Voittamattomat Veljekset (The Sons of Katie Elder, 1965)

Katie Elderin toisistaan erilleen maailman tuuliin päätyneet pojat palaavat äitinsä hautajaisiin ja vastaanotto ei ole järin suotuisa, koska leskirouva Elder oli koko yhteisön kollektiivisesti rakastama ihminen, mutta hänen poikiaan pidetään syystäkin enemmän tai vähemmän epäonnistuneina yksilöinä. Veljekset erotellaan toisistaan siten, että vanhin veli John (John Wayne) on se nuorempiensa isähahmo, kun taas kolme muuta ovat renttumainen Tom (Dean Martin), se-jota-kukaan-ei-meinaa-muistaa väliinputoaja Matt (Earl Holliman) ja aikuisuutta opiskeleva nuorimmainen Bud (Michael Anderson Jr.)
Veljesmäisen nahistelun ohessa huomataan, että alueen Björn Wahlroos, eli Morgan Hastings (James Gregory) oli vääryydellä huijannut Elderien vanhan tilan itselleen ja taitaapa miehellä olla sormensa pelissä veljesten isän kuolemassakin, sillä ei kai se luoti itsekseen selkään porautunut. Avukseen Hastings onkin kutsunut tunnetun pyssypahissankarin Curleyn (George Kennedy) ja kohta veljesten pyrkimys oikeaan johtaa kuolemiin.

Jos tämä elokuva kuulostaa jotenkin tutulta heillekin jotka eivät tätä ole nähneet, niin syynä voi olla se vuonna 2005 ilmestynyt Mark Wahlbergin tähdittämä elokuva Four Brothers, sillä se on Voittamattomien Veljesten remake.
Kyllä tämä alkuperäinen on enemmän minun mieleeni, mutta ei vain siksi että Voittamattomat Veljekset on alkuperäinen, vaan koska Four Brothers oli hiukan tarpeettoman ryppyotsaisen tiukkapipoista juustohalon punnertamista pöntöllä. Ei Voittamattomat Veljeksetkään mikään varsinaisen kepeä ole, vaikka kansi, (erinomainen Elmer Bernsteinin) tunnusmusiikki ja traileri ratkiriemukkaaseen ilonpitoon viittaavatkin, vaan kyseessä on pääosin suht' melankolinen kertomus jossa vain sattuu olemaan kirkkaat valot päällä.

Pidän kovasti tästä tuhlaajapoikien paluu-ideasta ja minusta oli vain loogista että elokuvasta tehtäisiin uudelleenversiointi, mutta Voittamattomissa Veljeksissä on kaksi (täysin kunkin katsojan mausta riippuvaa) epäuskottavuutta jotka nakertavat liian paljon nautintoa, jotta elokuva päätyisi minulla muualle kuin ihan hyvä-hyllyyn.
Ensinnäkin vaikka George Kennedy onkin tehnyt urallaan useammankin pahiksen roolin, niin mies on aina liian kiltin oloinen sopiakseen pahikseksi ja siksi mies voi irvistellä vaikka kuinka paljon, niin silti tekee mieli vain halia ja se ei oikein sovi tappajan imagoon.
Toiseksi en missään vaiheessa uskonut Elderin poikien olevan oikeasti veljeksiä ja se nyt on aika suuri miinus, jos kerran päähenkilöiden tulee olla veljeksiä. Jo pelkästään ulkonäöllisesti miehet ovat liiankin erinäköisiä, että jos he kaikki ovat Katien poikia niin taisi rouva hyppiä useammassakin sängyssä ja sitten kun vielä näyttelemiselläänkin samat herrat eivät osoittaaneen sukulaisuuden olemassaoloa, niin hukkaan menivät. Kun John Wayne vielä vetää pitkälti sen tutun ikonisen John T. Chancensa, niin elokuva olisi voinut olla yksikössä The Son of Katie Elder.

Lisäksi minua aina vaivaa oikeassakin elämässä se kun lapsi kutsuu äitiään etunimellä, eikä äidiksi, tms. Joten se kun Waynen hahmo kutsuu koko ajan äitiään Katieksi ei ollut mieleeni.

Tähdet: ***
Voittamattomat Veljekset