Vaaleanpunainen Pantteri-elokuvat mieleen tuovasta alkutekstiosuudesta voimmekin siirtyä katselemaan kuinka vaimonsa isän yrityksessä löysäilevä Jordan Oliver (Bob Dishy. Joka Pantteri-viittaukseen sopivasti korvasi roolissa Peter Sellersin) jää kiinni kavalluksesta ja saa 30 päivää aikaa palauttaa 250 000 dollaria, taikka asia siirtyy poliisien hoidettavaksi. Luonnollisestikaan Jordan ei ole kertonut rötöksistään vaimolleen Claricelle (Joanna Barnes) ja koska Clarice on ökyrikas, niin hän aikoo käyttää vaimonsa rahoja vajeen paikkaukseen. Valitettavasti Clarice haluaa eron Oliverista ja täten rahaa ei taatusti tipu hänen kätösistään. Onneksi Oliverin Hitchcockiaaninen mieli toimii ja hän keksii että ottamalla Claricelle henkivakuutuksen jonka edunsaajana on, voisi hän palkata ammattitappajan (siis jonkun ääliön) tekemään itsestään rikkaan. Valitettavasti Strangers on a Trainin tavoin tappoasia ei ole koskaan aivan niin helppo, koska Oliverille selviää ettei tuo vakuutus olekaan voimassa ja siispä tapposopimuksen voisi kumota, ellei tuo tappaja olisi mennyt delegoimaan tehtävää eteenpäin ja nyt pitäisi ensin selvittää kuka aikoo tappaa Claricen?
Jos tässä elokuvassa olisi parempia vitsejä kuin jokin iänikuinen Humphrey Bogart-imitaatio, Dracula lääkärinä ja Meksikolaiseksi pukeutunut Kiinalaisen ravintolan tarjoilija, niin tästä aiheesta olisi voinut saada aikaiseksi herkullinenkin kreisikomedian (sillä komedia tämä on olevinaan), mutta kun ei niin ei. Näillä hassuihin aksentteihin turvautuvilla näyttelijöillä oltaisiin tuskin saatu aikaiseksi mitään kunnon trilleriäkään, joten kaipa meidän täytyy sitten todeta että parasta on se, että idea on kuitenkin mainio.
Bob Dishy kuulostaa vähän väliä niin paljon Hakki-koiralta, että piti oikein tarkistaa oliko hän tuon piirroshahmon ääninäyttelijä. Ei.
SAVAGE WEEKEND (1979)
Heti alussa näemme kuinka Blade Runneristakin tuttu William Sanderson jahtaa moottorisahan avustuksella metsässä pois pakenevaa, eli siis kohti Sandersonia juoksevaa naista, jonka ahdinkoon uskoisi helpommin jos edes yksi hiuksista olisi poissa paikoiltaan. Mutta annetaan sen olla ja siirrytään näkemään kuinka joukko kaupunkilaisia saapuu landelle lomaa viettämään ja pian naamioitu murhaaja alkaa harventamaan väestöä. Onko se Sandersonin esittämä selvästi mielenvikainen Otis? Ei, vaan kyseessä on yhden seurueessa olevan naisen ex-mies, joka ei ottanut avioerouutista ilolla vastaan ja se alun moottorisahajahtaus olikin Otis pelastamassa päivää.
Niin ja hei, sinä näyttelijä joka esität tyyppiä joka tapetaan pistämällä päähän reikä. Kuollutta ei esitetä hengittämällä raskaasti. Nyt sä teet sen taas!
En tiedä mikä siinä on, mutta vaikka Sanderson vetää kaikki oppikirjan hullun ilmeet ja eleet käyttöön, niin mies ei ole järin uskottava takametsien murhaajana. Kenties syy on vain siinä, että hän esitti Pulmusissa vastaavaa punaniskaroolia Peggy Bundyn sukulaisena, joskaan siinä hän ei tappanut (ainakaan itse kuvassa) ketään. Niin, no eihän tässäkään ole oikeasti tappaja, mutta elokuvan ideana on kuitenkin huijata katsojaa luulemaan häntä tappajaksi ja siinä ei onnistuta, koska sen Pulmusten vastaavan roolin vuoksi Sandersonin punaniska on vain vekkuli metsien pikku mönkijä. Niin ja onhan Sanderson muutoinkin enemmänkin veikeän tontun, kuin psykotappajan mieleen tuova, että niskan väristä viis.
Tarjolla on aika tuttua bilenuoret naivat ja saavat teräaseesta-tarinointia, sillä erotuksella että nämä nuoret ovat lähempänä keski-ikää ja heidän ei edes teeskennellä oevan teinejä. Joten kyseessä on eräänlainen aikuisten teinislasher jossa kyllä ovat kaikki tavanomaiset paljaat pinnat ja veritehosteet tarjolla, joten ei ihmeitä, mutta parhaimmillaan kyseessä on varsin sujuvaa naamiotappajatarinointia. Kuitenkin miljoonia (no, satojatuhansia) samanlaisia elokuvia nähneenä Savage Weekend ei pidättele poissa jääkaappi- ja vessareissuilta.
Hahmokuvauksessa ärsytti suunnattomasti se, että koska yksi ryhmästä on aina joko homoseksuaali, taikka supernörtti, tms., niin hänet on aina pakko esittää liiankin pinnallisesti. Vähemmälläkin pikkurillin pystyssä pitämisellä, lanteiden ketkuttamisella ja you go girl-repliikeilläkin oltaisiin saatu uskomaan, että juuri tuo hahmo pitää omasta sukupuolestaan. Tosin, eivät nämä muutkaan elokuvan hahmot juuri omaperäisyydellä juhli. Ei edes vaikka paksuviiksimiestä esittää itse David Gale.
Vaikka osa Uunoista pelottavia ovatkin, niin Jaakko Salomainen musiikki Turhapuro-ääniefektit eivät kylläkään kaikkein sopivin idea ole kauhistuttavaa jännitystä luomaan.
Ajassa 10:55 näkyy mikrofoni ja lisää kuvausryhmän laitteistoa näkyy ajoissa 11:37 ja 36:12.
Itse elokuvassa tappajan naamari ei näytä aivan noin Leatherfacelta, mutta eikö tulekin Texas Chainsaw Massacre mieleen tästä kansikuvasta?
BLACK HOOKER (Street Sisters, 1974)
Ensinnäkin. Loistava nimi.
Sääli ettei elokuva yllä nimen aiheuttamaan iloon.
Valkoinen poika (ei Steve Martin) asuu mustien isovanhempiensa luona ja ei oikein tiedä mihin ryhmään kuuluisi. Pojan äiti on elokuvan nimen mukaisesti tummahipiäinen rakkauden ammattilainen ja saanut valkoisen muksun virhepanosta. Poika on dumpattu prostituoidun vanhemmille koska näissä bisneksissä lapsettomuus on vain plussaa ja lapsellisuus ei.
Okei, idea on mielestäni varsin hyvä draamaelokuvalle, mutta hitto että tämä on t-y-l-s-ä. Näyttelijät tuntuvat liian usein muistelevan repliikkejään ja se vie liian helposti ajatukset Frendeihin ja siihen kuinka Joey teki se pierun haistelu-hidastelun kun ei muistanut vuorosanojaan. Aivan niin läpinäkyvästi ei tässä toimita, mutta yhtään sen uskottavampia eivät nämä tämän elokuvan näyttelijät ole. Ja kun huonoon näyttelemiseen yhdistetään liian laiska rytmitys, niin aika vaikea sitä on välittää elokuvan tarinasta. Sääli, sillä jonnekin pula-ajalle sijoittuva kertomus mustasta prostituoidusta jolla on valkoihoinen lapsi olisi omiaan väkevään ihmissuhdedraamaan, mutta nyt ainoa väkevä asia tässä elokuvassa on puskajussien kilju.
JIVE TURKEY (Baby Needs a New Pair of Shoes, 1974)
Toinen aivan loistava nimi. Molemmat vaihtoehdot.
"This is a true story. Only the names, places and events have been changed to protect the innocent." Hmm, mitä siis jää jäljelle siitä tositarinasta?
50-luvun Harlemissa käydään reviirisotaa ja Italialaisgangsterit eivät halua mustien saavan liian suurta palaa kakusta. Tosin hassua on, että perinteisen kliseisen italialaispuhetavan sijaan he puhuvat kliseisellä Juutalaispuhetavalla. Mikäköhän idea siinä on?
Kuten nimi paljastaa, on kyseessä blaxploitaatiota ja siispä on osattava asennoitua elokuvaan sen tarvittavalla tavalla, koska tarjolla on tietynlaista asennetta, tietynlaista puhetapaa, tietynlaisia hahmoja, tietynlaista puvustusta ja tottakai funky soundtrack. Joten jos pitää lajityypistä, niin tämä,,,
ei ole kovinkaan hyvä, mutta ihan kelvollisen mukavaa ajantappoa, vaikka ei todellakaan lajityyppinsä valioita uhkaa. Kyseessä on niin perinteinen blaxploitaatioelokuva, etten keksi tästä mitään tuon kummenpaa sanottavaa, kuin että kenties suurin ero muihin lajityyppinsä edustajiin on tarinan sijoittuminen 50-luvulle, mutta kun sitä ei elokuvan selvästi 70-lukumaailmasta huomaa, niin eipä sekään paljoa hetkauta.
Niin ja vielä tämän elokuvan nimistä.
Yksi nimivaihtoehto tälle on Get Nigger Rich on Number 666.
Hei, ainakin se sointuu.
Tähdet:
I Wonder Who's Killing Her Now? *
Savage Weekend **
Black Hooker *
Jive Turkey *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti