Eikö olekin paras juonikuvaus koskaan.
Bilettämistä harrastava muotibisnesmies Michaelin (C. Thomas Howell) vaimo löydetään tapettuna ja heti perään mies ihastuu seksikkääseen Daraan (Sofia Shinas) ja tästä alkaa naintia täynnä oleva suhde, joka vain korostuu kun Michaelin yhtälailla hot avustaja Kami (Colette O'Connell) astuu muodostamaan Human Centipedea. Tai okei, tuo jälkimmäinen kestää vain yhden kohtauksen, mutta seksiä, pillereitä, teknoa ja joku puukottaa hengiltä erään Michaelin kollegan jolle hän kiukustui hänen häiritessään miehen keskittymistä. Michaelin velikin pistetään hengiltä. Ilmeneekin, että tappajat ovat Dara ja Kami, jotka ovat myös lesbopariskunta joista ensimmäisen isän vaateyrityksen Michaelin isä oli aikoinaan ajanut konkurssiin ja nyt on koston aika. Kiukkuinen Michael tyrkkää Kamin kuolemaansa ja päätyy itse vankilaan, kun sillä aikaa Dara valtaa Michaelin vaateimperiumin. Tiilenpäitä lukiessaan Michael aloittaa oman kostonsa valmistelun ja viimein päästessään vapaalle jalalle voivat lopputekstit aloittaa marssinsa.
Jos jostain C. Thomas Howellin esikoisohjaus ja -käsikirjoitus kertovat, niin siitä ettei hänen näköjään kannattaisi ohjata tai kirjoittaa. Mutta eihän se häntä estänyt ja siksi kiusanamme on muun muassa mestariteos nimeltä The Day the Earth Stopped, josta riittää kun kertoo että "hundreds of massive intergalactic robots." Hah! Eli Howellista on tullut Asylumin luottotekijöitä ja kiitos siitä.
Mutta palatakseni Hourgassiin. Tarjolla on hillittömän noloa ylinäyttelemistä, mukaeroottista latausta jota korostetaan jatkuvalla saksofonin vaikeroinnilla ja punavaloilla, vaivaannuttavaa dialogia, ystävänpalvelusnäyttelijöitä jotka eivät selkeästikään halua olla mukana tässä elokuvassa (Kiefer Sutherland on niin päästäkää minut pois-moodissa kuin vain on mahdollista) ja tämä hirviö
On ymmärrettävää, että jossain vaiheessa näyttelijä haluaa kokeilla rajojaan esimerkiksi juuri ohjaajana, mutta tämän leffan kohdalla uskon että ainoa syy miksi Howell halusi sekä kirjoittaa, ohjata, että näytellä pääosan on siinä, että hän halusi varmistaa pääsevänsä pökkimään hillittömän kuumia kissoja. Hei C'mon Howie, sä oot sen verran komea näyttelijä, että kyllä sulle naisia riittää ilman kameraakin.
Kovin juttu tässä elokuvassa on kuitenkin se, että vilaukselta naamojaan näyttävien näyttelijöiden (Ed Begley Jr., Timothy Bottoms, Lou Diamond Phillips, Kiefer Sutherland) joukossa on itse Ralph Malph, eli Don Most. Yeah baby yeah!
Ja on se Howell vaan ihan ihmeellinen vatsastapuhuja, kun eräässä kohtauksessa hän on teknodiskoilemassa ja huutelee ahkerasti "yeah!", "wow!" ja muita ilon merkkejä, mutta suu vaan ei liiku.
Tosin hyvin suuren plussan elokuva saa siitä, että kun ihan lopussa Michael astuu vapaana miehenä ulos sellistä kostoa hautoen, vartija kysyy että eikö hän ota tavaroitaan mukaan, toteaa Michael palaavansa takaisin. Se on aika vaikuttava lopetus varsinkin näin kömpelössä elokuvassa.
Hetkinen, missä vaiheessa Howell vanheni? Kaikki muistavat hänet sinä kauniskasvoisena nuorukaisena kasarileffoista kuten Liftari ja nykyään hän näyttää joltain Rutger Hauerin isältä. Tämä on siksi hassua, että tässä Hourglass-leffassa hän näyttää vielä (hiusmallia lukuunottamatta) samalta kuin tuossa Liftarissa.
Lopputeksteissä lukee kiitoksissa "The sun, the moon, the earth and the rain. Peace." Pirun hippi!
Tähdet: *
Hourglass
4 kommenttia:
Aaargh! Tuo Carrot Topin kuva on kyllä semmoista nightmare fuelia ettei pahemmasta väliä...
Kun Wes Craven teki New Nightmaren, niin sen sisällöksi olisi riittänyt kuva Carrot Topista.
Kun viimeksi näin jonkun Carrot Topin videoesiintymisen, hän oli pitkä laiha hongankolistaja. Siitä on siis selvästi aikaa. Huh!
Ei hän tässäkään elokuvassa ollut vielä tuollainen Todd McFarlanen piirrokselta näyttävä X-mutantti, vaan innostui (valitettavasti) bodauksesta myöhemmin, mutta yhtä hauska hän ei koomiseksi tarkoitetussa roolissaan ollut, kuten ei ole koskaan muulloinkaan.
Lähetä kommentti