tulee kuolemaan matkalla. Okei, tiedämme ettei se ole totta, koska Kathryn on päässyt elossa kotiin, mutta koska neiti ei ole rikastunut, niin tiedämme ettei aarteenetsintä tuottanut tulosta. Miksi siis katsoa enää elokuvaa kun sitä jo on kulunut vartti? No, siinä on aika menevää musiikkia mukana, että siksi.
Tylsästi tehty, selvästikin Sierra Madren Aarteen innoittaman tehty aarteenetsintäelokuva jossa pääosan Kathrynia esittävä Rene Winters tekee ihan kelvollista työtä, mutta lähes kaikki muut elokuvan esiintyjät ansaitsevatkin kuolla sinne Tayopan vuoristoteille.
Tähdet:
The Island Monster ~
Beast From Haunted Cave **
The Firing Line **
Treasure of Tayopa *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti