Kyllä, Hammerin Christopher Lee-vampyrismia tarjolla, joka taatusti on monille tutumpi nimellä The Satanic Rites of Dracula (no ainakin minulle on).
Aloitetaanpa oikein paukkeella, kun salaperäinen kultti on teurastamassa alastonta naista saatanallisissa verikekkereissään ja joku vankina oleva mies pakenee jättäen jälkeensä kolinaa ja ruumiita. Ilmenee, että paennut mies oli Scotland Yardin viranomainen jonka tehtävänä oli ollut soluttautua tuohon kulttiin kerätäkseen todisteita sen johtajaa Chin Yangia (Barbara Yu Ling) vastaan. Viranomaisten tutkimuksissa on ilmennyt, että ryhmään kuuluu kaikenlaisia arvostettuja ihmisiä poliittiselta huipulta ja poliisi hakeekin apua vampyrismiin ja satanismiin erikoistuneelta professorilta, Lorrimer Van Helsingilta (Peter Cushing) ja kuten nimensä paljastaa on hän sukua eräälle toiselle Van Helsingille.
Ja koska Van Helsing on kuvioissa, niin tottakai myös Dracula (Christopher Lee) on hampaat esillä pureskelemassa nättien tyttöjen kauloja. Ilmenee, että tuo Chin Yangin oma helvetintulen klubinsa työskentelee Draculalle ja ovat valmistuttaneet uuden mustan surman, joka päästessään vapaaksi tappaa koko ihmiskunnan ihan vain naskalihampaan iloksi. Mikä on tietenkin loogista, koska tappaessaan koko ihmiskunnan, kuolevat myös Chin Yang ja apulaisensa ja eikä varmaan Draculakaan suuremmin iloitse tajutessaan ettei ole ihmisiä nautittavaksi. Siinä meillä vasta onkin se järkevä viiden vuoden suunnitelma jota pomo tiedustelee työpaikan kehityskeskustelussa. No, ehkei Dracula vain välitä, mikä selittää sen miksi hän kuolee suurinpiirtein siksi että kompastuu johonkin hiton pensaaseen.
Kuten Hammerin muut tekoaikaansa sijoittuvat elokuvat ja niistä etenkin juuri toinen Leen 70's-vampyrismeista, eli Dracula A.D. 1972, myös Vampire Bride on hieman tahattoman huvittava olemalla visuaalisesti liiaksikin tekoaikaansa sidottu ja vaikka se ei ole aivan yhtä hey hey we're the Monkeesmainen (kyllä, tiedän että se on 60-luvun tuotos) kuin mitä tuo Dracula A.D. 1972 välillä on, niin kyllä Hammerin elokuvat toimivat parhaiten niiden ollessa irrallaan oikeasta ajasta.
Kuitenkin, vaikka Lee ja Cushing vetävät roolinsa ehkä hieman liiankin rutiinilla, niin he ovat edelleen voimakkaan karismaattisia ja Hammerin elokuville tyypillisesti Vampire Bridessa on vatsaa kouristavia ällöefektejä, piinaavaa jännitystä ja oikeaa kauhuntunnetta, joka teki kyseisen tuotantoyhtiön elokuvista laidasta laitaan onnistuneita. Joten plussia on enemmän kuin miinuksia.
Leestä kyllä huomaa ettei hän tässä vaiheessa uraansa ollut enää kovinkaan innostunut niin Draculan kuin muidenkaan kauhuleffojen teosta, kun aiempi energinen elo on kaukana poissa ja huokaukset ovat syviä.
COUNTRY BLUE (1973)
Minulla ei ole hillbilly-suomi-sanakirjaa, joten sen lisäksi että minun on vaikea ymmärtää tätä elokuvaa, niin on myös vaikea kiinnostua siitä. Mutta ilmeisesti vankilasta vapautunut mies - jota minä kutsun nyt oikeasta nimestä huolimatta Billy Ray Bobiksi - päättää punaniskailun ohessa parantaa oman ja tyttöystävänsä - jota minä kutsun nut oikeasta nimestä huolimatta Bobbi Raeksi - elämää pankkiryöstön avulla. Sitten istutaan moottoriöljyn tahrimissa vaatteissa, soitetaan harmonikkaa ja pulisongit väräjää.
Ryöstö, toinen ja pidätys.
Pako, kolari ja luojan kiitos lopputekstit.
"Hee-haw!"
GOING STEADY (Yotzim Kavua, 1979)
Virginiaa esittävä Tel Aviv 50-luvulla oli näköjään soundtrackia myöten kopio Svengijengi '62:sta.
Loppu.
Suurin yllätys tässä lempeässä nostalgiakomediassa on se, että sen on tuottanut Golan-Globus joka myöhemmin tuli tutuksi elokuvista kuten Cobra, Delta Force ja muista äijäactioneista. Ja vielä yllättävämpää on, että tämän elokuvan on ohjannut Boaz Davidson, mies jonka käsialaa ovat muun muassa Lunar Cop ja American Cyborg. Olinkin hieman hämmentynyt huomatessani, että Davidsonin ohjaajaura koostuukin roskatoiminnan sijaan pääosin teinikomedioista, sillä mies on piirtynyt mieleeni pikemminkin edellä mainitun American Cyborgin kaltaisten Ö-toimintojen tekijänä kuin Israelilaisten Porky's-imitaatioiden pusertajana. Elä ja opi.
Mitäkö tämä uusi tietoisuuteni tekee Going Steadylle? Ei yhtikäs mitään, sillä kyseessä on hyvin huono elokuva.
Parasta elokuvassa on se, että dubbauksessa ei ole näköjän välitetty pätkääkään synkkauksesta, sillä näyttelijät vaikuttavat kaikki joltain vatsastapuhujilta. Mikään ei sano "i love you" yhtä tehokkaasti kuin liikkumaton suu.
MAD DOG (La belva col mitra, 1977)
Neljä rikollista pakenee vankilasta, mikä ei taida olla suurikaan saavutus kun panttivangiksi joutuneen vartijan ohella muuta henkilökuntaa ei näytä olevan kuin toisen pillillä varustetun viranomaisen verran.
Takaa-ajoon lähtee Lee Harvey Oswaldin taikaluoteja hyödyntävä poliisi, sillä aikamoinen temppu on ampua pakoauton kuski takalasin läpi niin ettei lasiin tule jälkiä. Mutta rikolliset pääsevät pakoon ja jos elokuvan kotelon juonikuvausta on uskominen, niin rikollisjoukon pomo "mad dog" Vitali (Helmut Berger) on ennen vankilaan joutumistaan vannonut kostoa hänet sinne toimittaneelle poliisille ja aikoo nyt kostaa tuon poliisin vaimon kautta. No, jos se tarkoittaa sitä, että Vitali suunnittelee pankkiryöstöä kaappaamalla pankinjohtajan hemaisevan vaimon Giulianan (Marisa Mell) ja päätyy romuttamaan suunnitelmansa kohdatessaan vaimottoman poliisi Santinin (Richard Harrison), niin toki elokuvan tarina noudattelee kannessa kerrottua.
Kehnoa huulisynkkausta, hiukan jäykkää näyttelemistä (paitsi Bergerilta joka vetää roolinsa niin maanisesti, että syvä kumarrus siitä), mutta aivan järjettömän hienoa hieman Berceracista muistuttavaa musiikkia ja sujuvasti kerrottua brutaalia "kostotarinaa."
Kuinka brutaalia?
Koko elokuva on kuin 90 minuuttinen Harry Callahan painaa jalallaan Scorpionin haavaa-kohtaus.
Tähdet:
Count Dracula and His Vampire Bride ***
Country Blue ~
Going Steady ~
Mad Dog ***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti